keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Mietteitä mittumaarin alla

Ihan ensimmäisenä on korjattava horopään tekemä laskuvirhe. Tarkistuslaskennan jälkeen aamukammassa on edellisestä päivityksestäni poiketen piikkejä 32!
Yhden sairausloman alle jääneen ja myöhempään ajankohtaan siirretyn säästövapaapätkän jätin huomioimatta.

Siis 32. Sehän ei ole paljon. Reilut kuusi työviikkoa. Katsotaan, mitä lääkäri seuraavalla istunnolla sanoo. Toisaalta tekisi mieli vielä pieni pätkä kokeilla, tekisihän se taloudellisestikin hyvää, mutta ei sitten tiedä, mitä tohtuuri tuuma. Kaksi kuukautta vajaalla palkalla on kuitenkin aika iso juttu, erityisesti yksin elämäänsä pyörittävälle. 





 Mutta. Ja toisaalta. Nyt tämä stressilepo ja mahdollisuus selvitellä päätään ja ajatuksiaan ilman jokapäiväistä päänsärkyä, ilman voimakasta huimausta, epävarmuutta, paikan ja ajantajun hämärtymistä ja pahanolon tunnetta, ilman jatkuvia nivelsärkyjä ja kroonista suolen oireilua on ollut hyvää aikaa.

Huomaan selkeästi tekeväni irtaantumistyötä ja onnistunutkin siinä. Työhön, työkavareihin ja työpaikkaan liittyvät ajatukset tuntuvat enemmän ja enemmän vierailta. En tiedä, miten asioihin enää jaksaisi uppoutua. Ja vaikka hetkittäin aprikoinkin työhön paluun mahdollisuutta, välillä olen vakuuttunut siitä, ettei minun kannata sekoittaa terveyttäni eikä tämän hetkistä kohtuullisen hyvää vointiani yrittämällä riehua yli voimavarojeni kiinnostamattomien asioiden kanssa.




 Työasioihin vieraantumisessa on hyvänä apuna tai helpottavana tekijänä ollut ajatusten suuntautuminen entistä voimakkaammin uuteen elämänvaiheeseen. Hyvin tiedostaen kahden suuren elämänmuutoksen yhtäaikaisuuden riskit, olen nauttinut tulevan ei pelkästään suunnittelusta, vaan konkreettisesta toteutuksesta, osittain. Uusi koti satojen kilometrien päässä alkaa hahmottua kodiksi kalusteiden ja pahvilaatikoiden siirtyessä hissuksiin uusille olosijoilleen. Ajatusta kertarysäyksellä muuttamisesta olen kaiken aikaa vastustellut ja päivä päivältä olen vakuuttuneempi kantani oikeellisuudesta.

Muutos tulee olemaan iso ja paljon uusia asioita on opeteltavana, mutta en oikeastaan edes ymmärrä pelätä niitä, koska ajatuksissani aikaa on, kaikki 24 tuntia vuorokaudessa ovat vain itseäni ja omaa elämääni varten. Tietysti siihen kuuluvat sitten lähempänä olevat mummin rakkaat pikkuihmiset ja maantieteellinen suhde omatekemiini liikahtaa hieman eri asentoon, mutta silti.

Sairauslomani ei ole muuttanut asiaa tai suunnitelmaa miksikään, koska muutto tapahtuu vasta virallisen työvelvoitteen päättyessä ja valmistelua olisi tehty kuten nytkin viikonloppuisin, vaikka olisin ollutkin töissä. Tosin jaksaminen olisi ollut ehkä kyseenalaisempaa.





                                        Tässä  kesäisen hellepäivän paras hetki!!

                                        Hyvää juhannusta!



keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Hurjapäinen orava ja muita aamujuttuja

Kesäaamu aukeaa samalla tavalla kuin lukuisat kerrat ennenkin. Samoilla paikoilla, sama maisema.

Hurjapäinen orava kiitää yläilmoissa heiluvaa sähkölankaa pitkin. Pelkään sen putoavan. Ai niin,  sehän on orava.





Yksinäinen harakka riekkuu katon räystäällä. Sanon sille, olehan nyt varovainen.

Aamuvirkku siili mönkii märässä ruohikossa etsien einestä. Löytäneekö matoja? Lehtokotiloita ainakin olisi syödä pikku massunen pullolleen.

Joku on taas leikannut norjanangervot palloiksi. Eivät ne ole muotopensaita. Minua harmittaa. Kesän kukkaloisto jää taaskin näkemättä. 

Nouseva aurinko heijastuu viereisen talon päätyseinään. Kukaan ei sulje siellä sälekaihtimia. Kukaan ei ole kotona.

Eikä kukaan liiku pihalla. Ei ole liikkunut muinakaan aamuina.

Vastapäätä istuja keskittyy kahviin ja voileipään. Kysyn, nukuitko hyvin. Tovin mietittyään hän vastaa, enpä muista.

Katselen häntä ja tulen surulliseksi. Vahva ja turvallinen, nyt hauraaksi riisuttu. Kahvia valuu leukaperille ja rynnyksille. Maitolasi kaatuu. Hän manaa rumasti ja sitten silmänsä kostuvat. "Tämmöseks pittää ihmisen männä." Hän katsoo ulos. Muistaa miehuutensa päivät, heinätöihin anivarhain, pellolle syyskyntöihin, sitten halkometsään. Aamukalalle tai vain pitkälle pyörälenkille. Nyt ei kahvikuppi tottele.

Niin surullista.




Taidan ottaa mallia omenapuusta. Jänis söi puolet rungosta paljaaksi talven aikana, mutta puu puhkesi täyteen kukkaansa. Ei antanut periksi.

Ehkä en minäkään.

Lääkärin lausuman sairausloman jälkeen aamukamman lukemat kirjoitetaan: 
                                             36!

 

tiistai 23. toukokuuta 2017

Kun ei voi tietää

Aamukamman piikkejä rusahti poikki kerralla pieni nippu.Nyt kirjoitetun sairausloman jälkeen aamuja on ( tai olisi-kun ei voi koskaan tietää) 54! Kaikki riippuu siitä, mitä löytyy pään tutkimuksissa. Ja siitä, saavatko mitään tolkkua työpaikan sisäilmaan. Ja siitä, mikä on kaikkinensa fyysinen vointini.

Neljä viimeistä viikkoa kaiken aikaa pahentuen on ollut yhtä helvettiä. No niin, sanot Sinä, taas se valitus alkaa. En valita, vain totean. Eiliset 4 tuntia "Ausvitsin" kaasukammiossa oli viimeinen sinetti.

Katsotaan mitä tapahtuu. Ja yritetään olla pelkäämättä. Yritetään.


 Valkovuokot nostavat päätään viileästä keväästä huolimatta.



Erilleen muista joutunut sinivuokkokin avasi urheasti kukkansa - hei, minäkin olen täällä.

 
 

 Ja taannoin esittelemäni isoäidinneliöt saivat muotonsa eli muutaman viikon urakkana tein itselleni villatakin.Idean sain alunperin Pinterestistä, mutta näyttää tätä ja samantyyppisiä olevan paljon facen virkkausryhmissäkin. Lopputulos kuitenkin osin omaa suunnittelua.

Katsotaan, mitä elämä tarjoilee. Tulevana viikonloppuna kuitenkin omatekemiä ja heidän rakkaitaan. Pari pikkuihmistäkin! <3

 

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

14.5.2017

                             Mikä ihana tekosyy!

 









                          Herkutella!

                          Äitienpäivä!

                          Kiitos Rakkaat!



                      Aamukampa  70!!!




maanantai 8. toukokuuta 2017

Kaardemummakanaa ja rehurakkautta

Mitä ihmeen kaardemummakanaa? No ei sen kummoisempaa kuin broilerin suikaleita maustettuna suolalla ja kaardemummalla. Eikä makuelämys ollut huono. Että miksikö kaardemumma. No siksi, kun lehdessä luki sen kiihdyttävän aineenvaihduntaa :D :D En huomannu. Ainakaan heti. Kuten en silloinkaan, kun maustoin jauhelihan kanelilla, samasta syystä. Se versio jäi muuten sikäli päälle, että olen käyttänyt kyseistä maustetta useinkin, ainakin kun paistan itselleni pelkkää jauhelihaa vihannesten lisukkeeksi. Uskokaa tai älkää, ei hassumpi makuelämys. Ai niin, se aineenvaihdunta. Ei kiihdy, ei. Vaikka lehdessä luki :) ;)

Rehurakkautta on taas ilmassa. Olen niin syvästi rakastunut Pullojukkaani,



 että oli ihan pakko ostaa sille pikkuinen kaveri. Pikkujukka suorastaan tuijotti minut pyörryksiin paikallisen marketin viherhyllyssä. En voinut vastustaa.


Otetaan tuo ruumiinkoi-osio esille parin mielenkiintoisen kokemuksen verran.
Ongelmaverikokeeni eli suola ja verihiutaleet olivat hyvin hyvin matalat jokunen viikko sitten, melkein jo oikeasti huolestuttavan matalat. Sen jälkeen olivat nuo pääsiäisen seudun kaksi vuosilomaviikkoa, joiden jälkeen maanantaiaamuna kävin toisen poliklinikan pyytämissä kontrollikokeissa. Kyseiset veriarvot olivat nousseet, suola lähes normaalitasolle, verihiutaleetkin loikanneet lähestyen 50, normaalihan on vähintään 150. Mitään muuta muutosta ei ollut tapahtunut kuin että olin nuo kaksi viikkoa poissa hellittelynimen " ausvitsi" saaneesta kaasukammiosta.

Viime perjantain olin sairauslomalla olon mennessä tosi kehnoksi. Mitä siitä seurasi? Tadaa, perjantain toivuin ja olin lauantain ja sunnuntain kuin normaalit ihmiset ja voin hyvin. Kokonaisen työviikon jälkeen vain sunnuntai on hyvävointinen päivä. Mitäkö tästä voi päätellä? Nooo vaikka että olenpas minä työtä vieroksuva luonne!




Ja tässä etukäteinen "äitienpäiväruusu". Toiseen työpaikkaan lähtevä kollega, pikku-Lissu, oli viimeisen työpäivänsä lomani aikana eli emme silloin enää nähneet. Koko vuoden olen jotenkin kokenut äidillisiä tunteita häntä kohtaan. Ehkä tunne on ollut molemminpuolinen, koska eräänä päivänä hän porhalsi työhuoneeseeni ruusu kainalossaan: "Mää toin sulle tämmösen". Niin suloinen tyttö. 


lauantai 22. huhtikuuta 2017

Talvisydämen värkkäyksiä

Aika juoksee, vauhti kiihtyy. Kalenterin edessä seisoskelen ja ihmettelen. Jo huhtikuu lopuillaan....ja lasken kuukausia 1 2 3......jne. Ei enää monta. Jos siis muistetaan blogin alkuperäinen nimi ja tarkoitus. Muuten  toivottavasti vielä lukemattomia.

Aivot ovat olleet pahasti jäässä kirjoittamisen osalta. Vaivoin pakolliset viikkopakinat olen saanut väännetyksi. Toivottavasti on ohi menevä jumitus. Puikot ja koukku ovat viuhuneet sitäkin ahkerammin. Tai olisiko tuossa ahkeruudeksi asti, muutama paita.







Mummin pikkuihmisille paitoja. Parivaljakon pikkuveli sai keltaraitaisen hupparipaidan. Vähän isohan tuosta tuli tai enpä tiedä, nuori herra ei suostunut sovittamaan :)




Isosiskolle pinkkiä raitaa harmaan kanssa vuorotellen. Helmaan vähän naisellisempaa aaltopitsiä. Tämäkin näytti huisin isolta, mutta kun neiti uhmis väänsi paidan päälleen vastentahtoisesti ja kiemurrellen, ei koko sittenkään näyttänyt kauheasti heittävän.  Omasta mielestäni näistä tuli tosi nätit.

Ajatuksena näissä oli että kevään ja kesän viileisiin iltoihin vähän hunttanapaitaa. 


 Toisen sisarussarjan keskimmäinen, nuori herra tilasi hupullisen villatakin. Onneksi osasi itse esittää tarkat toiveet ja äiti antoi hyvät mitat, joten lopputulos on paitsi silmälle nätti, myös pojalle mieluinen ja oikean kokoinen.
Lankana tässä Novitan Niittyä, edellä olevissa Novitan Nallea.





Mummin vanhimmalle neitokaiselle tein virkkaamalla Lankamaailmasta tilaamastani langasta ( Cotton nr. 8 ) kevätpaidan. Malli eli kaiken aikaa päässä, enkä tiedä lopputuloksesta. Kokoakin jännitin siihen asti kunnes sain kuvan päälle puetusta paidasta ja tadaa - se oli kuin olikin sopiva. Olinhan ottanut mitat, mutta epäilin silti. Puuvillalanka kun ei paljoa jousta, virkattuna ei sitäkään vähää. Jotenkin kuitenkin päädyin ajatuksissani siihen, että ehkä sittenkin kannatta pitäytyä enemmän neulepuikoissa, ainakin vaatteita tehdessä.
 


Ja sitten kuuluu kysymys, mitä mahtaa olla tästä tulossa. Aika näyttää. Ajatushan tässäkin on taustalla, epäilemättä, mutta sitä ajatuksen kuviteltua lopputulemaa ei tässä vaiheessa kannata vielä paljoa kehuskella.

Lumet sulavat vauhdilla. Tosin tänäänkin pudotti taivaan täydeltä rakeita, mutta eipä tuo paljoa haittaa.  Uni maistuisi paremmin jos ulkona kohisisi kaatosade ja toisi mieleen lapsuuden heinäajat, jolloin viimeisen latoon ajetun kuivaheinäkuorman jälkeen taivaat aukenivat ja sade piiskasi maisemia päivätolkulla. Se oli nautinnollista kuultavaa.

Uni on muuttunut levollisemmaksi muutenkin :) ja paino hartioilta alkanut liukua kohti maata. Tähän palataan myöhemmin.


 

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Toinen tanssi ja pariutumisen tuskaa

"Pääsiäisaamuna aurinko tanssii" sanottiin lapsuudessani. Niin se teki eilenkin. Tänään toisena pääsiäispäivänä aurinko intoutui jo toiseen  aamutanssiinsa. Onneksi yöllä vieraillut pakkanen piti aamun sen verran kirpeän raikkaana, ettei aamulenkillä tarvinnut sään vuoksi hikoilla. Ja onneksi aurinko paistoi vielä sen verran alhaalta, ettei tarvinnut myöskään lymytä varjopaikkoja ja ehdin sisälle ennen kuin se kiipesi korkeammalle paahtamaan kasvoihin uusia ihosyövän alkuja. 




 Lenkin ohessa seurasin joutsenten aamukuhertelua. Joutsen on pariuskollinen lintu, mutta tähän seurueeseen oli eksynyt viidenneksi pyöräksi yksinäinen pörhentelijä.





 Lieneekö ollut leskipoloinen vai muuten ylijäämäksi jäänyt.  Kovasti se yritti päästä sotkemaan pariskuntien välejä, mutta huonolla menestyksellä.  Tai sitten oli vain leikkikaveria vailla.




 Ei ole joutsenenkaan hyvä olla yksin. Mutta ehkä kannattaisi sittenkin etsiskellä muita yksinäisiä eikä yrittää tiiviin ja mallikkaan uskollisen pariskunnan väliin.




Olen ollut nyt reilun viikon lomalla. Enpä muista koska olisin viimeksi voinut näin hyvin. Minkäänlaista neurologista oireilua, ei minkäänlaista vatsatuntemusta, eikä minkäänlaista niska-, kaula-, hartiajumia ole ollut. Jos tähän vielä joku tulee sanomaan, ettei työpaikan kaasukammiolla ole osuutta huonovointisuuteeni, saatan vastata ei niin viimeisen päälle kohteliaasti.




Vietimme viime viikolla Rakkaan Kantaisämme 94-vuotissyntymäpäivää. Ilokseni hän oli paremmassa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Pois lähtiessä jäi pitkästä aikaa hyvä mieli ja olo. Siitäkin huolimatta, ettei matkaaminen poikki Suomen julkisilla kulkuvälineillä ole yksinkertainen juttu. Menomatka sujui hyvin Omatekemän kyydillä. Julkisillakin se on kohtuullinen, "vain" 6 1/2 tuntia. Paluumatkaan meni 8 tuntia ja vartti. Henkilöautolla matka taittuu parhaimmillaan kolmessa tunnissa.

Mutta tämä asia ei protestoiden muuksi muutu. Nyt saan nauttia vielä viikon lomapäivistä, sen jälkeen lähtöaamuja on jäljellä 83!!

Yritän olla myös häiriintymättä  pihallani viihtyvistä mustarastaista ja pihatuomessa käväisseestä käestä. Ennustajaeukot älkööt vaivautuko!!