keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Katastrofikeittiö

Hyvää heinäkuun ensimmäistä! Siitä se lähtee. Helteiden kautta kohti syksyä!

Tulin kertomaan katastrofikeittiöstä.

Ihmisen ei pitäisi pullistella asioissa ja paikassa, jossa saa aikaan korkeintaan kaaosta ja katastrofeja. Kuten minun tapauksessani keittiössä.

Vieraita ( siis omia Rakkaita) odotellessa  ajattelin tehdä jotain uutta, jotain herkullista, jotain spesiaalia. Siis jäätelöä. 

Netistä löytyi helpon oloinen ohje. Meri-Tuuli teki videolla nopeasti, ihan suit sait vaan, ihanan kuohkeaa jäätelöherkkua ilman jäätelökonetta. Siis siitä. Seurasin ohjetta millin tarkasti. Massa sakenikin mukavasti kuumennettaessa. Ahneuksissani ajattelin saostaa sitä vielä hetken lisää. Ja iiiiik, silloin se tapahtui. Massan pinta laskeutui monta senttiä ja kattilaan ilmestyi munamassaa. 

No eipä hätää. Massat viemäriin ja uutta tulemaan. Tajusin kuumentaneeni liikaa. Mutta vahingosta viisastuu.  Seuraavaksi samat kuviot ja kuumennus, siis lämmitys hyvin varovasti. Massa sakeni ja äkkiä pois hellalta, sekaan valkosuklaat ja tadaa, näytti hyvältä, siis rasiaan ja pakkaseen. Välillä varovainen kurkistus ja kyllä, se alkoi jähmettyä.

Vuorokauden kuluttua ajattelin koemaistaa ihan pienen hippusen. Rasian pohjalla oli ohut kerros kellertävää tönkköä ällöttävän makuista rasvatöhnää ja päällä ohut kerros jäätynyttä kermavaahtoa. Jotenkin kummallisella tavalla se näytti hieman erilaiselta kuin Meri-Tuulin videolla. 

Pettyneenä lauoin muutaman painokelvottoman sanan ja paiskasin jähmettyneen oksennuksen näköisen taideteokseni roskiin.
Nyt minulla oli kuitenkin lätäkkö kananmunanvalkuaisia. Siis marenkeja. Ihania suussa rapsahtavia pikkuherkkuja.
Vatkasin ja riiputin kulhoa ylösalaisin. Hyvä. Kuivattelin uunissa ohjeistetussa lämpötilassa ohjeistetun ajan. Vaikuttivat oikein kuivilta ja suussakin mukavasti murenivat.

Aamulla totesin ns. marenkien olevan edelleen kuivia ja rapsakoita - paitsi että ne tarttuivat hampaisiin. Ehkä uskallan antaa koemaistettaviksi saatesanoin, ettei vastuuni ylety hammaslääkärilaskuihin.

Piimälimput ( ruisreikäleivät) sentään onnistuivat.  Niistä ainakin viimeksi yllättäen pidettiin.

Mutta eipä tässä muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia katastrofeja. Vielä on kaksi ennen tekemätöntä ja tavoitteeksi asettamaani asiaa kokeilematta. Saatan kertoa niistäkin joskus. Ellei keittiössä tapahdu jotain vielä kamalampaa  ennen sitä.

Ai niin, aamukampakin on valunut lukemiin 869!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti