sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Puuhapäivät ja rakkautta



Keskiviikkoillasta alkanut puuhaviikonloppu on takana. Torstaina sain luokseni 3 neljästä Omatekemästäni ja 2 viidestä mummin Rakkaasta. Koko päivä olikin yhtä touhua ja tohinaa, huisketta ja hulinaa. Mutta mikä sen parempaa pitkiä yksinäisiä viikkoja viettävälle mummille.




Pikkuihmisten kanssa riitti monenlaista puuhaa. Ulkona leikittiin renkaiden heittoa, piilosilla oloa ja kiipeiltiin puuhun. Tai paremminkin Tarzaneita nostettiin vuorotellen sopivan kokoiseen ja vahvaoksaiseen tammeen. Mutta kiipeämistähän se oli. Mattojen tamppaustelineestä tuli oivallinen jumppateline. Poikkipuilla saattoi kävellä karhukävelyä, tasapainoilla pidellen vain yhdellä kädellä kiinni ja roikkua. Jumppaajat vasta 3- ja 2-vuotiaita. Aika kekseliästä ja rohkeaa jengiä, kieltämättä. Pääsivät taidoillaan yllättämään mummin totaalisesti.




 Leikkipuistoretkelle tarvittiin sitten äiti tai isi mukaan. Sielläkin mummi sai äimistellä hurjapäiden menoa. Pyörivän kahvikupin katselukin sai mummirievun pään sekaisin, mutta 3 v. neitokainen vain nautti hurjasta pyörityksestä. Sain julman muistutuksen siitä, että olen lasten maailmassa ja erityisesti lapsille mitoitetussa. Löin pääni vauhdilla ensin leikkimökin räystääseen, sitten leikkikatoksen ovipieleen. Tähtiä kirpoili silmissä, mutta umpiluinen kallo kesti kuin kestikin koettelemukset.




 Sisällä pelasimme monsterilottoa ja muistipeliä. Niin vain minun oli taivuttava 3 vuotiaan edessä. Hän hoiteli muistipelin voitot itselleen suvereenisti 6-0, eikä siihen ollut paljoakaan sanomista. Ja tulos oli todellinen, ei mitään muodon vuoksi häviämistä. Neitokaisella näytti olevan ilmiömäinen muisti ja keskittymiskyky, vaikka näytti siltä, että katselisi koko ajan vain muuanne päin häsläten vielä jotain siinä ohessa. Mutta oikeat kortit hän vain napsi sieltä lähes erehtymättä.




Ja taidettakin syntyi. Piirustustaiteilijoina Hilda 3 vuotta ja Matti 2 vuotta. Hamahelmipuu on Hildan suunnittelema ja toteuttama. Silittämisessä tarvittiin hieman mummin apua, samoin kuin magneetin liimaamisessa.
Ja lukemista ja lukemista ja lukemista, sitä me tehtiin aamulla ja päivällä ja illalla. Onhan se meidän kaikkien lempiharrastuksia.




Huomionarvoista on, etteivät enempää herra Fibro kuin Sjögrenkään uskaltautuneet joukkoon mukaan. Eivät siitäkään huolimatta, että yöt olivat hetkittäin hieman katkonaisia. Omasta halustani sain molemmat Rakkaat Ipanaiset samaan sänkyyn kanssani. Käsittämätöntä, minkälaista kähinää sisarusrakkaus saa jo noinkin pienillä aikaiseksi. Omaa reviiriä vartioidaan mustasukkaisesti ja osataan molemmin puolin myös härnätä sitkeästi. Eikä naurunkikatuksesta meinaa tulla loppua, ei millään.

Tänä aamun  sitten konttasin aamukankeasti ja jotenkin huolimattomasti aamuleikeissä lattialla ja venäytin kyljestä nipun syviä lihaksia. Jäin siis kenokylkenä huiskuttamaan lähtijöille ja toivottamaan turvallista matkaa. Ja heti iski ikävä. 

 Kyllä tämän mukavan yhdessäolon, yhdessä tehdyn hyvän ruuan ja kaiken ilon ja rakkauden jälkeen jaksaa aloittaa huomenna uutta työviikkoa. Ja sekin vain nelipäiväinen. Mitähän ensi viikonloppu tuo tullessaan?

Kukat ovat äitienpäivä- ja tuliaiskukkasia!

 AAMUKAMPA  914 KALENTERIPÄIVÄÄ!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti