lauantai 27. joulukuuta 2014

Irtautumisia


Mikä onkaan parempi keino irtautua arjesta kuin lukeminen? Tietysti pitkät kävelylenkit ulkona toimii, mutta lukeminen toimii vielä paremmin. Ja kun omat tuotokset eivät okein nyt kulje, tai kulkisivat, mutta odotan kommentteja, mistä kohdasta lähden "kuljettamaan", on aika kertoa teillekin joulun ja syksyn lukunautinnoista.



 Ensiksi toivomusteni mukaiset joulukirjat.

Heikki Turunen: Karjalan kuningas ( WSOY 2014 ) ei enempiä selittelyjä kaipaa. Turunen on  mestari, ilmiömäinen kielikuvilla leikkijä ja suun mukaisen murteen käyttäjä, Simpauttajan luoja. Pientä itserakkautta tuntien on pakko kertoa, etten toki tunne kirjailijaa henkilökohtaisesti, mutta teimme hetken ns. yhteistyötä 1960 ja -70 lukujen vaihteessa. Turunen julkaisi ensimmäiset kirjoitelmani ollessaan tuolloin Joensuussa ilmestyvän Karjalan Maa lehden nuorten palstan toimittajana.

Maarit Tyrkkö: Tyttö ja nauhuri ( WSOY 2014 ) vei mennessään. Tyrkön omaelämänkerrallinen kirja, jossa hän kertoo toimittajaurastaan sen alkumetreistä asti ja pääsemisestään presidentti Kekkosen läheiseksi ystäväksi.  Yksikään kirja ei aiemmin ole tehnyt minulla tämän kirjan kaltaista temppua. Kello osoitti puoli neljää viime yönä, kun maltoin laskea kirjan kädestäni ja senkin vain siksi, että olin jo tuijotellut aikani  myös kirjan lopussa olevia valokuvia.


Eero Pitkänen: Paimenpoika Inkeristä ( Reuna Kustantamo 2014 ). Tämän kirjan hankin saatuani sattumalta kuulla siitä. Nyt jo 93-vuotias sosiaalineuvos on kirjoittanut muistelmiaan vuosikymmenien ajan, mutta vasta nyt aika oli kypsä niiden julkaisemiseen koosteena. Erityisesti mielenkiinnon kirjaa kohtaan herätti se, että kuulin siinä kerrottavan äitini lapsuuden maisemista, Toksovasta ja Keltosta. Ja todellakin, kirjoittaja kertoo mm. sodassa kaatuneen enoni olleen hänen paras lapsuuden ystävänsä ja leikkikaverinsa. Isoisäni nimi nousee aika-ajoin myös esille erityisesti hänen kirkollisen tehtävänsä ja myöhemmin siitä johtuneen karkotuksen vuoksi.  Kirjan tekstiin joutuu sisään hyvin syvälle ja tarkoista ympäristön kuvauksista on helppoa kuvitella  myös äitini lapsuuden leikkipaikat.

Soitin kirjoittajalle saatuani kirjan lukemisen alulle ja kiitin mielenkiintoisesta teoksesta. Vaihdoimme muutaman sanan edesmenneistä läheisistäni ja kirjoittajan voinnista. Hän ilahtui kovasti palautteesta.  Teoksesta löytyy enemmän tietoa mm. täältä.






Leila Tuure: Viimeiset tanssiaiset ( SUNKIRJA 2014 ). Kirja vie meidät historialliseen laivanvarustajien kaupunkiin kenraalikuvernööri Bobrikovin aikakauteen. Tämä kuten saamani kirjailijan aiemmatkin teokset kiinnostavat minua paitsi sisältönsä vuoksi, myös muustakin  syystä.


Ja sitten arkeen. Aamukampa näyttää tälle aamulle lukemaa 1055! Eihän se paljoa ole, mutta on se!


maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulu








                   Vähän tuoksua, vähän valoa, vähän pieniä herkkuja - niistä se syntyy.

                              Hyvää  Joulua!


sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Hyvää. . .

. . . ensimmäistä adventtisunnuntaita!

Neljän viikon päästä joulu siirtyy historiaan, tai on siirtynyt jo.  Jos joku on jouluhösötysihminen, se hösötyksen aika on nyt käsillä. Onneksi tuolta "taudilta" olen varjeltunut. Joulukortit ovat punaisessa kuoressa,  vaatimattomat joulupaketit valmiina ja järjen kanssa tehtäviä ruokaostoksia teen tässä pitkin matkaa. Pari reisua on vielä ennen jouluun rentoutumista, mutta kun määränpää on mieluinen, ei niistäkään tule stressiä, minkä vähän pitkät matkat ja liikenne stressaavat.

Tällä kertaa ei joulupaketteihin sitten kätkeytynytkään omatekemiä asioita, vaan muuta tarpeellista. Toki yksi "tilaus" on  vetämässä, mutta koska sain sen valmistamiseen aikaa yli joulun, ei siitä ole paineita, voi rauhassa odottaa sopivan langan löytymistä. Itse toteutus käy sitten kyllä nopeasti.

Jotain pientä väkerrystä olen iltojen täytteeksi tehnyt.


Jälleen yhdet  kohdentamattomat pitsisukat, jotka ovat oikeasti vaaleansiniset, eivät harmaat, vaikka tässä ne minun silmiini enemmän harmaalta näyttävätkin. Jos joskus joku tarvitsee.


Sieltä pohjattomasta jämälankakorista löytyivät nämä langat, joista sitten väsäsin itselleni säärystimet.




Ja sitten vihonviimeinen keksintö, jonka tehtyäni totesin itsekseni, että näinkö alas on pitänyt vajota. Mutta, keittiöliinoja ( suomeksi tiskirättejä) niistä syntyi. Eikä tämä ole mitään ekoilua tai muuta viherhörhöilyä. Onpahan vain puuvillalankojen tähteitä, joille ei tuntunut löytyvän mitään käyttöä. Imevät hyvin, helppo huuhtaista ja heittää pesukoneeseen ja kun sen jälkeen vielä mikrottaa, ei hygieniassakaan ole moittimista.


Sytyttäkää kynttilöitä ja nauttikaa hämäryydestä!


maanantai 24. marraskuuta 2014

Outoja väitteitä. . . . .

Osui silmiin Et-lehden nettisivulta uutinen LL Ritva Markkulan väitöskirjatutkimuksesta. Hänen mukaansa fibromyalgiaa sairastavista peräti 26 prosenttia jää työkyvyttömyyseläkkeelle. Lehti oli otsikoinut uutisen vielä provosoivasti tyyliin " Fibromyalgia vie usein työkyvyttömyyseläkkeelle".

Oikeastihan me kaikki fibroilijat tiedämme valitettavan hyvin, ettei asia noin ole. Toki on myönnettävä, etten ole lukenut kyseistä tutkimusta, vaan vain toimittajan tekemän jutun siitä. Varmasti noissa eläköitymisluvuissa tai ihmisissä lukujen takana on useimmiten muita diagnooseja varsinaisina syinä ja sitten fibro siellä kylkimyyryläisenä.

Lisäksi siellä mainittiin mm. että uniongelmat ovat yksi fibroon sairastumisen riskitekijä. Oikeastihan se on juuri niin päin, että fibro aiheuttaa uniongelmia. Tuntuu aika kevyesti heitetyn noita väitteitä. Tietysti pitäisi tutustua itse tutkimukseen paremmin, ennen kuin esittää arvioita, mutta tässä vain tämä päällimmäinen ajatus, tarkempaa tai syvempää analyysiä en aio ryhtyä tekemään. Varsinkaan kun kyseinen herra ei tällä hetkellä hetkauta minua suuntaan eikä toiseen. Enemmänkin mieltä askarruttaa muuan toinen herra ( näitä näyttää riittävän), herra Alzheimer, joka on muuttanut asumaan rakkaan iällisesti runsaan  lähihenkilöni luokse. Siinä riittää ajatuspainia, joka teettää töitä, eikä vähiten aamuyön tunteina. Ja se puolestaan ei sujuvoita yhteiseloani omien herrojeni Fibron ja Sjögrenin kanssa. Mutta näillä korteilla ja niin edelleen. Peli on käynnissä.

Sitten vielä muutama levollinen kuva kauniista Espoon kaupungista.















 Espoosta  -kyllä.  Hieno retkipaikka pihan takana pikkuihmisten kanssa. Kaupunkilaislasten onnea!


Mietelmät ovat hukassa, joten todetaan vain, että aamukampa on ehtinyt lukemiin 1098!


lauantai 1. marraskuuta 2014

Pyhäpäivän ratoksi!


Olipa huikea lenkkikeli aamulla; pakkasta 5 astetta ja niin tikkusumuinen maailma, ettei eteensä nähnyt. Sitten kun reitti kiertyi katuvalojen alle, paksussa huurussa olevat puut olivat uskomattoman kauniita ja - tietysti, kamera ei mukana, Pah!


    Pyhäpäivän ratoksi  vimmauduin rustaamaan kortteja:




Loppuvuoden onnittelukorteissa näytti olevan pientä vajetta, joten niitä ensin muutama.





                    Ja sittenpä niitä tuli jokunen joulukorttikin, kun oikein vauhtiin pääsi.







Siitä inkiväärijuomakokeilusta sen verran, ettenpä huomannut juurikaan vaikutusta. Tietysti kokeilu kesti vain pari viikkoa. Voihan olla, että sitä pitäisi juoda jatkuvasti, mutta kun se ei nyt niitä elämän suurimpia makukokemuksia ollut, jätin sikseen. Toisaalta, eiväthän nuo nivelet ole nyt pahasti kiukutelleetkaan. Se on tämä syksy, joka aina pelastaa elolle kesän jälkeen. Ja hyvä niin!

Ja edessä on lomaviikko, joten ei tässä nyt niin pahasti asiat ole. Ei ollenkaan!



perjantai 31. lokakuuta 2014

maanantai 20. lokakuuta 2014

Sukkia ja muuta yritelmää

Eilen oli harvinaisen ihana aamulenkki. Kolme varttia reippaassa vesisateessa. Oih! Kastuihan siinä vähän, mutta lämmin suihku maistui erinomaiselta sen jälkeen. Ilma oli raikas, helppo hengittää, kolotukset pysyivät tiessään ja jalka nousi kevyesti. Kylätiet olivat hiljaisia ja sade lotisi. Että ihminen voi nauttia elämästä!

Parit sukat, ihan sellaiset vain perus, on taas väkerretty.




     Tämä setti lähtee vielä siihen synnäreitten pikkuihmisille menevään pakettiin.





Tein mummin mussukoille ensin yhdet sukat. Kuulin niiden päässeen/joutuneen ;) unisukiksi, joten pakkasherraa vastaan tein sitten toiset, hieman villaisemmat versiot.



 Minusta ei taida olla muuhun kuin perussukkien tekemiseen, no se pitsikuviokin luontuu kutenmiten, mutta kun yritin Maijan  ohjeen mukaan tehdä ruutusukkia, ei siitä minun yrittämisestäni mitään ruutukuviota syntynyt. Niin helpolta kuulostava malli, mutta ei silti.  Pahus! Parempi jättää vain suosiolla osaavammille.

                 Mutta sitten tuli mieleen tehdä kortti. Tai pari. Tai oikeastaan kolme korttia.




                                    No sitten teki mieli tehdä vielä muutama. . . . . 




                                                   . . . ja muutama lisää. . . .




                                                      . . . ja sitten vielä ihan muutama lisää :)




Sitten oli pakko toppuutella ja kun keskellä kämmentä töröttävän peukalon kutina ei vieläkään helpottanut, jotain piti värkätä. Löysin lankakoristani ihanaa lankaa, taitaa olla miniältäni saatua ja siitä sitten illan ratoksi syntyi pipo.  Kaulahuivi on vanha. Kiitos taas Enni-nukelle!



Nyt ulkona puhaltaa kova tuuli ja ravistelee loputkin lehdet tammesta ja hopeakartiopoppeleista.  Koivut ovat olleet alastomia jo tovin.  Melkein tekisi mieli mennä sekaan.


                                   "Älä lannistu mistään, tartu kannustajan käteen."

                                          Leena Larva: Ikinainen


maanantai 13. lokakuuta 2014

Ei hemmetti!

Rakas kuopukseni kävi taannoin tarjoilemassa synttärikakkukahvit vanhalle äidilleen ( no samalla tosin joukolle hurmaavia kavereitaan) oikein paikan päällä  ja tietysti mamikin halusi tuoda oman kortensa kekoon.




 Tällaisia niistä tuli. Ihan vain nopeita ja helppoja perusdonitseja ja päälle vähän. . . .






 . . . . .hhhmmmmmm, valkoista suklaata, ruskeasta suklaasta hippuja ja mantelirouhetta ja





maitosuklaata ja mantelirouhetta ja valkoista suklaata. . . . eivätkä ihan kamalan pahalta maistuneet!



Juup. Se juhlista ja sitten arkeen.

Muutaman viikon taas kärvistelin siellä huonoilmaisessa työpaikassa ja sitten loppuivat pää, hermot ja voimat. Siinä kuitenkin muuassa palaverissa  kuulin esimieheltä, miten kunnan tekninen toimi suhtautuu puhtaiden tilojen etsintään. Siis ukaasihan on löytää ne puhtaat tilat vuoden loppuun mennessä.  Kaikkea emme edes kuulleet, kertoi pomo pahimpien tekstien olleen sellaista tasoa, ettei hän kehdannut niitä meille kertoa, mutta se asenne, mikä siellä tuntui olevan, oli sellainen, että koettakaa nyt itse katsella itsellenne ne uudet tilat. Siis itse katsella itsellenne ne tilat. Ihan oikein. Luitten aivan oikein. Hemmetin hemmetti. Miten kukaan voi olla noin idiootti.

Siis onhan itsestään selvää, että työntekijöillä noin yleensä on oikeus odottaa, että työnantajan tehtävä on osoittaa toimivat,  terveet ja turvalliset työtilat ja työntekijän tehtävä on hoitaa hänelle kuuluvat työtehtävät. Tämä on ilmeisesti päässyt unohtumaan meidän teknisen toimen johdolta. Ja ilmeisesti myös meidän sektorin johdolta. Ja kaiketi koko kunnan johdolta. Voe helev. . . i!

Se etsiminen tarkoittaa siis sitä, että porukka lähtisi, tässä tapauksessa me itse, kiertelemään jo moneen kertaan tsekattuja kunnassa vapana olevia kiinteistöjä, niitä moneen kertaan hyljättyjä ja huonoksi havaittuja. Eikä kukaan kykene tekemään asialle mitään. Paitsi, että yhtä itsestään selvää on myös se, että me emme todellakaan aio lähteä itse mitään vanhoja rakennuksia koluamaan, se on taatusti ja tasan tarkkaan varma. Kai sieltä  jotain sanktioita on sitten kunnalle tulossa, jos tilanne ei korjaannu. Tai juu, tarjottiinhan minullekin kylän toiselta laidalta vanhasta rivitalosta jotain huoneen kopperoa työtilaksi, muutaman muun ohella, mutta poiketen näistä muista minun työni laatu ja sisältö ei edes käytännössä mahdollista sitä ns. etätyötä ja sitä paitsi, minä en usko pätkääkään sen suunnan vanhojen rivitalojen olevan yhtään terveempiä kuin nykyinenkään kammio.

Ymmärränhän minä, että rahat ovat vähissä ja kahteen kertaan kalliisti remontoidun rakennuksen osoittautuminen epäkelvoksi on melkoinen isku tekniselle toimelle. Mutta meillä työntekijöillä on ainakin yksi selkeä ehdotus, jota kannattaisi kokeilla. Ja se on ilmastoinnin kunnollinen puhdistaminen ja desinfiointi. Toistaiseksi kukaan ei ole siihen tarttunut, vaikka viestiä on viety useampaa reittiä päättäjille asti. Selitetään vain, että ne on pudistettu ja tarkistettu ja ne ovat kunnossa. Mutta ei suuren ja kahteen kertaan myrkytetyn, ensin hometoksiineilla ja sitten rakennusaineiden liuotin- yms. myrkyillä, rakennuksen ilmastointia hoideta pulloharjalla ja nuohoojatutkinnolla.

Muutaman kotipäivän jälkeen pää kirkastui ja voimat alkoivat palata, eli en sittenkään ole vain "se vinkuva vanha ämmä", enkä masentunut, enkä työtä vieroksuva ja laiska. Eivätkä herrat Fibro ja Sjögrenkään ole tällä kertaa se päällimmäinen syy. Vaikka selkä pahuksen kipeä onkin. Se taas johtuu siitä, että nostin kellarivarastossa painavaa kirjalaatikkoa aivan oikeaoppisesti selällä ja sopivalla kiertoliikkeellä :).  Auts!

Ja vielä yksi mielenkiintoinen kokeilu.
Luin jostain, että joku oli saanut apua nivelkipuihin inkivääristä. Niinpä, aamusta kipinkapin kauppaan ja tuoretta inkivääriä ostamaan. Ohjeen mukaiset kipenet kuppiin, kuumaa vettä  ja haudutus. Mukillinen sitä meni, eikä tullut edes allergista reaktiota, ainakaan vielä. Kuulostellaan. Yhdestä inkiväärimötikästä näyttäisi riittävän juomaa pitkäksi aikaa. Siitä tosin ei ole tietoa, kauanko se säilyy tuoreena.

Ja aamukampa on päässyt lukemiin 1140!


lauantai 27. syyskuuta 2014

Pieni ilo ja hölmöjä tekoja

Työpaikallemme tuli haaste. Toivottiin pikkuisia pipoja ja sukkia lahjoitettavaksi Keski-Suomen keskussairaalan synnytysosastolle.




 Tässä minun panokseni keräykseen - aluksi.  Aikaa on vielä, joten saattaahan sitä innostua vielä lisääkin, jahka ehtii. Neulomispeukalon kutina ei osoita laantumisen merkkejä. Lankana näissä Novitan Ipana.


Sitten se hölmöilyosasto. Päätin jättää hetkeksi Oxiklorin-lääkkeen tauolle, ihan vain elimistön myrkkylastia helpottaakseni ja tietysti hieman härkkiäkseni, onko herra Sjögren kuulolla. Ja hyvin oli. Jo  toisena päivänä ärtyivät silmät ja kolmantena alkoi tolkuton jalkasärky. Itkua pusertaen jätin auton kotiin ja raahustin töihin ihan kiusallakin edes hieman liikuntaa saadakseni. Viikon kuluttua olin kypsä lannoittamaan jälleen itseäni reumalääkkeellä.
Ja pari päivää, niin silmät rauhoittuivat ja kivut hieman hellittivät. Kysymys kuuluu, mikä osuus oli työpaikan huonolla sisäilmalla, mutta sehän on puhtaaksi vaiettu, joten sitähän se ei ole.







Siitä ilosta, että kivusta rampautuneet jalat suostuivat taas kävelemään, tein pitkän aamulenkin. Minimyrsky tuiversi syysaamussa, joten teki mieli etsiä paikka, jossa tuulen voiman saattoi aistia paremmin, eli rantaan. Uimarannalla oli vielä kesän jäljiltä laituri paikoillaan, sellainen aika pitkälle ulottuva laituri. Hyvin pitkälle.

Minähän pelkään kaikenlaisia heiluvia ja huojuvia asioita jalkojeni alla. Hurmioituneena tuulesta astuin laiturille. Suljin silmät ja kuuntelin. Otin toisen askeleen. Laituria heijasi mukavasti. Otin kolmannen askeleen ja sitten monta.  Ihana tuiverrus riepoi takkia päältä ja keinutti laituria. Teki mieleni pidemmälle, mutta laiturin päässä oleva levennys näytti märältä, joten pelkäsin liukastuvani ja katkaisevan komean koipeni. Annoin sen verran myönnytystä urheudelleni. Enkä pelännyt. Kunnes käännyin lähteäkseni takaisin. Huh, huomasin olevani kaukana rannasta, siis olosuhteet ja raukkamaisen pelkuruuteni huomioiden hemmetin kaukana. Vatsassa kouraisi, silmissä tuntui sumenevan ja olin aivan satavarma, että laituri oli väistämättä liian kapea, jotta voisin pysyä siinä paluumatkan. En oikein selkeästi edes tiedä, miten selvisin takaisin tukevalle maaperälle. Sitten iski vapina. Että onkohan sitä ihminen vähän pöljä elukka. Ai vähän?



                                Aamukampa   1156!

 

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Ans kattoo ny

Tuli tässä muuan päivä mieleen uutisia kuunnellessa, että mitä se superkarttuma  oikeastaan omalla kohdalla tarkoittaa. Eläkkeen suurempaa kertymistähän se ei tarkoita. Sisäilmamyrkkyjen kerääntymistä kroppaan kyllä.

No mutta, parannusta asiaan on taas tulossa. Siis taas. Yksi takaraja meni umpeen elokuun lopussa, mutta sitten selitettiin sen tarkoittaneenkin vain yhtä osaa työyhteisöstä eli sitä, jossa esimies osaa/jaksaa/haluaa pitää suurinta meteliä alaistensa puolesta.

Nyt on uusi takaraja. Työsuojelupiirin tarkastaja on antanut ukaasin järjestää kaikille muillekin työtiloissa huonosta sisäilmasta johtuen sairastaville puhtaat tilat joulukuun loppuun mennessä ja kuuluu olevan perässä vielä uhkasakkokin. Ans kattoo ny. Mielenkiinnolla odotamme tilanteen kehittymistä. Toisaalta - yhteistyökuvioiden myötä tullut henkilöstön irtisanomissuojakin päättyy sopivasti kuluvan vuoden loppuun, joten saattaahan se olla, että työnantaja keksii yksinkertaisen ja helpon ratkaisun. Taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Vai miten se oli? :D

Pakkasia odotellessa värkkäilin muutamana ehtoona varpaiden lämmikkeitä.




 Näistä tuli sen verran töhryiset sutturat, että jäävät ilmeisesti ihan omaan jalkaan, sellaisiksi hupsuiksi tupsutupatöppösiksi.






 Nämä puolestaan päätynevät lopulta lahjoituksena hyväntekeväisyyteen. Akuuttia tarvetta kun ei ilmeisesti kenelläkään ole, eikä paikkaseudulla ole oikein sopivia myyjäisiäkään. Sinänsä harmi, kun voisihan niistä suolarahoja kuitenkin pyytää.  Mutta onhan noita jo kassillinen ennestäänkin valmiina sellaisia ylijäämäsukkia. Katsotaan nyt, miten niiden käy.



Tämä  oli yhden illan pikainen tekele, kun mummin prinsessalla oli huutava pula kännykän suojuksesta. Värit on sitten tarkkaan harkittu, ei mitään "mitä sattuu jämälankakorista löytymään"-settiä.


Lehtisateisia syysmyrskyjä odotellessa. . . . . . .



keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Painajainen

Päivällä leppoisa marjamaa muuttuu sumuisena syysaamuna auringon alkaessa kurkistella horisontissa  hämähäkkikammoisen painajaiseksi.
























Kannattaa siis nostaa katse ylemmäksi. . . . . 





                                               . . . siis reilusti ylemmäksi!











sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Tuumailua

Mies syö pöydän toisella puolella. Omalla paikallaan. Näköalapaikalla. Välillä katse seilaa ulos ikkunasta, pysähtyy. Mies tuumailee verkalleen, vastausta odottamatta, kommenttia kaipaamatta, kuin puoliksi itsekseen, kuitenkin sille toiselle, kun on taas kuuntelija:


On tyyni nyt, ei tuule nyt, kun tuuli nyt, on tyyntynyt.”

Se on tuo Hemmin tyttö, tuo nainen. Tuo joka tul tuola autolla. Ne pittää yhtä tuon miehen kansa. Tuon piätyeläjän. Mersulla ajjaa. Mersulla.”


Vai mänit sie soittammaa isännöitsijälle. Katoha. Kehtasit. Semmoselle herralle. Häirihit sitä. Vaikka onhan tuo mukava, jotta pallaa tuo ulukovalo. Vaikka oisha sitä nähny.”

Tuollakkii kuulu olevan moottorvene, vaikka ei ies kalasta. Ei kehtoo kalastoo. Joutashan tuo kalastammaa, tois mulle vaikka särkijä. Mitä tois? No ahvennii. Kuoppasta kuulu olleen järvellä joku päivä. Mistä ne kuopat sinne lie tullunna?”

Kiitos hyvästä ruuasta. Hyvän ruuan jäläkee, ei oo enneen näläkee, loput jiäköön pöytää, akat siitä löytää.”

Ruokaseuralaisen sisällä kupliva nauru kiipeää hymyksi.
Jotkut vain ovat niin ihania!





                                 Aamukampa   1169!



 

tiistai 9. syyskuuta 2014

Vaihtoehto, joka ei ole vaihtoehto

Aamukammassa vielä liian paljon piikkejä.

Useampaan otteeseen olen sekä yksin, että yhdessä työterveyshuollon kanssa pohtinut tulevia työvuosiani ja ratkaisua jaksamiseen. Olisihan se mukavaa olla jonkinlaisessa kuosissa  myös sen urakan päätyttyä. Voimavaroja verottamassa on useampia tekijöitä, joista oikeastaan millekään en kovin paljoa mahda.

Sisäilmaongelma ei suinkaan ole niistä vähäisin. Tahtomattani minuun asettuneet tautipaholaiset on toinen, osaltaan hyvinkin suuri tekijä. Eivätkä nuo sairaudet ole vähimmässäkään määrin omaa syytäni, vaikka vieläkin joskus sen suuntaiseen syytteeseen törmään. Ikäänkuin asenteellani saisin muutokset elimistössäni ja sen toiminnassa muutettua muuksi.

Ja totta, varmasti asenteessakin on vikaa. Positiivisen vireen pitäminen yllä täydellisen uupumuksen jyrätessä päälle on aikamoinen haaste, jossa en useinkaan onnistu. Varsinkin, kun se vuosien päässä häämöttävä Elämä tuntuu hetkittäin olevan pelkkää toiveunta.

Jaksamattomuuteen ja henkisten voimavarojen niukkuuteen on toki muitakin syitä, sellaista pientä arkisälää, ylimääräistä huolta, pelkoa, rohkeuden puutetta. . . . . .kaikenlaista. . . .

No, nyt kuitenkin työterveyshuolto ihan vakavissaan ehdotti olemista jonkin aikaa  osasairauspäivärahalla. Maksimissaan sitä on mahdollisuus saada 120 päivää. Eli osa-aikaisesti työssä ja lopusta osasta Kela maksaisi sairauspäivärahaa. Vaihtoehto kuulosti hyvältä. Mietiskelin jo valmiiksi, miten paljon enemmän jaksaisin, jos tekisinkin vain kolme päivää viikossa töitä. Ajatus kiehtoi.

Sitten eteen tuli totuus. Aloin selvittää, minkälaisista rahasummista puhuttaisi. Kelan maksama päiväraha, joka on siis 50 % täydestä sairauspäivärahasta, osoittautui sen verran pieneksi, että enää tuo vaihtoehto ei ollutkaan todellinen vaihtoehto. Ihmisen kun on jotenkin tultava toimeen. Se ajatus oli siis haudattava hetimiten alkumetreille.

Ainoaksi todelliseksi vaihtoehdoksi näyttää siis jäävän, jaksaa, tai itkeä ja jaksaa. Kumpikaan vaihtoehdoista ei ole mieltä ylentävä. Kaikenlaiset muut, vuorotteluvapaa, palkaton virkavapaa, vapaaehtoinen osa-aikatyö - hui hai, kokonaan pois suljettuja vaihtoehtoja.

Ne sanovat, että ihminen saa sen, mitä toivoo ja pystyy siihen, mitä haluaa.  Kukahan valopää on tuonkin lauseen keksinyt?

Mutta ei se mitään - jatketaan työuria - vähemmän meitä on sitten aikanaan niitä  eläkerahoja vonkaamassa.



                                 Sunnuntaiaamuna aamulenkillä.
                             


sunnuntai 31. elokuuta 2014

TERVETULOA SYKSY!!

                                        Viileän kirpeät aamut, raukeat,  hämärät illat. 
                                         Lintujen laulu vaiennut, hiljaiset metsät!

                                         Tervetuloa syksy!




                                  Pää kihisee tekemisen ideoita.

                                  Puikot kilkattavat
                                  itsekseen vaatehuoneessa malttamattomina
                                  - tule jo, ota ja tartu - tule.



        


                                           Iltaisin ei malttaisi käydä nukkumaan.
                                           Niin paljon tekemistä - ja kynttilöitäkin
                                           on poltettava.

                                          Kesäiltoina halusi vain vetää verhot kiinni ja nukkua.




                                  Energiaa tuntuisi riittävän loputtomiin.

                                  Herrat Sjögren ja Fibro istuvat viileän kangistamina
                                  ja naamat rusetilla nurkissaan ja minä saan olla
                                  rauhassa - vihdoinkin.




                               Kesän tuskainen kuumuus on historiaa, eikä
                               uutta kesää halua  ajatella - ei vielä, siihen
                               on onneksi hyvin pitkä aika.



                                        
                                     Läppäri vaatii, se kutsuu, kirjoita,
                                     kirjoita kaikki ne tulemassa olevat sanat, ne kauniit sanat, 
                                     rumat sanat, kipeät ja koskevat sanat, hempeät sanat.

                                     Kirjoita.

                                     Tervetuloa syksy! 


                                    Aamukampa  1183.






perjantai 29. elokuuta 2014

Se onnistui!

Vaikka suunnittelin  jättäväni leivät ja muut viljatuotteet kauppaan, sorruin silti viikonlopun ja ensimmäisen työviikon päättymisen kunniaksi leipomaan. Kun oli ihan pakko. Löytämäni ohje oli vain nii-iiin haasteellisen ja herkullisen näköinen, ettei sitä voinut ohittaa.



Hän on pähkinäsuklaa-briossi eli nutellapulla ja tältä se näytti ennen uuniin menoa.

 


Nyt hän on käynyt jo uunissa lämmittelemässä  ja mikä parasta, hän jotenkin etäisesti jopa muistuttaa esikuvaansa. Kiitos Heidi!

Sen verran nuukailin, että ostin Nutellan sijasta halvempaa pähkinäsuklaalevitettä, mutta ei tuo ainakaan uunissa sen kummoisemmin käyttäytynyt. Väri saattaa olla hieman vaaleampi tässä lopputuloksessa.

Tämä pääsee sitten jäähdyttelemään pakkaseen ja odottamaan aikaa, jolloin sillä on käyttöä.

Ja miten lienee käynyt niin hassusti, että ihan vahingossa, jotenkin vain, omituisesti, taikinaa tuli himpun verran liikaa, joten lopusta tuli sitten pikkupullia ja niitähän on pakko, ihan pakko maistaa.


                     
                                                                                                                                                                                   Ja isääni myötäillen on sanottava,
                        etteivät nuokaan ihan kamalan pahalta maistuneet :)




Mitä siihen ensimmäiseen työviikkoon tulee, sanotaan vaikka, että ohi se ainakin on. Vaikka syksyä rakastankin, tuo viilenevä sää asettaa haasteita, kun ei sitä puoliseinäistä ikkunaa voi koko aikaa pitää auki. Mutta ehkä se jonain päivänä - jonain päivänä se tilanne korjaantuu. Ihan varmasti. Tavalla tai toisella. Ja hupeneehan tuo aamukampakin tuossa jokaikinen aamu.

Kylkimyyryläiset Fibro ja Sjögren ovat edelleen omilla teillään. Pientä nivelkolotusta ( vanhojen naisten perusvinkunaa ) ollut, mutta sekin hävisi, kun kesätauon jälkeen aloitin D-vitamiinitankkauksen 200 mikrogrammaa per päivä.

Kyllä se tästä.