torstai 5. joulukuuta 2013

6.12.2013



"Monet ovat koko sen ajan nuoruudestansa, jossa rakastavat ja nauravat, kantaneet kaipausta ja asetakkia erämaassa. Eivätkä he vielä oikein osaa tajuta koko kiihkeätä elämän huminaa. Mykkinä he tuijottavat nuotioon, kun toverit kertovat avonaisesta maailmasta. Epäilys valuu heille sisimpään kovina erakkopäivinä, onko meille jäänyt mitään riemukasta ja kun taisteluhaudat jäävät ruohottumaan ja asetakit riisutaan, he palaavat vaiteliaina työn helteeseen, olemassaolon taisteluun linjojen taakse, missä he eivät milloinkaan ole tunteneet ihanuutta.
Mutta heille ei mikään ole turhaa ja tyhjää, sillä nämä vuodet ovat opettaneet heidät tyytymään ja tarttumaan onnellisiin hetkiin."
                                             - Itä-Karjalassa -



Näin kirjoitti 19-vuotias nuorukainen sodanaikaisen päiväkirjansa lehdille 1942.  Nyt tuo nuorukainen on 90-vuotias, minulle kovin Rakas, kunnioitettu Isäni!






                                                 
 Hyvää Itsenäisyyspäivää!



5 kommenttia:

  1. Hyvää itsenäisyyspäivää! Siellä rintamalla minunkin isäni, nyt jo edesmennyt, taisteli ja menetti taisteluissa toisen jalkansa.

    VastaaPoista
  2. Hurjan hieno teksti 19-vuotiaalta! Kiitos kun jaoit sen. :)

    VastaaPoista
  3. Kommenttini ei liity mitenkään ylläolevaan, vaan aiempaan.
    Kirjoitit toispuoleisesta päänsärystäsi. Onko se myös Fibroon, vai mihin kuuluvaa?
    Minulla on ollut jonkunasteisia kolmoishermo-oireita (ei tutkittu) jo yli kaksikymmentä vuotta. Tosin nykyään harvemmin. Nyt kun Fibroni on ollut pahempi, kuin aikoihin (myös oireita, joita ei ole ollut ennen), niin tuo toispuoleinen päänsärky on tullut. Ennen kolmoishermo- oireet eivät ole olleet särkyä, vain! vihlomista ym. Mutta nyt tuo särky!!! johon ei auta mikään muu kuin lämpö hieman. Muutenkin minun Fibrooni auttaa lämmin, kylmä pahentaa kaikkia oireita.
    T. Rouva Fibro

    VastaaPoista
  4. Hyvä Rouva Fibro!
    En ole osannut yhdistää toispuoleista päänsärkyä fibroon kun olen kuvitellut sen voivan liittyä paikallisalkuiseen epilepsiaan, joka minulla myös todettu. Mutta todellakin - enemmän se on kolmoishermotyyppistä se kipu ja nimenomaan posken, korvan, ohimon seudussa - eli saattaapihan mokoma olla fibronkin oireita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, niin... kuka meistä fibroilijoista ottaa selvää :)

      Rouva Fibro

      Poista