sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Sananen auringosta

Nyt se sitten virnuilee täydellä naamalla, eikä näy yhtään häiriintyvän siitä, että vihaan sitä. Ei taida edes tietää, ei ehkä sittenkään, vaikka kääntelen kaihtimia kiinni samaan tahtiin kun se kiertyy taivaalla.

Harva ymmärtää suhtaumistani aurinkoon. On jopa syytetty siitä, että tahallisesti härnään auringonpalvojia tai että periatteessa vain yritän olla jotain muuta kuin ns. valtaväestö.  Jos sanon, että on tuskallisen kuuma, minua pidetään turhan naukujana ja sellaisena aina säästä mankujana, joka ei ole tyytyväinen mihinkään. Väärin. Ja väärin!








 Ensimmäinen syy aurinkoa kohtaan osoittamaani vihamielisyyteen on se, että lähes aina sen paistaessa on liian kuuma. Ja se liian kuuma on jo silloin, kun joku muu huokailee, että kohta alkaa olla ihanan lämmintä. Ja kun on liian kuuma, se ei ole vain hiki tai helle tai jotain muuta, vaan se on tuskaa, jokaisen solun kokemaa kidutusta. Tämän saavat aikaa herrat Fibro ja Sjögren. Ainakin ne. Tiedän kyllä kanssasisaria samoin tuntemuksin ilman em. herroja seuralaisina.








 Toinen syy on se puiden takaa vilkkuva aurinko. Varsinkin autolla liikkuessa se on pelottavaa. Etenkin jos vilkkuva ja väräjävä valo tulee sivulta, se tekee  huonon olon, eivätkä siihen auta edes aurinkolasit.  Se tunne tulee päähän, vaikka sitä vipinää ei katsoisikaan kohti. Vaikutus on samanmoinen kuin diskovaloilla tai vilkkuvilla mainosvaloilla. Ja koska tiedän ja tiedetään, että vilkkuvat valot voivat laukaista epileptisen kohtauksen ja koska ikävä tuntemus vilkkuvasta auringosta tulee juuri päähän, en rakasta sitä yhtään. Pelkään, olisi ehkä lähempänä totuutta oleva termi.











 Ja kolmas syy; jo kahteen kertaan jäädytetyt auringon aiheuttamat ihomuutokset ja uusi tarkastuskäynti taas tulossa. En tiedä, joudutaanko jälleen jäädyttämään tai kenties jotain muuta.  Mutta aurinko ei helli eikä rakasta minua, enkä minä aurinkoa.

Suon toki jokaiselle auringossa viihtyvälle hänen onnensa, kunhan minunkaan asennettani ei turhaan kritisoida - tietämättä asioiden taustaa.

Ja sitten menen ja pyöräytän kaihtimet tiukemmin kiinni :)

Ps. Tuo kukka - sehän on vaahtera. 


 

perjantai 16. toukokuuta 2014

Ihminenkö voi nukkua 10 tuntia?


Sisäilmatilanne työpaikalla on jälleen mielenkiintoinen. Kolmatta kertaa meitä huonosti voivia lopulta kuunnellaan ja tyrkitään sairauslomille. Vihdoinkin. Ja taas etsitään korvaavia tiloja. Ja aikaa kuluu ja rahaa palaa ja asiat makaavat. Näinhän se menee.

Ihminen ei näköjään opi. Päättäjät eivät näköjään opi. Ei kukaan. Selvästi kosteusvaurioista rakennusta ei koskaan kannata korjata, vaan ajaa puskutraktorilla yli tai tuikata tuleen ja tehdä uusi.  Ja koskaan ei pitäisi alkuperäisessä rakennuksessa sairastuneita  laittaa hyvässä uskossa ja luulossa samaan, mutta näennäisesti remontoituun rakennukseen. Se ei toimi. Se kun ei vaan toimi!

Mutta on se aika uskomaton tunne herätä aamulla ja huomata, ettei kello suinkaan ole neljä aamuyöllä, kuten viimeisten viikkojen ja kuukausien aikana joka yö, vaan melkein kahdeksan - jihuu! Ja ajatus kulkee, toki vielä melkoisina klöntteinä, mutta kulkee silti.

Pelottavintahan noissa oireissa on se, että tietää näiden mukana kulkevien sairauksien olevan ainakin osittain syntyisin hometoksiinialtistuksista. Sehän häiritsee melkoisesti kehon puolustusjärjestelmää ja mahdollistaa autoimmuunisairauksien synnyn. Mikä on seuraava kehon osa? Missä puolustusmekanismi seuraavaksi kääntyy omia kudoksia vastaan? Mitä sitten tapahtuu?





Juteltiin muuan työkaverin kanssa. Hän oli saanut reumalääkäriltä arvelun fibromyalgiasta. Ja tämä kollega pohdiskeli, haluaako tuota diagnoosia itselleen ja tietoihinsa kirjattavaksi. Perusteluna hän kertoi, että pitää sitä enemmän haittana kuin hyötynä. Oli myös kuullut, että lääkärit kuultuaan fibromyalgiasta, kuittaavat monet vaivat vain sillä ja tärkeitä asioita ja oireita jää tutkimatta ja selvittämättä.

Pelko saattaa olla aiheellinen, mutta äärettömän surullinen. Huomaan kyllä itsekin, että yhteenvetoa tehdessä tilanteestani lääkärit jättävät hyvin herkästi fibromyalgian kokonaan listaamatta sairauskertomukseen. Siitä ei voi kuin vetää yhden johtopäätöksen; sellaista sairautta ei heidän mielestään ole. Enkä tiedä, pitäisikö raivota vai itkeä. Molempia olen yrittänyt, tuloksetta.

Yritin kannustaa tuota aprikoivaa ihmistä hyväksymään sairauden. Kerroin myös omista kokemuksistani ja vinkkasin hyvistä fibroa käsittelevistä kirjoista, Kelan kursseista ym. Hän jäi miettimään.

Minäkin mietin - en vain tiedä mitä. Tai ehkä sitä, mitä elämälleen tekisi!


                        AAMUKAMPA     1290   - ja siinä on 1290 liikaa!