lauantai 22. huhtikuuta 2017

Talvisydämen värkkäyksiä

Aika juoksee, vauhti kiihtyy. Kalenterin edessä seisoskelen ja ihmettelen. Jo huhtikuu lopuillaan....ja lasken kuukausia 1 2 3......jne. Ei enää monta. Jos siis muistetaan blogin alkuperäinen nimi ja tarkoitus. Muuten  toivottavasti vielä lukemattomia.

Aivot ovat olleet pahasti jäässä kirjoittamisen osalta. Vaivoin pakolliset viikkopakinat olen saanut väännetyksi. Toivottavasti on ohi menevä jumitus. Puikot ja koukku ovat viuhuneet sitäkin ahkerammin. Tai olisiko tuossa ahkeruudeksi asti, muutama paita.







Mummin pikkuihmisille paitoja. Parivaljakon pikkuveli sai keltaraitaisen hupparipaidan. Vähän isohan tuosta tuli tai enpä tiedä, nuori herra ei suostunut sovittamaan :)




Isosiskolle pinkkiä raitaa harmaan kanssa vuorotellen. Helmaan vähän naisellisempaa aaltopitsiä. Tämäkin näytti huisin isolta, mutta kun neiti uhmis väänsi paidan päälleen vastentahtoisesti ja kiemurrellen, ei koko sittenkään näyttänyt kauheasti heittävän.  Omasta mielestäni näistä tuli tosi nätit.

Ajatuksena näissä oli että kevään ja kesän viileisiin iltoihin vähän hunttanapaitaa. 


 Toisen sisarussarjan keskimmäinen, nuori herra tilasi hupullisen villatakin. Onneksi osasi itse esittää tarkat toiveet ja äiti antoi hyvät mitat, joten lopputulos on paitsi silmälle nätti, myös pojalle mieluinen ja oikean kokoinen.
Lankana tässä Novitan Niittyä, edellä olevissa Novitan Nallea.





Mummin vanhimmalle neitokaiselle tein virkkaamalla Lankamaailmasta tilaamastani langasta ( Cotton nr. 8 ) kevätpaidan. Malli eli kaiken aikaa päässä, enkä tiedä lopputuloksesta. Kokoakin jännitin siihen asti kunnes sain kuvan päälle puetusta paidasta ja tadaa - se oli kuin olikin sopiva. Olinhan ottanut mitat, mutta epäilin silti. Puuvillalanka kun ei paljoa jousta, virkattuna ei sitäkään vähää. Jotenkin kuitenkin päädyin ajatuksissani siihen, että ehkä sittenkin kannatta pitäytyä enemmän neulepuikoissa, ainakin vaatteita tehdessä.
 


Ja sitten kuuluu kysymys, mitä mahtaa olla tästä tulossa. Aika näyttää. Ajatushan tässäkin on taustalla, epäilemättä, mutta sitä ajatuksen kuviteltua lopputulemaa ei tässä vaiheessa kannata vielä paljoa kehuskella.

Lumet sulavat vauhdilla. Tosin tänäänkin pudotti taivaan täydeltä rakeita, mutta eipä tuo paljoa haittaa.  Uni maistuisi paremmin jos ulkona kohisisi kaatosade ja toisi mieleen lapsuuden heinäajat, jolloin viimeisen latoon ajetun kuivaheinäkuorman jälkeen taivaat aukenivat ja sade piiskasi maisemia päivätolkulla. Se oli nautinnollista kuultavaa.

Uni on muuttunut levollisemmaksi muutenkin :) ja paino hartioilta alkanut liukua kohti maata. Tähän palataan myöhemmin.


 

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Toinen tanssi ja pariutumisen tuskaa

"Pääsiäisaamuna aurinko tanssii" sanottiin lapsuudessani. Niin se teki eilenkin. Tänään toisena pääsiäispäivänä aurinko intoutui jo toiseen  aamutanssiinsa. Onneksi yöllä vieraillut pakkanen piti aamun sen verran kirpeän raikkaana, ettei aamulenkillä tarvinnut sään vuoksi hikoilla. Ja onneksi aurinko paistoi vielä sen verran alhaalta, ettei tarvinnut myöskään lymytä varjopaikkoja ja ehdin sisälle ennen kuin se kiipesi korkeammalle paahtamaan kasvoihin uusia ihosyövän alkuja. 




 Lenkin ohessa seurasin joutsenten aamukuhertelua. Joutsen on pariuskollinen lintu, mutta tähän seurueeseen oli eksynyt viidenneksi pyöräksi yksinäinen pörhentelijä.





 Lieneekö ollut leskipoloinen vai muuten ylijäämäksi jäänyt.  Kovasti se yritti päästä sotkemaan pariskuntien välejä, mutta huonolla menestyksellä.  Tai sitten oli vain leikkikaveria vailla.




 Ei ole joutsenenkaan hyvä olla yksin. Mutta ehkä kannattaisi sittenkin etsiskellä muita yksinäisiä eikä yrittää tiiviin ja mallikkaan uskollisen pariskunnan väliin.




Olen ollut nyt reilun viikon lomalla. Enpä muista koska olisin viimeksi voinut näin hyvin. Minkäänlaista neurologista oireilua, ei minkäänlaista vatsatuntemusta, eikä minkäänlaista niska-, kaula-, hartiajumia ole ollut. Jos tähän vielä joku tulee sanomaan, ettei työpaikan kaasukammiolla ole osuutta huonovointisuuteeni, saatan vastata ei niin viimeisen päälle kohteliaasti.




Vietimme viime viikolla Rakkaan Kantaisämme 94-vuotissyntymäpäivää. Ilokseni hän oli paremmassa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Pois lähtiessä jäi pitkästä aikaa hyvä mieli ja olo. Siitäkin huolimatta, ettei matkaaminen poikki Suomen julkisilla kulkuvälineillä ole yksinkertainen juttu. Menomatka sujui hyvin Omatekemän kyydillä. Julkisillakin se on kohtuullinen, "vain" 6 1/2 tuntia. Paluumatkaan meni 8 tuntia ja vartti. Henkilöautolla matka taittuu parhaimmillaan kolmessa tunnissa.

Mutta tämä asia ei protestoiden muuksi muutu. Nyt saan nauttia vielä viikon lomapäivistä, sen jälkeen lähtöaamuja on jäljellä 83!!

Yritän olla myös häiriintymättä  pihallani viihtyvistä mustarastaista ja pihatuomessa käväisseestä käestä. Ennustajaeukot älkööt vaivautuko!!



torstai 30. maaliskuuta 2017

Riiviöt riviin järjesty

Tästähän saattaisi joku luulla, että paapon ja paimennan sairauksiani kuin parastakin aarretta. Hui hai. Ei se niin ole, paremmin vaan asettuvat ruotuun henkilökohtaisemmalla puhuttelulla. 

Herrat Fibro ja Sjögren ovat olleet melko äänettömiä, jos ei oteta lukuun kirveltäviä ja kuivuvia silmiä. Tosin syy voi olla myös kuivassa ja työpaikan epäpuhtaassa sisäilmassa. Apua on onneksi siihen vaivaan saatavissa.
Näitä pohdiskelin istuessani neurologin pakeilla. Epileptisiksi tulkittavat oireet olivat päällimmäinen keskustelun aihe tottakai. Mutta ihmeen paljon lääkäriä tuntui kiinnostavan muukin epämääräinen oireiluni. Joko oli oikeasti kiinnostunut mahdollisista sisäilmaongelmista/-oireista tai sitten halusi kartoittaa mielenvikaisuuteni astetta :)

Eli herra Epiä taltutetaan jälleen nostetulla Trileptal-annoksella ja samalla sinetöitiin Mr. Läskit-companyn hyvinvointi. Helmikuun loppupuolella on nyt viimeisin epiksi luokiteltava pyörrytys-/huimauskohtaus ( joskin hieman epävarma, mutta kai se on sellaiseksi tulkittava, sanoi lääkäri :( ). Kesäkuun alussa tehdään pään magneetti ja EEG, varmuuden vuoksi, lääkäri tuumaili.

Aivanpahan vaan ohimennen mainittuna totean, ettei kuluneen sairauslomaviikon aikana ole ollut ainoatakaan neurologista oiretta. Hmmm..... 


 Viime viikonloppuna tarjolla oli aarre. Toki tämä tämä aarre tarjoiltiin vasta kotimatkalla. Liikkuvasta autosta otettu valokuva ei tee oikeutta tälle upealle luonnonilmiölle, mutta jotain kuitenkin. Sateenkaari, liiton merkki. Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala teki liiton Nooan perheen ja itsensä sekä kaikkien ihmisten kanssa ja asetti sateenkaaren merkiksi taivaalle. Näin kertoo Raamattu.

Juhlimme pikitien päässä mummin Ihkujen, Herrahenkilöveljesten 6- ja 4-vuotissyntymäpäiviä. Ja samalla sain tietysti viettää aikaa - tosin vain ohikiitävän hetken - muidenkin mummin Mussukoiden kanssa. Ja tietysti Omatekemien Rakkaiden ja heidän valittujensa kanssa. Hieno viikonloppu.

Ja sitten katse eteenpäin. 
Huomiseen päättyvän sairausloman jälkeen työaamuja on jäljellä  91!!!


  

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Haarakonttorilla kuhisee

Kuhiseepa hyvinkin ja hyvä niin. Oikein hyvä. Pienessä haarakonttorin yhteisössämme työpaikalla käy kato. 

Yksi kollega ( tai kollegiaalisesti samaa tilaa asuttanut) halaili tänään läksiäisiksi. Siirtyy töihin muihin maisemiin tai oikeastaan asuinseudulleen. Ketäpä sata kilometriä aamuin illoin jaksaa kauheasti innostaa pitkän päälle. Olen niii-iiin iloinen hänen puolestaan. Työnantaja ei iloitse.

Vielä vähemmän se iloitsee toisesta siirrosta. Eilen sai toinen kollegiaalisesti samaa tilaa asuttava tietää valinnastaan uuteen työpaikkaan. Tätä tuulettelin vieläkin voimakkaammin. Työnantaja ei. Tyttöraasu ehti vajaassa vuodessa saada itselleen astman, kaikkien mielestä selkeästi työpaikkaperäisen eli sisäilman ongelmista johtuvan. Paitsi työterveyslääkäri oli eri mieltä. Syy löytyy kuulemma lapsuuden kodista, jossa on ollut ja on lehmiä. Että näin.

Kolmas kollega jäi sairauslomalle. Oireista päätelleen jossain vaiheessa pidemmällekin. Itse suuntaan huomenissa työterveyslääkärille, sille järkevämmälle.

Työnantajamme kannalta nämä ovat hyvin kurjia vetoja. Mutta jostain syystä en jaksa syventyä työnantajan murheisiin. Jos sivistynyt kotikasvatus ei estäisi tai ainakin jarruttelisi, sanoisin että kiinnostaa kuin kilo pas......kakkia.

Uni jarruttelee ajatuksen seikkailua ja vielä yksi velvoite eli viikkopakina on laadittava, joten mukavia kevätpäiviä, itse kullekin haluamallaan säällä ja lämpötilalla.

                                  Aamukampa tänään    1 0 0 !!!!!

 

 

torstai 16. maaliskuuta 2017

Ja sitten.....

                                      ....tuli se päivä......



                .....kun oma isä kysyy: "Mikä se on sinun nimi?" 


 

torstai 9. maaliskuuta 2017

Aiaiai kun se niin mieliä vaivaa.......

Sanovat naisten olevan uteliaita ja juoruilevan mielellään. Huihai, jotkut ehkä, mutta kyllä pitkä elämä ja julkinen ammatti ovat osoittaneet miehistä löytyvän pahimmat ja iljettävimmät juoruilijat. Otetaan vaikka esimerkiksi kyläläisten ihmissuhteet. En ole kenenkään naisen kuullut kertovan niin rivoin sanakääntein kenenkään ihmisen ns. vääristä eli salasuhteista kuin muutaman miehen.

Tämä ei nyt liittynyt mitenkään mihinkään. Mutta eilen taas törmäsin kauppareissulla entisen kollegani mieheen ja eikös tämä ala siinä läski- ja makkarapakettien kyljessä tenttaamaan eläkkelle jäämistäni. Pari kolme kertaa aiemminkin olin ollut samassa tilanteessa ja kerran muistan sanoneeni jotain siihen suuntaan että ehkäpä tämä taitaa olla viimeinen työvuosi.

Eikös nyt sitten tivaa ja tivaa että kerroppa nyt tarkka päivämäärä.  Minä siihen että mitäpäs sinä nyt sillä tiedolla teet, kun eihän tuo ole satavarma vielä itsellenikään. Vähän hämilleen mennen selitti, että haluaisi iloita kanssani. No mutta iloitse sinä ihminen iloitse, eihän se päivämäärästä ole kiinni.

Tarkka päivä jäi kertomatta. No miksikö näin? Kas kun en halua joutua yleisen keskustelun keskipisteeksi enkä ainakaan siihen tilanteeseen että ihmisten tieto työurani päättymisestä ruuhkauttaa viimeiset viikot sietämättömiksi.  Näin kuitenkin pelkään käyvän, vaikka en itseäni liiemmin korostaisikaan, vaan kun on fakta. 

Tämän intopiukean kyselijän puolison takana eivät kestäneet mitkään asiat, eivät taatusti mitkään ja valisti mielellään täysin tuntemattomienkin ihmisten yksityisasioista jos vain suostui kuulolle pysähtymään.

Ettäkö mitä pahaa eläköitymisen julkisessa jauhannassa? Ei kai mitään. Minä en vain pidä siitä. En halua olla tentattavana mitä nyt ja raaskitko jäädä ja aiotko muutta pois jnejnejnejne........En pidä. Ihanne olisi päästä luikahtaman vähin äänin ja vilkuttaa muuttoauton ikkunasta.

Mutta - vielä on monta mutkaa matkassa. Ajatellahan saa.




                                                    Ja lopuksi vielä infopläjäys:

LÄSKIROMAANI ja muuta Sunkirjan tuotantoa esillä Jyväskylän Kirjamessuilla Paviljongissa 25.3. - 26.3.2017 Kannattaa tutustua!

LÄSKIROMAANIA EDELLEEN TILATTAVISSA MYÖS eilakirja@gmail.com

 
 

torstai 16. helmikuuta 2017

Tuumailua

Tapasin muuan päivänä lajitoverin, jonka kanssa olimme enemmän tekemisissä  kirkkovaltuustoaikoina. Myös kunnanvaltuustossa istuimme samoina vuosina. Olin lukenut lehdestä hänen jäävän eläkkeelle tässä aivan kevään korvalla. Ajauduin siinä sitten juttusille, kun sattui sopiva vapaa hetki ja hänkin odotteli pääsyä sovittuun tapaamiseen.

Mikäpäs muu kuin jo lähellä väijyvä vapautus tuli puheeksi. Minulla pari-kolme kuukautta pidempi velvoite, mutta aatokset tuntuivat olevan hyvin samanlaisia.

Kysymykset tai pohdinnat, tässäkö tämä oli, enkö enempään pystynyt, mitäs nyt sitten olivat kummallekin tuttuja. Tässäkö tämä nyt oli? Juuri äsken poukkoilin urani alussa ja ihmettelin vanhempia kollegoita, miten viisaita ja taitavia he olivatkaan työssään. Nyt lasteni ikäiset, jopa heitä paljon nuoremmat uudet kollegat huokailevat, miten selvitytyvät lähdettyäni. 

Tässäkö tämä nyt oli? Enkö enempään pystynyt? Enkö tämän enempään?
Kumpikin pelkäämme pitkien työurien jälkeen jonkinlaista putoamista tyhjyyteen. Lomista olemme molemmat nauttineet. Kovastikin, mutta silloin on aina ollut tiedossa muutamien viikkojen jälkeen paluu tuttuun työyhteisöön ja tuttuihin puuhiin. Se loppuu. Työyhteisö häviää. Kello ei soita armotonta heräämistä taksvärkkiin. "Ei ole pakko josei taho".

Hänellä on perheensä ja harrastuksensa. Silti hän tuntui ainakin vähän pelkäävän. Minulla on suunnitelmani ja tekemistä enemmän kuin koskaan ehdin tehdä, silti pelottaa. Olen nähnyt lähelläni eläköityvien kiireen kiihtyvän hurjaan laukkaan työuran päätyttyä. En sitäkään halua. Halauan olla ja tehdä omalla aikataulullani, sitoutumatta kelloon tai kalenteriin. Tai ehkä sittenkin jotain niidenkin mukaan. Neljä seinää tulevat helposti liian lähelle toisiaan.

Peukutimme ja erkanimme. Totesimme vielä olevamme äärettömän hyviä ja tehneemme pitkät ja loistavat urat ja jättäneemme suuret jäljet kaiken tekemämme kautta. Näin!

                                 Aamukampa  122!