sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Virkaten värkkäystä ja uskon vahvistumista

Esittelin maaliskuussa ( 6.3.15 ) torkkupeiton, jonka olin talven mittaan ( lue muutamassa viikossa ;D ) virkkaillut isoäidin neliöistä. Peitolla ei ollut mitään kohdennettua saajaa tekovaiheessa ja ihailin sitä harmaan sohvani kulmalla pienen tovin. Sitten se yllättäen pääsi uuteen ja hyvään kotiin. Sellaiseen kotiin, jossa sitä rakastetaan varmasti täydestä sydämestä. Jos saajan ilo oli aito ja vilpitön, sitä oli myös antajan.

Ja kuinkas sitten kävikään?


No niinhän siinä kävi, että himo iski varoittamatta ja uusia lappusia alkoi syntyä. Tosin sillä erolla, että tein ensimmäiset kolme lappua tarkistamatta kokoa, joten niihin tulikin kuusi kerrosta viiden sijasta. No, nyt niissä on siis kuusi kerrosta. Ensimmäinen ajatus oli, ettei peitosta tule yhtä kaunista kuin ensimmäisestä, mutta sehän jää nähtäväksi. Tulevan torkkulin koosta en sano vielä mitään. Eihän sitä voi tietää. Perusvärinä on sama harmaa. Ja nyt valmiina olevat lappuset ovat sinivoittoisia pelkästään siitä syystä, että ostin uudet kerät seiskaveikkaa. Muitakin värejä on tarkoitus laittaa, eli tehdä iloinen sekameteli. Ja vielä siellä pikkuriikkisten jämäkerien boxissakin on tavaraa.

Olen tässä viime aikoina miettinyt, miksi herra Fibro on niin usein ollut aivan hipihiljaa. Jostain sielun uumenista on alkanut nousta varovainen usko siihen, mitä sairaudesta kertova kirjallisuus väittää. Eli että kuudenkymmenen ikävuoden jälkeen sairaus helpottuu tai muuttuu vähäoireisemmaksi. Seurattuani sisareni kitumista kipujen kanssa en luottanut siihen alkuunkaan, mutta ehkä nyt alan hieman hapuilla tuon uskon perään. Josko sittenkin - josko? Tai sitten on vain tyyntä myrskyn edellä.

Mutta mitäpä tuosta. Jos jättää minut, en aio perään itkeä.

Ulkona myrskyää ja vettä ripeksii. Ja nyt harmittaa minuakin. Metsät ovat violetin punaisia mustikankukista, joten lämmintä ja pörriäisiä nyt tarvittaisi. Mutta säiden haltija tarjoilee mitä haluaa.


                                               "Ollaan niin kuin pidetään."
                                                                - isäni -



2 kommenttia:

  1. Ihania peittoja varmaan syntyy noista neliöistä. En kyllä itsekään Herra Fibron perään itkisi jos häipyisi - tosin aikanaan Reuman kuntoutuksessa kumottiin tuo 60 vuoden jälkeen helpottuminen. Minulla on siihen vielä hetki taivallettavana, täytin "vasta" 51. Hiukan on helpottanut kun jätin lihan pois, syön ainoastaan silloin tällöin hiukan luomujauhelihaa. Toivottavasti helpotus on pysyvää sorttia!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Maija. Minä en ole tuota täydellistä lihattomuutta kokeillut, mutta aika vähän sitä menee, enimmäkseen broiskua ja kalaa. Mutta toivotaan, että kivut helpottuisivat pysyvästi.

    VastaaPoista