sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Jos - elämät

Aamukampa tuntia pidemmän yön jälkeen: 1492

Vietin kaksi vuorokautta iällisesti runsaan ja paljon kokeneen isäni kanssa. Kasvotusten istutut ruokailu- , kahvittelu- ja krypto/sudokuhetket veivät tuntojen ja kokemusten estradille. Yritin tulkita monivivahteisia kasvoja, yhä harvemmiksi käyviä uutisia tai kommentteja maailman menosta, ajatusten piirin alati pienentyvää kehää. Kun ihmisetkin häipyvät usvaan ja nykyhetken nimet pysyvät piilossa ankarasta ja hetkittäin kyyneleet silmissä pinnistellystä mietinnästä huolimatta. Jutellessani niitä näitä ja kuulumisia omatekemistäni ja ekstralahjoista, kysyvä katse pysähtyy jonkun tutulta tuntuvan, mutta vieraaksi jäävän nimen kohdalla. Ja sitten hänelle riittääkin tieto, että jälkipolvea on ja maailmaan ovat mahtuneet, paikkansa löytäneet ja onnensa ja kaikilla on kaikki hyvin - tai kohtuullisesti ainakin. Vaikka toisaalta, kun nimi tai nimet konkretisoituvat postin tuoman kuvakortin allekirjoitukseksi tai kukkalähetyksen saatekorttiin, mieli tietää kirkkaasti, keitä he ovat.

Tulee puhe huomisesta. Ja ensi viikosta. Ja joulusta. Hän liittää aina eteen sanan jos. Jos - elämää huomaan itsekin viettäväni. Hänen kohdallaan todennäköisyys sille, että jos sana on aiheellisempi kuin muilla, on suurempi. Ehkä huomisia on vähemmän. Ja niitä ensi viikkoja. Vaikka emme me tiedä kenenkään huomisesta. Mutta hänelle se jos sallitaan. Jos näen huomisen aamun, hän sanoo, sanoo ja tarkoittaa sitä. Jos näen joulun, hän sanoo ja silloin jos alkaakin isolla kirjaimella. Me emme tiedä. Ehkä jouluja tulee monta. Ehkä enemmän kuin meille muille. Kukaan ei tiedä. Aina on vain jos.

Jos- sana  asian edessä on itsesuojelua. Jätän ikäänkuin varaulostien. Vaikka toisin opetan, en silti elä opetusteni mukaan. Työssäni opastan ihmistä, joka sanoo ostavansa uuden takin, jos laihtuu. Minä sanon ei jos vaan kun.

Kotiini muuttaneet herrat Fibro ja Sjögren pakottavat elämään jos-elämää. Vaikka kuinka tahto varmempaan olisi, ei sitä uskalla. Haluaisin  ajatella, kun pääsen eläkkeelle ja kun vaihdan paikkakuntaa ja kun alan nuorekkaaksi, energiseksi, osallistuvaksi, iloiseksi ihmiseksi. On päiviä, jolloin olen aivan vakuuttunut siitä, että sitten kun. Mutta toisena päivänä jos-elämä vyöryy yli ja joskus aamun ensimmäinen iso jos asettuu haasteeksi matkalle makuuhuoneesta kylpyhuoneen kautta keittiöön.


Isäni jos- elämän syitä on muitakin kuin korkealle ehtinyt ikä. Hän on nähnyt, ettei huominen ole itsestäänselvyys kenellekään eikä koskaan.
Oman isänsä hän menetti ollessaan 9 päivän ikäinen.

Ehkä suurimman ja syvimmän menetyksen hän koki nuorena perheenisänä kantaessaan hartaasti toivomansa pojan hautausmaalle. Pikkuveljeni vajavainen elämä kesti 24 vuorokautta.

Sittemmin hän jätti hyvästit veljilleen, äidilleen ja puolisolleen. Hän on oppinut jos-elämän läksyn.



Aamukampani lukemista tulee arvottomia ajatellessani isäni reilua yhdeksääkymmentä vuotta. Sisareni aamukammassa töröttää enää reilut parisataa piikkiä. Mutta tämä on minun aamukampani. Ja minun elämäni. Jätetään se jos siitä pois niin usein kuin mahdollista.


"Ihminen on syntynyt elämään, ei valmistautumaan elämää varten."
                                                       Boris Basternak: Tohtori Zivago

2 kommenttia:

  1. No jopas oli kertakaikkisen hienosti kirjoitettu teksti! Vähän ajattelemisen aihetta kelle tahansa.

    VastaaPoista
  2. ^ Hyvin kommentoitu anonyymiltä. Ja kyllä, hienosti kirjoitettu teksti! :)

    VastaaPoista