lauantai 11. tammikuuta 2014

Kaksi asukasta

Meillä asuu kaksi ihmistä. Enkä nyt tarkoita niitä herroja S ja F. Ihan kaksi erilaista naisihmistä. Ja minä yritän sukkuloida siinä välissä, saamatta otetta kummastakaan. Toisen soisin jäävän pysyvästi, toisen laittaisin ulkoruokintaan heti, kun vain siinä onnistuisin.

Se toinen, se minusta miellyttävämpi, herää aamulla kohtuullisen pirteänä. Kurkistaessaan peiliin se näkee elämänsä parhaita vuosia elävän, niskaotteella vaikeuksia käsittelevän ja miltei ikäisensä näköisen, ihan pikkuista vaille, mutta silti, eli ei niin rapistuneen virkaihmisen. Se tekee aamujumpan ja joskus hyppää kuntopyörälle ja askeltaa suihkun kautta reippaasti töihin niillä aatoksin, että taas laitetaan yksi päivä somasti pakettiin ja tehdään mitä tehdä pitää ja usein enemmänkin. Selvästi enemmän. Eikä jalka paina. Ryhti on suora ja katse kirkas.

Päivän mittaan tämä raikkaasti aamunsa aloittanut ihminen murjotaan vähitellen takavasemmalle ja tilalle hiipii toinen. Se toinen muuttuu iltapäivää kohden harmaaksi, roikkuvaksi, hartiat lysyssä kotiin vaappuvaksi, kymmenen vuotta vanhemmaksi, eikä se jaksa tehdä yhtään mitään. Laiska se ei ole. Mutta voimat siltä ovat jääneet matkan varrelle. Eikä se selvästikään haluaisi näyttää peilistä näkemältään. Se on surullinen. Ja se odottaa yötä ja se harmittelee kaikkia niitä mukavia asioita, joita se haluaisi tehdä kun jaksaisi ja sitten se harmittelee kaikkia niitä mukavia asioita, joita se ei ehkä koskaan elämässään koe ja sitten se lopulta suree kaikkien maailman asioiden puolesta. Eikä sillä ole yhtään hyvä olla. Ja se haluaa yön tulevan ja uuden aamuna, jotta se voi päästää taas sen toisen ihmisen framille.




          Ojennan tämän ruusun heille molemmille,

          kyllä he sen ansaitsevat!


 





1 kommentti:

  1. Voih...ne samat tyypit taitaa asua meilläkin! Erityisesti sille loppupäivän immeiselle lähetän voimahalit!

    VastaaPoista