lauantai 1. helmikuuta 2014

Pelko

Eipä pitäisi ei. Nimittäin 38 työvuoden jälkeen lomalta töihin palaamisen pelottaa. Mutta pelottaa!

Nyt kun on saanut nukkua  8-10 tunnin yöunia ilman minkäänlaista kemiallista värkkiä ja tuntenut päivällä olon niin fyysisesti kuin henkisestikin pirteäksi, tarmokkaaksi ja hyvämieliseksi :), arveluttaa taksvärkkiin joutuminen. Yöunet kun jäävät väistämättä lyhyemmiksi ja siitä huolimatta, että haluan torjua ajatuksenkin jaksamattomuudesta,  se vaanii takaraivossa. Eli kohtuullisen kypsäikäisellä ihmisellä on edelleen kesken oikeanlainen asennoitumisopiskelu. Ja katin kakat. Sehän on kuitenkin vain työpaikka.

Herrat Fibro ja Sjögren ovat kyllä raahustaneet kanssani näinäkin viime päivinä, mutta nöyristellen. Toinen roikkuu terävillä kynsillään nilkoissa aamusta iltaan, ulkoilusta se ei juuri tunnu tykkäävän, eikä kuntopyörän rääkkäämisestäkään. Toinen raastaa reisilihoja illan tullen. Mutta niiden kanssa olen pärjänyt. Joskin joskus miettinyt, miltähän tuntuisi, jos ei jonain päivänä koskisikaan mihinkään.

Surffailin nettimaailmassa etsien uutta tietoa fibromyalgian tutkimuksista tai hoidoista, mutta eipä osunut silmään. Sjögrenihän menee omassa urassaan, on ja pysyyy. Eikä homesairastuneiden asiastakaan taida olla uutta toivoa taivaanrannalla.

Mutta näillä taas mennään. Viikon työputken jälkeen sen jo tietää, jaksaako ja miten.
Tottakai jaksaa - siitähän me lähdeään!

1 kommentti:

  1. Kaihan se olisi henki pois, jos jonain päivänä heräilisi ilman kolotusta. Joten mennään päivä kerrallaan, jaksamista työ- ja muuhun elämään!

    VastaaPoista