lauantai 14. joulukuuta 2013

Päättymätön kipuanalyysi

Pohdin tuossa kävellessäni aamuhämärissä kivun olemusta ja sitä, miten kivun kokemuksen voisi selittää toiselle ihmiselle ymmärrettävästi. Emmehän voi moittia heitä, jotka eivät ymmärrä, mitä on kun sattuu. Saati että voisivat ymmärtää, mitä on kun sattuu koko ajan ja kummallisesti ja riuhtoen ja pistäen, viiltäen ja repien. Ja palasin mietteissäni vuosien takaiseen lyhyeen ihmissuhteeseen, joka aiheutti elämääni paljon uutta pahaa. Hetkellisen lähi-ihmisen täytti täydellinen ymmärtämättömyys. Eikä niin, että olisin sitä ymmärtämystä saati sääliä kerjännyt, ei, pois se minusta, mutta arjen asioihin vaikuttavat rajoitteet jaksamisen ja kipujen suhteen toimivat hänelle aseina minua vastaan ja pilkan kohteina.

No se siitä. Kärventyköön omissa liemissään!

Mutta tuota kivun moninaisuutta mietin. Kun en tiedä, kumpi herroista siellä kulloinkin villitsee kipuhermoja, Fibro vai Sjögren.  Saattavat olla yhdessäkin, tiedä niistä mokomista. Nyt ovat kuitenkin olleet taas kovasti riehakkaalla tuulella. Eikä sen oikeasti väliä, kumpi siellä öykkäröi, vai vielä joku muu, mutta pohdinpahan vain itsekseni.

Suurten nivelten kroonisen kivun luen Sjögrenin ansioksi. Tätä myönteistä ;) palautetta kun annan mielelläni molemmille herroille tasapuolisesti. Fibron pelleilyksi sitten lasken sen toisenlaisen kivun, sen jota ei kehtaa edes kertoa kenellekään. Paitsi töissä toisille fibrosiskoille, jotka ymmärtävät yhdestä ilmeestä tai eleestä. Se on tämä yht´äkkinen kova kipu, joka tulee kesken rauhallisen kävelyn, tai sohvalla istuen tai keittiöpuuhastelussa tai missä vain. Muuankin ilta tuossa näpersin joulupukin aputontun väkeryksiä kaikessa rauhassa ja hyvillä mielin, niin bäng, nilkkaan iski räjähtävä kipu, ilman ulkoista syytä. Ja meni hetikohta menojaan, ilman ulkoista syytä sekin. Toisen kerran kävelylenkillä sääriluun kohtaan iski näkymätön kirves, laittoi askeleen notkahtamaan ja hetken seisomisen jälkeen se meni ohi. Sitten seuraavaksi lonkkaan, kohta varpaaseen, ja polvikin ulvaisee joukkoon. Ja nämä ovat niitä kipuja, joita ei ole helppo kenenkään ymmärtää.  Eikä tietysti tarvitsekaan, mutta jos yhtäjalkaa taivaltaa toisen ihmisen kanssa, kyllä se edes pientä ymmärrystä vaatisi, kun toinen pysähtyy ja ähkää ja kipristelee välillä. On tämä.

Ja sitten se aina tulee se  kysymys, kuvittelenko vain kaiken tämän. Ja tiedän, etten kuvittele. En vain haluaisi uskoa enkä ymmärtää itsekään. Tyhmää analysointia tämäkin, nämä kun ovat kortit ja näillä pelataan.

Mutta joulupukki pääsee minun puolestani matkaan kunhan yhden pienen nyssäkän vielä solmian. 

Aamukamman lukema tänä pikkupakkaslauantaina on 1444.

Ja miksikö puhuttelen herroja Fibro ja Sjögren niin tuttavallisesti. Tiedän että ystävät on pidettävä lähellä, mutta viholliset vielä lähempänä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti