tiistai 12. marraskuuta 2013

Reippahasti käypi askeleet. . . .

Siinä tutussa joululaulussa nimittäin. Muutoin ei auta kehua.

Olen käynyt kiivasta vuoropuhelua peilikuvani kanssa eikä kumpikaan tunnu antavan periksi. Kun yritän koota tapahtumien rippeistä jonkinlaista kokonaisuutta. Ei vaan synny. Edesmennyt isoäitini bruukasi sanoa, että syitä on niin sysissä kuin sepissäkin. Ja nyt niitä varmasti on.

Kun se vain sattuu niin saamaristi.
Yksi syy on se, että olen toivoton herkkuperse ja syönyt liikaa kaikenlaista hyvää. Tai ylipäätään kaikenlaista. Noudattanut siis kirjaimellisesti hotkinsin dieettiä. Eikä keho ymmärrä sokerin, rasvan ja valkoisen viljan tyrmäävää koktailia. Sitäpaitsi, ei se ymmärrä viljoja yleensäkään, vaikka ei keliakiaa vielä ansiokkaassa diagnoosilistassa olekaan. Tuleehan se, älkää olko yhtään huolissanne. Se kun kuuluu Sjögrenin kylkiäisiin yhtä tiiviisti kuin laktoosi-intoleranssikin.

Keho ei siis tykkää myöskään ruisleivästä. Lukuisia kertoja sen olen jo todeksi elänyt, että nivelkivut intoutuvat täyteen kiimaansa jos ja kun olen herkutellut rukiisella leivällä. Vaan kun sitä ei muista. Tai ei usko. Tai jotain muuta - ihan mitä vaan. Kun pitäisi varata aamupalaksi rahkoja ja raejuustoa ja marjoja ja hedelmiä, vaan ei, mitä tämä mussuttaa kahvinsa kanssa, no sitä terveysterroristien suosimaa ruisleipää. Ja diipadaapa.

Toinen syy on lääke. Sen yhteishaittavaikutushässäkän jälkeen lääkäri kirjoitti toista lähes samanmoista, mutta ei niin yhteisvaikutteista. Säilytin sitä apteekissa. Ja siellä sen paikka olisi ollutkin. Sitten muuan terapeutti yllytti, että kyllä minun se kannattaisi aloittaa, kun tunteet seilaavat ihon pinnalla ja muutenkin siipi maassa mouruaa ilman järkisyytä. Että masennus hiipii yliotteelle ja sitä rataa. Ja minä menin apteekkiin ja otin. Ensimmäisenä iltana uni tuli että humpsis. Seuraava aamu tuli, mutta uni ei mennyt. Silmät turvoksissa ja tajunnan rajamailla häilyen laahustin töihin. Kukaan ei tullut kysymään, missä mömmöissä täällä hiiviskelet.

Sitten tulin kotiin ja nukuin 4 tuntia. Heräsin vain siirtyäkseni sänkyyn. Tietysti otin siinä välissä taas sen lääkkeen, kuten illankähmässä pitikin. Nukuin kuin laho tukki ja aamulla olin entistä töhnäisempi ja nivelkivut riemuitsivat jo aamun varhaisina tunteina. Koko päivä töissä yhtä hirvittävää taistelua kipuja ja unta vastaan.  Koko keho tuntui menneen tilttiin, mikään ei liikkunut minnekään päin ja aloin turvota kuin pullataikina.

Kotiin tultua kaivoin lääkepaketin infolakanan esiin ja kappas, siellä sanottiin, että yleisiä haittavaikutuksia ovat mm. liiallinen väsymys, uneliaisuus, horros, heheeeee, turvotukset, nivelsäryt ja painon nousu. Jippiiiii! Kiitti, tämä riittikin. Lääkekaappini rikastui yhdellä uudella "älä ikinä enää ota" lääkkeellä. Siis eihän oikeasti kenellekään tule lääkkeen haittavaikutukset noin nopeasti. Paitsi minulle.

Jos en olisi sivistynyt ihminen, sanoisin voi helvetti, mutta kun olen, en sitä voi helvettiä sitten sano. Ja tuosta idioottimaisesta kokeilusta lähtien ei sitten keho ole ollutkaan ennallaan. Eihän se puntarin värähdys viiden lisäkilon kohdalle kuukauden sisällä aivan tuon lääkkeen syytä ole, mutta minkä sitten. Minkä sitten? Ei kukaan liho kuukaudessa oikeasti viittä kiloa. Ei kukaan.

Toissapäivänä herätin  lomalla olleen kuntopyörän talviunestaan ja polkaisin surkeat viisi kilometriä. Ei kilo ja kilometri periaatteella, vaan siksi, että aiemmin normiaamuveto oli 10 - 15 kilometria, niin varovasti ajattelin palata ruotuun. Ja otin myös käsipainot ja viritin hyvän käytäntöni eli aamujumpan. Siinä ne menevät treenin aiheuttamat lihaskivut samassa muiden kipujen kanssa. Eikä tunnu missään.

Että näillä tosiasioilla tässä tänään eletään.
Huomenna on toki jo paaaaaaaaaljon paremmin. Tai ainakin vähän.

Ja aamukamman lukema on 1476.


"Maailmassa monta, on ihmeellistä asiaa. . . . ."
                                Marjatta Pokela - Pirkko Koskimies

1 kommentti:

  1. Tsemppiä liikuntakärpäselle! Kyllä nuo moninaiset lääkekokeilut tekevät ihmisestä itsensä varjon. Ehkä ne sitten pitkällä aikavälillä auttavat, ainakin jotkut niistä. Sen oikean löytäminen on vaan joskus tosi toivotonta. Jaksamista marraskuuhun!

    VastaaPoista