sunnuntai 31. elokuuta 2014

TERVETULOA SYKSY!!

                                        Viileän kirpeät aamut, raukeat,  hämärät illat. 
                                         Lintujen laulu vaiennut, hiljaiset metsät!

                                         Tervetuloa syksy!




                                  Pää kihisee tekemisen ideoita.

                                  Puikot kilkattavat
                                  itsekseen vaatehuoneessa malttamattomina
                                  - tule jo, ota ja tartu - tule.



        


                                           Iltaisin ei malttaisi käydä nukkumaan.
                                           Niin paljon tekemistä - ja kynttilöitäkin
                                           on poltettava.

                                          Kesäiltoina halusi vain vetää verhot kiinni ja nukkua.




                                  Energiaa tuntuisi riittävän loputtomiin.

                                  Herrat Sjögren ja Fibro istuvat viileän kangistamina
                                  ja naamat rusetilla nurkissaan ja minä saan olla
                                  rauhassa - vihdoinkin.




                               Kesän tuskainen kuumuus on historiaa, eikä
                               uutta kesää halua  ajatella - ei vielä, siihen
                               on onneksi hyvin pitkä aika.



                                        
                                     Läppäri vaatii, se kutsuu, kirjoita,
                                     kirjoita kaikki ne tulemassa olevat sanat, ne kauniit sanat, 
                                     rumat sanat, kipeät ja koskevat sanat, hempeät sanat.

                                     Kirjoita.

                                     Tervetuloa syksy! 


                                    Aamukampa  1183.






perjantai 29. elokuuta 2014

Se onnistui!

Vaikka suunnittelin  jättäväni leivät ja muut viljatuotteet kauppaan, sorruin silti viikonlopun ja ensimmäisen työviikon päättymisen kunniaksi leipomaan. Kun oli ihan pakko. Löytämäni ohje oli vain nii-iiin haasteellisen ja herkullisen näköinen, ettei sitä voinut ohittaa.



Hän on pähkinäsuklaa-briossi eli nutellapulla ja tältä se näytti ennen uuniin menoa.

 


Nyt hän on käynyt jo uunissa lämmittelemässä  ja mikä parasta, hän jotenkin etäisesti jopa muistuttaa esikuvaansa. Kiitos Heidi!

Sen verran nuukailin, että ostin Nutellan sijasta halvempaa pähkinäsuklaalevitettä, mutta ei tuo ainakaan uunissa sen kummoisemmin käyttäytynyt. Väri saattaa olla hieman vaaleampi tässä lopputuloksessa.

Tämä pääsee sitten jäähdyttelemään pakkaseen ja odottamaan aikaa, jolloin sillä on käyttöä.

Ja miten lienee käynyt niin hassusti, että ihan vahingossa, jotenkin vain, omituisesti, taikinaa tuli himpun verran liikaa, joten lopusta tuli sitten pikkupullia ja niitähän on pakko, ihan pakko maistaa.


                     
                                                                                                                                                                                   Ja isääni myötäillen on sanottava,
                        etteivät nuokaan ihan kamalan pahalta maistuneet :)




Mitä siihen ensimmäiseen työviikkoon tulee, sanotaan vaikka, että ohi se ainakin on. Vaikka syksyä rakastankin, tuo viilenevä sää asettaa haasteita, kun ei sitä puoliseinäistä ikkunaa voi koko aikaa pitää auki. Mutta ehkä se jonain päivänä - jonain päivänä se tilanne korjaantuu. Ihan varmasti. Tavalla tai toisella. Ja hupeneehan tuo aamukampakin tuossa jokaikinen aamu.

Kylkimyyryläiset Fibro ja Sjögren ovat edelleen omilla teillään. Pientä nivelkolotusta ( vanhojen naisten perusvinkunaa ) ollut, mutta sekin hävisi, kun kesätauon jälkeen aloitin D-vitamiinitankkauksen 200 mikrogrammaa per päivä.

Kyllä se tästä.



sunnuntai 24. elokuuta 2014

Ohi on!

Kolme viikkoa on lyhyt aika.
Loma on nyt lusittu tällä erää ja tekemättömiä asioita ja toteuttamattomia suunnitelmia jäi roppakaupalla vielä seuraavaan ja taatusti sitä seuraavaankin lomaan. 

Alussa tuntui, että ehtii paljon ja vaikka mitä ja sittenkin vielä jotain, mutta loppua kohden päivät muljahtelivat käsistä huomaamatta.

Paljon hyviä muistoja ja hyviä asioita on loman saldo. Ja erityisen hyvältä tuntuu ainakin tällä hetkellä se, ettei huomenissa väijyvä työelämä tunnu lainkaan ahdistavalta tai ikävältä velvollisuudelta. Asennemuokkaus on toiminut tasan oikeaan suuntaan. Työ on asettunut sille kuuluvalle paikalle, eli vain yhdeksi, joskin vielä välttämättömäksi osaksi arkea, eikä se pääse enää hallinnoimaan jaksamista, voimavaroja, eikä tunne-elämää. Näin tänään. Tiedän, että  huomenna totuus tervehtii suurella kämmenellä, mutta katsotaan.  Kun minähän se olen, joka päättää, mitä minulle saa tehdä ja mitä ei!

Loma on häätänyt myös sekä herra Fibron että herra Sjögrenin matkoihinsa. Ne saattavat kyllä kysellä majapaikkaa töihin paluun siivellä, mutta katsotaan. Ei sekään niiden nujuaminen nurkissa tapa, kunhan ovat ihmisiksi. Ainakin D-vitamiinitankkaus on aloitettava taas täydellä teholla, joskos se vähän hillitsisi niitä ja leivät ja muut viljatuotteet pidettävä visusti kaupan hyllyssä.

Ja mikä parasta. . . . . . . 






. . . . . .se on täällä ihan pian! 





                                           AAMUKAMPA     1190!   


perjantai 15. elokuuta 2014

Mitä minä tekisin?

Mitä voi tehdä, kun elokuun ihana sade piiskaa ikkunoita?

Voi niin paljon asioita.

Voisi esimerkiksi lukea. 
- no nyt ei ehdi.

Voisi sytyttää kynttilän ja istua ja mietiskellä.
- eipä ehdi sitäkään.

Voisi leipoa.


- niin voisikin, mutta nyt ei tarvitse. Suurin leipomisvietti helpotti loman alkaessa   tuliaisherkkuja tehdessä.

 

Voisi neuloa.
- kyllä voisi ja voikin, mutta tuonnempana, tuonnempana. . . . 

Voisi ommella.
- niinpä voisikin. Lepyttelin niskoittelevan ompelukoneen reuhakkeen töihin ja tuunasin muutamasta vanhasta epävaatteesta enemmän vaatteen ja yhdestä epäkaulahuivista enemmän kaulahuivin.

Sitten voisi vaikka. . . . siivota.
- no ei sentään.






Mutta se mitä voisi, eikä vain voisi vaan pitäisi, on  tohtoroida kontaktimuovin avulla  paljon luettuja ja rakastettuja lastenkirjoja parempaan kuosiin.  Kyllä, ylpeä mummi esittää. . . . . 



Ja lomaa on vielä paaaaaaaljon jäljellä!


keskiviikko 13. elokuuta 2014

Pilvipoutaa

Piilokuvia taivaalta:





                                  Ei turhaan puhuta pilvilampaista, eihän!





Minä olen musta ja vihainen pilvipeikko ja hyökkään pilvilammastarhan
 kimppuun!


 


                                     Pieni pilvilapsi lähti omille teilleen. . .. 


                        . . . . muttaa huu, joku huomasi sen ja nyt tuli kiiiiireeeee!




                                 Enkeleitäkö ei muka olisi olemassa?






                                 Itsekö Hän Suuri Mestari siellä kurkkii . . . . . ?






                              Koiramäen väki ratsastaa lohikäärmeellä vai ?




                         Ja kyllä - tummillakin pilvillä on aina hopeinen reunus!





tiistai 5. elokuuta 2014

Loman alkukiihdytys

Hyvinhän tämä lähtee. Varsinaisen loman toinen päivä kääntymässä iltapäivälle ja rapiat 900 kilometriä  on uskollinen kulkuneuvoni laittanut pikitietä rullalle. Toki tuossa luvussa on muutama kymmenkilometrinen rakkaan omatekemäni pyörittelemää.

Minut houkuteltiin tutulta  reitiltä pois ja uppo-oudolle tielle ilman navigaattoria, pelkillä suullisilla ohjeilla. Ja melkein hyvin siinä kävi, yksi pieni kämmi, mutta sitä ei lasketa. Siellä kun oli muitakin siellä kaupungissa. Siinä vaiheessa sitten iskin avaimet omatekemäni käteen ja ilmoitin, että tästä eteenpäin en sitten aja metriäkään :), eikä tarvinnut. Sillä osuudella.






                             Ja kannatti se poikkeaminen. Sai tutustua historiaan. . . 





                                                         . . . kauniisiin maisemiin


                                        




                          ja mikä maittava lounas tarjoiltiinkaan  Haikon kartanossa.







 Minut, jolla on turvallinen olo ainoastaan silloin, kun jalkojen alla on tukeva maa, saatiin houkuteltua merelle vaneilemään. Alkuun hieman otin mielessäni lukua, mutta päästyäni siitä yli ja nähtyäni, miten tohkeissaan pikkuihmisetkin olivat  veneilemään lähdössä, ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin suostua. Ja onneksi suostuin.




Olihan se huikea elämys, joskaan nämä kuvat eivät tee alkuunkaan oikeutta kaikelle sille saariston karulle kauneudelle,  joka herätteli aistit.  Hieno kokemus sekin.




Ja pieni konkariveneilijäneiti oikaisi itsensä makuuasentoon ja otti pienet meritorkut - mikä luottamus isiin ja isin veneilijätaitoihin.



Ennen reisun päättymistä sain viettää aikaa kaikkien muidenkin mummin mukulaisten ja toisen lapseni kanssa ja viimeisen etapin varrelta löytyi yöpaikka kolmannen omatekemäni luota.

Viiden päivän matka ja tuntuu kuin olisi ollut arjesta ja etenkin työelämän kurimuksesta poissa jo vaikka kuinka ja kauan. Ai pahus, tuossa tuli tuo yksi sana, tuo t:llä alkava. Jatkossa yritän olla tarkempi. :D

Ja huomionarvoista on myös se, että herrat F ja S eivät pysyneet vauhdissa mukana.



Aamukampakin hupenee taas omia aikojaan: 1209