torstai 7. marraskuuta 2013

Pudotus

Kahden ylimääräisen, erilaisella ja miellyttävällä tavalla puuhakkaan vapaapäivän jälkeen paluu työpaikalle pudotti todellisuuteen rukkaskäsin. Ohimolle hiipivä jyskytys ja takaraivolle kiertyvä puristava päänsärky muistuttivat jo aamupäivästä, että rakentamisen, remontoimisen ja eritasoisen johtoportaan kuvitelma puhtaasta ja ongelmattomaksi korjatusta sisäilmasta on edelleen heidän ikioma harhainen päiväunensa.

Tuttu kuiva yskänrouskutus palasi jo aamun ensimmäisten tuntien jälkeen, ääni käheytyi ja ikkunaa oli sateen ja tuulen uhallakin pidettävä puoliavoimena. Paikallisalkuisessa epilepsiassa, Sjögrenin syndroomassa, fibromyalgiassa ja kroonistuneessa verenkuvamuutoksessa olisi jo riittävästi bonusta pitkästä työurasta. Hengitystieoireita en vielä aiemmin ole saanutkaan, joten astamahan se vielä ehtii tässä aamukamman piikkejä laskeskellessa kehittyä. Olisihan siinä se hyvä puoli, että edes sen vanha ja ajastaan jäljessä oleva ammattitautilaki hyväksyisi työpaikalta ja työolosuhteista johtuvaksi.

Sähköposti pursusi punaisena viestejä uusista kehittämishankkeista,  pakollisista verkkokursseista, uusista ohjelmista, kokonaisen järjestelmän uudistumisesta ja siihen liittyvistä koulutuksista ja peräkaneettina ohjeita netin käytöstä työaikana. Ja minä katselin haikeana hitaasti pienenevää aamukamman lukemaa, joka tänään on 1481. Ja samalla taas mietin, mitä sitä isona alkaisi tehdä.

Iltapäivällä istuimme esimiehen kekseliäästi järjestämää tiimipalaveria "rentouttavissa" olosuhteissa, eli leirikeskuksen saunatuvalla takkavalkean savutellessa suoraan pirttiin ja homeisten rakenteiden  ja yhtä homeisten polttopuiden levittäessä herkkujaan hengitysilmaan. Vielä kun istuimina olivat puiset ja erittäin epämukavat ja kapeat penkit, ei palaverin sisällöllä ollut mitään merkitystä, koska kaikki vielä käytettävissä oleva energia meni taisteluun  pahoinvointia, silmien kirvelyä ja lihaskipuja vastaan. Levotonta liikehdintääni  penkillä mulkoiltiin jo muutamalta taholta ja ilmeisen suoraviivaisesti tulkittiin epäsosiaalisen ihmisen epäsosiaaliseksi käyttäytymiseksi. Sisälläni polttelevia oireita ja niveliä ja lihaksia raastavaa kipua ei ulkopuolelta havaitse, eivätkä läheskään kaikki kykene ymmärtämään näitä sairauksia, joten saan helposti luuserin, mukakipujensa taakse piiloutuvan ja työtävieroksuvan vanhenevan laiskan vetelyksen maineen. Eihän pönäkässä kunnossa oleva punaposkinen vastarannankiiski voi olla muuta kuin perushankalaksi heittäytyvä ja huomiota kerjäävä  työhaluton säälittävä vanhenemistaan oireileva noita-akka. Helvetti. Niin, se palaverin aihe kuulosti olevan oman työn arviointi, kehittämistarpeiden kirjaaminen ja toteutuksen suunnittelu. Ja järvellä parveilevat joutsenet näyttivät suunnittelevan muuttomatkaa.

Palaan tarkemmin terveyteni tuhonneeseen, kroonisten sairauksien osa- tai pääsyyllisenä pitämääni työpaikan kosteusongelmaan ja sen lieveilmiöihin, jahka saan ajatukseni kokoon kyetäkseni kertomaan ja kuvaamaan koko katastrofin selkeästi, ymmärrettävästi ja kyllin tiivistetysti. Tänään se ei onnistu, ehkä toisena päivänä tai joskus.

Ja kotiin palattuani tajusin, että päästin rakkaat vieraani kotimatkalle ja joudun itse laatimaan päivälliseni. Nuo ihanat ihmiset kun mielellään valtaavat saavuttuaan  keittiöni ja minulle jää  valmiiseen pöytään saapumisen vaiva. Jos unohdin kylliksi kiittää, niin tulkoon tässä vielä kaiken varalta. Kiitos.


Tänään ehkä ymmärrän enemmän kuin eilen, että tämä on minun elämäni, se yksi ja ainoa!


4 kommenttia:

  1. Kannattaahan noita diagnooseja ottaa joka kirjaimelle omansa, kuten äitini totesi mulle aina kun uusi diagnoosi putkahti lekurilta ;) Ei mutta tosissaan, kurja kun ei näy ulkopuolisille tuo kehon kiehunta ja kropan kivut. Hienosti osaat kirjoittaa ja jännä tyyli laittaa ajatuksiaan ylös, kiva lukea sun juttujas - kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peppermint. Terapiaahan se on tämäkin "sanaoksentelu".

      Poista
  2. Niin tuttua nuo kivut. Sisäilmaongelmista ei ole kokemusta, mieluusti kuulen tarinasi, sitten kun jaksat sen kertoa. Toivottavasti viikonloppu tuo levon ja rauhoittumisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija. Kerron tarinaani jahka ehdin ja jaksan, pitkästikin, toivottavasti en pitkästyttävästi.

      Poista