perjantai 15. marraskuuta 2013

Homepäiden kova kohtalo

Ja tarina jatkuu.

Oltuamme muutaman kuukauden ns. remontoiduissa ja esimiesten ja rakennusteknisen osaston mielestä  puhtaissa tiloissa, aloimme sairastua oikein tosissaan.

Kokemiani oireita työpaikalla olivat mm. räjähtäen alkavat nivelkivut ( olkapäissä, polvissa, ranteissa), voimakas puristava päänsärky, voimakas paineen tunne niskassa, huimaus, hetkittäinen tunne epätodellisuudesta ja selkeät ajatuskatkot, keskittymiskyvyttömyys, voimakas aloitekyvyttömyys, sydämen rytmihäiriöt, lihaskrampit ja lihaskivut, suolistokrampit, vilunväristykset, ääretön väsymys ja kaikissa lihaksissa voimakas heikkous. Tuo paineen tunne niskassa teki mm. sen, ettei voinut kumartua, ei pesualtaan päälle kasvoja pestessä, puhumattakaan siitä, että olisi kumartunut pesemään varpaitaan tai rasvaamaan jalkojaan. Jos oli pakko kumartua, niskasta levisi takaraivolle niin voimakas paine ja särky, että pää tuntui räjähtävän.

Oireet olivat niin epätodellisia ja käsittämättömiä, ettei niitä varmasti ollut helppoa ymmärtää. Puhuimmekin muutaman kolleegan kanssa, ettemme oikeastaan voi tuomita epäilijöitä, koska ellemme itse olisi niitä kokeneet, emme todellakaan olisi uskoneet jonkun muun kertomana.

Silloinen työterveyslääkäri ymmärsi oireet ja tunnisti ne sisäilmamyrkyistä johtuviksi. Hän olikin ainut lohtumme. Epäilijöitä oli paljon. Kukaan ei kuitenkaan osannut selittää, miten on mahdollista, että viisi (olimme olleet kauimmin näissä työtiloissa) työhulluutta lukuunottamatta täysin tervettä ihmistä sairastuu samoissa tiloissa ja samoihin aikoihin täysin indenttisin oirein ilman että he edes keskustelevat oireilustaan. Esimiehet epäilivät. Työterveyshuollon hoitajat haukuttiin julkisesti lyttyyn kun he yrittivät puhua henkilöstön puolesta. Heidät leimattiin jopa vainoharhaisiksi  kansankiihottajiksi.

Ylin esimies yritti rauhoittaa omaatuntoaan määräten meistä laboratoriossa otettavat homevasta-ainetutkimukset. Tulokset olivat negatiiviset. Esimies hykerteli käsiään  ja asenne oli, että suotta kitisette, ei ole todettu homevasta-aineita ja piste. Tottakai tulokset olivat negatiiviset. Emme olleet enää aikoihin olleet homeen armoilla eikä home sairauksiamme aiheuttanut, vaan erilaiset rakentamisessa tehdyt virheet, erilaiset kemialliset yhdisteet ja myrkyt, niiden entisten hometoksiinien lisäksi. Ja sitäpaitsi, verestä otettavat hometutkimukset oli jo aikaa sitten todettu merkityksettömiksi, eikä niiden ottamista enää edes suositeltu, koska ne eivät antaneet mitään oikeaa tietoa.

Olimme työkyvyttömiä ja jouduimme pitkille sairauslomille. Se oli työnantajan ainoa ratkaisu. Siitä, miten jaksoimme tuhoutuneen terveytemme kanssa, ei kukaan ollut kiinnostunut.

Työpaikoilta otettiin taas näytteitä. Muutamien pistokokeiden tulokset työtilojen osalta olivat joko erittäin solumyrkyllinen tai solumyrkyllinen.

Sairauslomien aikana pari ensimmäistä viikkoa meni myrkytystilasta toipuessa. Sitten voimat alkoivat vähitellen palautua, oireet hävitä ja elämä tuntui vähitellen voittavan.

Jossain tässä matkan varrella olin saanut fibromyalgia-diagnoosin ja kroonisen verenkuvamuutoksen ( hyytymisjärjestelmän ongelma). Verenkuvamuutos  jäi pysyvästi idiopaattiseksi eli ns. sisäsyntyiseksi eli elimistöstä ei löytynyt muutosta selittävää. Sisäilmamyrkkyjen osuuden kaikki lääkärit kiistivät systemaattisesti. Suomessa lääkärit on aivopesty tekemään niin. Toisaalta ymmärrettävästi, koska tutkimustuloksia ei ole juurikaan käytettävissä, tai kukaan ei uskalla ryhtyä tutkimaan, koska todellisuuden paljastuminen olisi melkoinen katastrofi julkisten rakennusten omistajille ja kuntien ja kaupunkien vakuutusyhtiöille. Krooninen  verenhyytymisongelma tekee sen, ettei minun kannata joutua onnettomuuteen, ei suuriin leikkauksiin eikä edes pienempiin, koska veri ei matalasta trombosyyttien määrästä ( keskim. 40, normaalin alaraja 150) johtuen hyydy.

Olimme taas evakossa parakeissa. Edestakaisen liikenteen, paperitavaroiden kuljettelemisen yms. seurauksena myös parakkien sisäilma alkoi muuttua sairaaksi. ja me sairastimme mukana. Puristava päänsärky oli päivittäinen seuralainen. Aina se iltapäivästä kiertyi voimakkaammaksi säryksi vasemmalle ohimolle. Kaikkien aiemmin edellä lueteltujen neurologisten oireiden lisäksi aloin kärsiä hajuharhoista eli haistoin savua aiheettomasti, toisaalta en tuntenut esim. ruuan tuoksua. Tuo oire johti lääkärin oikeille jäljille, pääsin neurologisiin tutkimuksiin ja aivofilmissä todettiin vasemmalla ohimolohkossa oleva epileptinen pesäke. Sain diagnoosin paikallisalkuinen epilepsia.
Kysyin neurologilta mahdollisesta yhteydestä myrkkyaltistuksiin. Pyöriteltyään aikansa sanoja totesi, ettei sitä voi varmaksi sanoa. Minä voin!

Kolme meistä pahiten sairastuneista sanoutui irti. He jatkavat muualla elämäänsä ja kärsivät lopun ikäänsä laillani esim. siitä, ettei suurissa tavarataloissa, vaatekaupoissa, huoltoasemilla tms. voi viipyä kauaa tai aina ei edes uskalla niihin  mennä, koska pöly, erilaiset hajut yms. tekevät niin huonon olon, että pakeneminen on ainoa vaihtoehto. Joskus jo mennessään johonkin tilaan, tietää, ettei sinne ole asiaa. Sosiaalinen elämä rajoittuu aikalailla. Ja tätä kannamme mukanamme lopun ikäämme.

Jos olemme katkeria, onko se aiheetonta. Olemme uhranneet elämämme ja terveytemme työnantajalle, eikä siitä saa kuin haukut kaupanpäällisiksi. Eikö toisen terveyden riistäjälle kuuluisi jonkinlainen rangaistus?

Sitten sain diagnoosin Sjögrenin syndrooma, autoimmuunisairaus. Onko yhteyttä sisäilmamyrkkyihin? Lääkärit pudistelevat päitään tai hymyilevat vinosti.

Liian monta sairautta perusterveelle ihmiselle, liian monta sairautta, joiden syy- ja syntyluettelossa on yhtenä mahdollisena aiheuttajan sisäilmamyrkyt. Ehkä vain sittenkin kuvittelen.

Taloudelliseen taisteluun palaan vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti