torstai 16. heinäkuuta 2015

Jospa oppisin joskus. . . .

Viimeinen kolmesta lomaviikosta on kääntymässä loppupuolelle. Mitä vastaan, kun minulta kysytään, miten loma meni? En tiedä. Sanon, että hyvin kiitos. Säät olivat minun kannaltani hienot, suorastaan ihanteelliset ja muutenkin ok. Näinhän minä sanon. Näinhän sitä sanotaan. Mitä muuta sanoisin?

Ensimmäisellä viikolla vierailleille pikkuihmisille sain luvan tehdä syksyksi lapasia. Yhdet syntyivätkin heti samana viikonloppuna.




 Lankana käytin Novitan Nallea. Tuota kuplaneuletta olin jo kauan suunnitellut kokeilevani ja nyt oli sen aika.

Kuulin pikkuihmisten perheen lomamatkan suuntautuvan seuraavalla viikolla samalle suunnalle kuin minun aikeeni olivat, joten kiiruusti toiset lapaset sorviin. Eli he tulivat tervehtimään ukkiaan ja isoukkiaan. Minä arvostan sitä. Vaikka isäni ei aina välttämättä tunne tai muista ihmisiä, on hänellä ainakin edes hetken mukava olo muistamisesta. Ja antaahan se siihen hetkeen elämää, iloisia silmiä ja naurua. Tällä kertaa naamat ja nimet välähtivät mieleen kirkkaasti kuin salama heti ensisilmäyksellä.
Ja miten tärkeää se onkaan niille pienille. On tärkeää opettaa jälkikasvulle, että suvun esi-isät, isoukit ja -mummit, mummit, mammat, ukit, vaarit, papat ja tuffat, ovat arvokkaita ja tärkeitä ihmisiä. Eräänä päivänä heitä ei ole.




 Toiset lapaset tein ihan vain perusraidalliset. Pojan toiveena oli sinistä ja punaista, tytön pinkkiä ja sinistä. Tein vähän omapäisiä ratkaisuja, mutta tykättiin niistä. Sopivia sukkia löytyi täytenä pursuavasta jemmapussista. Sieltä lähti heidän mukaansa myös muutama pehmolelu, toiset neuloen, toiset virkaten tehdyt. Ja hyvä niin. Hyvillä mielin voin alkaa täyttää jemmapussukkaani - jos joku joskus jotain tarvitsee.


 Nyt on meneillään lämmikettä toisen perheen pienille mummin kultiaisille. Syksyksi ja talveksi tarvitaan lämmintä, vaikka ei pakkanen etelän lapsia kovin paljon  kuritakaan.

                                          Mutta entä tämä viimeinen lomaviikko?

Kodin suursiivousta. Neulomista. Lenkkeilyä, jos ehtii ja malttaa. Erään tekstin työstämistä. Lukemista.  Niitä asioita, joista pidän, kun niitä saa tehdä rauhassa ja kelloon katsomatta. Ja niin, ei pidä unohtaa, kävin shoppailemassa; ostin paikallisesta halpakaupasta uudet työkengät, maksoivat peräti 24 euroa. Klitraa huiviakin hiplasin, mutta totesin, etten sitä nyt juuri välttämättä tarvitse, ja huivi jäi henkariinsa. Hemmetin pihi nihilisti. Mutta onhan tässä vielä viikkoa jäljellä ;) Suunnittelin mansikoidenkin säilömistä, mutta mansikanviljelijät tuntuvat vielä odottelevan niiden kypsymistä, joten huilatkoon pakastinkin, eipähän kulu sähköä.

Ensi viikolla töihin. Levänneenä? Rentoutuneena? Hyvinvoivana? Iloisena?  Osittain kaikkea! Ehkä. Elämässä vain on liian suuria mielen päällä pyöriviä asioita. Suurin ( tai oikeastaan ainoa) niistä on herra Alzheimerin valta ja voima. Asian hyväksyminen ottaa aikansa. Jospa minä joskus oppisin...........








                          Aamukampa    854 ( karkea laskelma todellisista työpäivistä pyörii
                                          noin 460 paikkeilla).






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti