lauantai 2. marraskuuta 2013

Odotus

Olipas tehokasta tuo D-vitamiini. Jo muutaman pillerin jälkeen aiheutti energiaryöpsäyksen ja laittoi keittiöhääräntään. No toki siihen on toinenkin ja paljon suurempi syy. Odottelen vanhinta omatekemääni perheineen muutaman päivän vierailulle. Perhe käsittää paitsi rakkaan esikoispoikani, myös yhtä rakkaan miniäni ja kaksi suloista pikkuihmistä.

Lämpimät ajatukset ja malttamaton odotus laittoivat laatimaan omin käsin pientä vatsantäytettä. Kaikkeahan saisi toki kaupastakin, mutta onhan se muutatoista, kun on omin pikku kabanossisormin ne vääntänyt.

 Edesmennyt isoäitini johdatteli karjalanpiirakoiden tekemiseen jo ollessani pieni palleroinen. Eiväthän ne  vuosikymmenien harjoittelun jälkeenkään ole mummin tekemien veroisia, mutta kohtuullisen hyviä jäljitelmiä kuitenkin.
Eikä se kuorikakkara vieläkään itsekseen pyöri siinä pöydällä, kuten se pyöriskeli mummin pulikan alla. Eikä takamukseni liekkase yhtä rytmikkäästi kakkaroiden ajelun tahtiin kuin mummilla, mutta yritystä, sitä on.

Eikä piirakoita voi syödä muuten kuin oikeasta voista tehdyn munavoin kanssa.

Ei niitä kovin paljoa tullut. Kun on kuunneltava itseäänkin. Muinoin nuorena ja terveenä ei sataa vähempää piirakkaa kehdannut edes alkaa tehdä. Nyt on tyytyminen muutamaan kymmeneen. Silti se  Sjögrenin jätkä haravoi koko ajan silmämunia ja Fibron kutale nipisteli persauksen lihoja, mutta minä juttelin niille mukavia enkä ollut tietääksenikään, että ne siinä ruppia runnoivat. Ikkuna oli auki, mutta eivät näyttäneet naapurit vielä ainakaan huolestuvan toimenpiteiksi asti tuosta minun hetkittäin kipakaksikin äityneestä monologistani.

Ja sämpylöitäkin tein siinä ohimennen, joten eiköhän näillä ainakin pienen nälän siirrä tovia tuonnemmaksi. Varsinkin kun muutakin einettä siinä muassaan meinasin tarjota.

Hieman huonohkosti nukuttu yö verotti  jaksamisen puuskaa. Siksipä tosiaan itseäni siinä kuulostelin, jotta muistaisin muistaa voimavarani ja muistaisin muistaa jarruttaa ajoissa.

Se tuo kolmas huomioni kärttäjä, työnantajan lahjoittaman homemyrkkyaltistuksen aikaansaama paikallislähtöinen epilepsia kun alkaa kolkutella hyvin helposti otsaluuta, jos vain päästää kierrokset liian suuriksi.

 Ja makeannälkään jotain pientä äkkimakeaa.


Valkoisella suklaalla kuorrutetut donitsit ovat perusmunkkeja, mutta ensimmäisen kerran vaihdoin sokerissa kierittelyn kuorruttamiseen. Inspiraation sain RouvaR:n leipomuksista.

Kinuskilärpäkkeet on jonkinlainen oma viritys, mutta idean tähän vakoilin Kinuskikissalta , jonka ohje löytyi Pirkan ruokasivuilta.
Saattaahan olla, etteivät saavutukseni täysin identtisiä esikuviensa kanssa ole, mutta parhaani yritin.

Nyt sitten vain odotan. Enkeleitä sinne maantielle vielä huokaan ja valmistaudun menemään ovelle vastaan. Kuten aina.



"En ole imuroinut tänään. Pelkään etten kuulisi puhelinsoittoasi".
                                                Jouko Rajala: Halutaan ostaa onnea

3 kommenttia:

  1. Oletpa tehnyt ihania herkkuja jälkikasvulle perheineen! Minä myös vannon d-vitamiinin nimeen, ilman sitä en jaksa mitään. Hyvä myös flunssapöpöjen torjuntaan. Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Oivoi mitä herkkuja! Ja vieraille terkkuja! <3

    VastaaPoista
  3. Kinuskikauraruudut olivat herkullisia! Veivät kielen mennessään! Ihania kaikki muutkin :)

    VastaaPoista