sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Ja taas mennään

Uutta vuotta on eletty jo muutama päivä, mutta palataan vielä toviksi menneen vuoden loppupuolelle.

Yksi hyvä uutinen siellä on se, ettei sisareltani sittenkään löytynyt Sjögreniä, vaikka oireet vahvasti viittasivat siihen. Hänhän alkoi herra Fibron kanssa seukkamaan ennen minua, joten pelättiin toisenkin herran lyöttäytyneen matkaan, vaan  toistaiseksi  oireet jäivät ilman selitystä.

Tokihan vuosi sisälsi paljonkin hyviä asioita, niistä voi vain olla kiitollinen ja laittaa ne kauniisti silkkipaperein muistojen laatikkoon.  Niitä voi sieltä sitten ottaa tarvittaessa esille.

Joulu oli pieni ja hiljainen.  Joulun alla ne tutut toista tuhatta kilometriä. Isäni luona kävin valmistelemassa hänelle joulua, mutta varsinaisen joulun hän vietti sisareni luona.  Toinen reissu oli sitten pikitien päähän, jossa mummin vanhin mussukka, jouluaaton tähtönen,  täytti jo 7 vuotta.  Ja vastahan hän syntyi - ihan äsken.




 Jouluviemiset olivat omatekemiä. Noita piparikuusia tuli useampikin, mutta olivat niin nopealiikkeisiä, etteivät ehtineet yhteispotrettiin.



Pipareiden päällystäminen valkosuklaalla sokerivesikuorrutteen sijasta antaa niille aivan oman säväyksensä, mielestäni selkeästi paremman.  Osa pipareista oli aivan perusreseptillä tehtyjä, mutta osa taas tutusti munattomia ja gluteenittomia.
 


 Karjalanpiirakat syntyivät viemisnyssäkkään kuin vahingossa. Kuopus oli toivonut  jouluaterialle omatekoisia piirakoita ja munavoita, joten huomasin niitä piirakoita tulevan sen verran reilusti, että tiesin heti osoitteen, missä mummin piirakat taatusti maistuvat. Ja maistuivat ne.


Ennen joulua taisin kertoa, että kaikki lahjanyytit ovat nyt kaupan valikoimista, mutta sitten tulikin viime hetken toiveita ( tarpeita) ja äkkiäkös niitä; luistelijaneitoselle säärystimet ja samaan sarjaan lapaset ja pienille ukkeleille sukat ja lapaset. Langat löytyivät lankakorista, jotain Nallea taitavat olla.

Noiden em. reissujen jälkeen sitten rauhoituin omaan jouluun ja kuopus tuli seurakseni pariksi päiväksi.  Ihan mukavaa aikaa. Ruokaa vaan turhan paljon, vaikka sitä hyvin pienesti yritinkin laitella.

Oma vointi on tällä hetkellä seesteinen. Flunssakaan ei ole päässyt takertumaan, vaikka ympärillä on ollut enemmän ja vähemmän räkäistä jengiä. Ja hyvä niin.  Nivelet tuossa joulun aikaan olivat melkoisen ilkeällä tuulella, polvet etenkin, eivät ilmeisesti pitäneet possusta ollenkaan. Normaalisti kun olen aika "vähälihainen" :) mutta tokihan sitä jouluna pitää possun takalistoa olla. Pakkasin  possunlopun kuopuksen mukaan ja kävin tiukan, mutta samalla lempeän keskustelun polvieni kanssa ja nyt alamme olla jo rauhanomaisissa tunnelmissa. Sauvalenkinkin hoitivat tänä aamuna valittamatta! Kiltit polvet.

Tätä vuotta on jäljellä vielä 361 päivää, yhtä paljon uusia aamuja ja uusia mahdollisuuksia. Onneksi jokainen päivä on vielä salattu!

Onnellisia päiviä meille kaikille!

                    " Oi, onnellinen, joka herättää
                    niitä voimia hyviä voisi!
                    Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
                    niin ette niin kovat oisi!
                    Miks emme me kaikki yhtyä vois?
                    Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
                    Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
                    Niin suuri, suuri on maa."

                  - Eino Leino: Hymyilevä Apollo -



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti