keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Riivatun äijät

Tänään aioin kertoa niistä perimmäisistä syistä, jotka ovat johtaneet ennen niin terveen ihmisen raihnaistumiseen. Sitten ajatus suistui väärälle raiteelle. Nämä riivatun herrat, Fibro ja Sjögren iskivät takavasemmalta ja puskista. Sjögren oli raastanut silmiä jo useamman päivän, roiskinut sinne hiekkaa koko ajan ja jatkuvasti, niin ettei tippapipetistä juuri uskaltanut irti päästää. Joku selittäisi, että ne ovat nämä kuivat ilmat ja koneellinen ilmastointi tai silmien ylirasitus tai makuuhuoneen huonepöly tai silmämeikki ( ulottuukohan se vaikutus piirongin laatikosta meikkipussista) tai olet valvonut liikaa tai muuta diipadaapaa, ilmiselvästi kuitenkin itseaiheutettua.

Onneksi tiedän, että Sjögrenin syndrooman yksi merkittävimmistä oireista on juuri tuo silmien kuivuminen. Pahimmillaanhan siinä voi pelkkä silmäripsi pahasti kääntyessään tehdä jopa haavan sarveiskalvoon. Ja kostuttavien tippojen tehokin on hetkellinen, mutta aina se hetkeksi helpottaa. Ja siksikin Sjögrenin sälliä tästä moitiskelen, koska oireita yleensä pahentaa jokin stressi, yliväsymys, henkinen paine tms. ja toisen kutaleen eli herra Fibron käyttäytymisestä aavistelen, että jotain tällaista on ilmassa.

Heti aamusta, jo tovi ennen kuin sain rähmäiset silmäni räpyteltyä auki, tunsin, että nyt se tuli. Reisilihasten nyppiminen pinseteillä ja veteley irti yksi kerrallaan alkoi. Hermoja raastava jäytäminen jatkui liikkuipa tai istui paikallaan. Pakotti mokoma ottamaan auton pätöiselle työmatkalle siinä pelossa, että kinttulihat sanovat sopimukset irti työpäivän päättyessä.

Päivän mittaan kipu ja jäytäminen levisi pakaroihin ja koko lantioon, niin että kuvittelin synnyttämään joutuvani ihan näillä näppäimillä. Ei sieltä ketään syntynyt, mutta tömäkän parasetamoliannoksen se kroppa sai ilman suurempia aneluita.

Moniin kuukausiin ei ole Fibrokaan ilmoittanut pahemmin olemassaolostaan ja nyt sitten heräsi horteesta pirulainen. Olen yrittänyt miettiä, miksi ja miksi juuri nyt. Olen ehkä ajatellut liian suuria ajatuksia ja liian montaa kerrallaan, joten töhnäiset aivoni eivät  kyenneet käsittelemään kaikkea ja  tuskissaan sitten delegoivat palautteen antamisen herra Fibrolle. Ja onhan se totta, että liian suuria ajatuksia olen ahnehtinut. Tai ne ovat vain tulleet, ympäristöstä ja elämästä poukkoilleet pääkoppaseen. Ja tietäähän sen, etteivät ne ainakaan öiseen aikaan jauhettuina sen selvemmäksi muutu.

Voihan syynä olla sekin, että D-vitamiinipurkki on ammottanut tyhjyyttään jo kolmatta viikkoa. Apteekki on tuossa työmatkan varrella, mutta jokin syyhän siihen on, ettei sieltä ole täyttä purnukkaa kotiin kävellyt. On siihen.

Kertaalleen tänään keitti yli. Ihan sillälailla pursuten. Työpaikalle tuli nippu erilaista materiaalia koskien Sjögrenin syndroomaa. Aivan tavalliselle kansalle jaettavaa ja erittäin asiallista ja kovasti asiapitoista on sisältönsä. Kuulin sitten, että muuan nuorista takkiaukilääkäreistä oli sanonut, ettei noita saa ihmisille jakaa, muutenhan niillä on kaikilla kohta muka jotain oiretta.

Voi @¤¤¤%. . . rkrkrkrkrkrkrkr@@¤$&&&%%%. . . rkrkrlerkle. . . . . juuri tuollaiset katkarapukikkelilääkärit pitäisi laittaa maata kiertävälle radalle. Ikään kuin Sjögrenin syndrooma olisi joku mukatauti, jonka voi kuvitella itselleen ja joka on vain vika vasemman korvan oikealla puolella ja joka iskee ihmiseen oitis tämän saadessa vihiä oireista. Hemmetti. Asiallisen tiedon antaminen ihmisille on kuitenkin tärkeää, koska joku samoilla oireilla kippuroiva saattaa saada rohkeutta hakea apua ja saada asiallisen lääkityksen ennen pahempia tuhoja elimistössä.

Se pisti vihaksi. Oikein tosissaan.

Mutta päivä on illassa. Ja kiusallanikin kiitän tästä päivästä.


 Kiitos, te kaikki Rakkaat siellä kaukana ja vähän vähemmän kaukana.

1 kommentti:

  1. Kiitos käynnistä blogissani! Herra Fibron morsmaikkuja siis ollaan molemmat, tuolta Sjögreniltä olen minä säästynyt. Tsemppiä ja jaksamista näihin syksysäihin, pakkasia odotellessa!

    VastaaPoista