sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Paksun kirjan painava sanoma

Ville Kivimäen Tieto-Finlandialla palkittu Murtuneet mielet on nyt luettu. Odotin kirjalta paljon, vaikka en osannut määritellä mitä. Se antoi kuitenkin paljon paljon enemmän. Se muutti, ainakin muovasi voimakkaasti,  käsitystä Suomen sodista ja suomalaisista sotilaista.

Aihe on sotahistorioissa ilmeisen vaiettu. Koskaan ennen ei sodan kuvan tämä tarkastelukulma ole tullut eteen. Joitakin dokumenttejä olen nähnyt, joissa sodassa mielensä rikkoneiden  lapset ovat kertoneet lapsuudestaan painajaisten ja mielenterveysongelmien varjossa, mutta sotien aikana ongelmista kärsivistä, heidän ns. hoidoistaan ja kohtaloistaan ei ole ollut tietoa.

Kirja oli raskastakin luettavaa. Välillä tuli hetkiä, jolloin ajattelin, etten ehkä olisi halunnutkaan tietää.  Uteliaisuus ajoi eteenpäin. Kirjan lukeminen kirkasti minulle myös itse sotia. Niiden ajalliset yksityiskohdat olivat kaivanneet tarkennuksia ja tässä ne tulivat kaupanpäällisinä. Kuva suomalaisesta sotilaasta, joka taisteli urhoollisesti isänmaan ja kotilieden puolesta, kaivaten ja ikävöiden, kirjoittaen kaihoisan ikävöiviä kirjeitä  kotiin "sieltä jostakin", se kuva muuttui, eikä välttämättä myönteiseen suuntaan.

Vaikka kirja perustuu  Kivimäen väitöskirjaan ja sisältää paljon luettelonomaista ja numeraalista faktaa, löytyy kaiken taustalta mielenkiintoinen psykiatriaan ja psykiatrian historiaan  paneutuva sotaromaani.

En kadu lukemaani. Eikä kunnioitukseni sodissamme taistelleita kohtaan ole vähentynyt. Ei vieläkään.


"Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista. . . "
                                 Eino Leino: Hymyilevä Apollo

                                                    Aamukampa 1414

1 kommentti:

  1. Tekisi myös mieleni tuo lukea, isäni oli sodat läpikäynyt ja auttaisi ehkä ymmärtämään häntäkin erilailla (vaikka nyt onkin siis jo edesmennyt). Toisaalta kyllä taitaa olla aika raskasta luettavaa.

    VastaaPoista