lauantai 27. kesäkuuta 2015

Tunnelmia

Se on nyt edessä kolmen viikon jakso, jota kutsuvat lomaksi. Jeah! Eli ei mennä työpaikalle, eikä ajatella töitä, ei edes muisteta koko t:llä alkavaa sanaa. Eilinen ilta meni täysin pökerryksissä siitä ajatuksesta, ettei viikonlopun jälkeen todellakaan tarvitse kuontua taksvärkkiin.

Onneksi sen verran kuitenkin ehdin eilen työpöydän lomaputsauksen jälkeen, että kävin pikaisesti riipaisemassa kirjastosta lomalukemista ( sillä optimistisella ajatuksella, että malttaisin asettua lukemaan).


Joku neropatti oli keksinyt, en tiedä säästökö tavoitteena vai mikä, laittaa kirjaston kiinni ensi maanantaista alkaen elokuun alkuun. Sikäli omituista, kun minun käsitykseni on, että kesällä ihmiset kuitenkin lukevat paljon ja erityisesti, jos sää ei suosi aurinkoa hinkuavia tai muutenkaan kesäulkoilua. Muuta näin oli näemmä päätetty.




Sen verran pikaista se kirjastovierailu sitten oli, ettei syväluotaavampaa pohdintaa oman sielunelämän vaatimista kultturitarjonnoista ehtinyt tehdä, joten hyllystä lähti mukaan vanhojen luotettavien kirjoittajien opuksia. Kevyttä, tai no, ehkä sisällöltään ei aivan, mutta helppolukuista ja aivot narikkaan sallivaa.


Tämän päivän aloitin piipahtamalla kaupungissa "ostoksilla". Tai sanotaanko tekemässä valmistelevia asioita ;) Mutta - siitä ei sen enempää.





Torkkulikin sitten valmistui. Tällä kertaa kooksi muodostui n.
 160 x 125 cm , käsittäen 8 x 10 palaa. Sanokoot muut mitä tahtovat, mutta itse tykkään.

Nähtäväksi jää, kauanko tämä yksilö viipyy sohvani kulmalla:)





Ensi viikolla on luvassa lomalaisia, seuraavalla jotain muuta! Ja lankoja riittää, kaupassa näkyvät myyvän lisää. Ja kirjoja. Ja vaikka mitä! Kyllä loma on mukava keksintö!




1 kommentti:

  1. Tuo Eppu Nuotion dekkaritrilogia on tosi hyvä! Reijo Mäki on myös lemppareitani. Ihana torkkupeitto!

    VastaaPoista