sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Tuumailua

Mies syö pöydän toisella puolella. Omalla paikallaan. Näköalapaikalla. Välillä katse seilaa ulos ikkunasta, pysähtyy. Mies tuumailee verkalleen, vastausta odottamatta, kommenttia kaipaamatta, kuin puoliksi itsekseen, kuitenkin sille toiselle, kun on taas kuuntelija:


On tyyni nyt, ei tuule nyt, kun tuuli nyt, on tyyntynyt.”

Se on tuo Hemmin tyttö, tuo nainen. Tuo joka tul tuola autolla. Ne pittää yhtä tuon miehen kansa. Tuon piätyeläjän. Mersulla ajjaa. Mersulla.”


Vai mänit sie soittammaa isännöitsijälle. Katoha. Kehtasit. Semmoselle herralle. Häirihit sitä. Vaikka onhan tuo mukava, jotta pallaa tuo ulukovalo. Vaikka oisha sitä nähny.”

Tuollakkii kuulu olevan moottorvene, vaikka ei ies kalasta. Ei kehtoo kalastoo. Joutashan tuo kalastammaa, tois mulle vaikka särkijä. Mitä tois? No ahvennii. Kuoppasta kuulu olleen järvellä joku päivä. Mistä ne kuopat sinne lie tullunna?”

Kiitos hyvästä ruuasta. Hyvän ruuan jäläkee, ei oo enneen näläkee, loput jiäköön pöytää, akat siitä löytää.”

Ruokaseuralaisen sisällä kupliva nauru kiipeää hymyksi.
Jotkut vain ovat niin ihania!





                                 Aamukampa   1169!



 

1 kommentti:

  1. Hihi. Joskus on ihana vaan kuunnella jutustelua, kun toinen ei välttämättä vastausta kaipaa. Jaksamista viikkoosi!

    VastaaPoista