lauantai 4. heinäkuuta 2015

Naurua ja itikoita


     Ensimmäinen lomaviikko hujahti nopeasti. Hieno viikko. Ihania ihmisiä
                                                       Äkäisiä itikoita.



 Katastrofikeittiön yksi ennen kokeilematon viritys oli Kinuskikissan  resepteistä löytynyt suolainen herkkupala, eli halloumi- ja parsakääröt. Tai virallisesti parsa- ja halloumi, mutta sama lopputulos.  Halloumijuuston seurana paprikaa ja parsan ilmakuivattua kinkkua. Kuka menee ja ostaa heinäkuussa purkkiparsaa? No tämä menee. Mutta vain siksi, ettei lähikaupassa sillä hetkellä ollut tuoretta. Noh, tuskin se asiaa juurikaan muutti suuntaan tai toiseen.

Söihän niitä. Joskin minun mielipiteeni on, että on aivan turha tuhlata kallista halloumia, kun saman asian olisi mitä ilmeisimmin ajanut mikä tahansa kova juusto.



Se viimeinen katastrofikeittiön kokeilu oli jauhelihapannari. Ohje johdettu turhan monimutkaiselle tielle sipulikeittoineen ja kermaviileineen. Idea erittäin hyvä ja lopputulos maittava, mutta ehkä yksinkertaisempaa oikotietä loikkien yhtä maistuvaa. Hyvin teki kauppansa.



 Tulijoita odotellessa mietin, miten mummi, mummila ja mummin asuinympäristö kykenevät viihdyttämään viiden päivän huvipuisto-/eläinpuistoturneelta tulevia pieniä Kultamuruja. Mutta huoli oli turha. Mummi oli parasta ( vaikka itse sanonkin). Unet mummin vieressä, mummin lukemat sadut, tarjolla olevat vanhat tutut lelut, pieni ja vaatimaton lähileikkipuisto, niin, kukaan ei kaivannut vauhtia, menoa ja meininkiä. Ihanat mukulaiset. Jo perinteeksi muodostuneella leikkipuistoretkellä saattoi vaikka istahtaa rauhoittumaan ja ihailemaan voikukkaa. Edes sitä vauhtia ei välttämättä tarvittu.




 Melkein yhtä perinteiseksi on muodostunut retki torin laidassa koivujen siimeksessä olevalle kesäkioskille, Pink Caféelle. Kioski on 4H:n ylläpitämää toimintaa, jossa käytännön työn, niin myymisen kuin leipomisenkin hoitavat koululaiset ja oppivat näin paitsi tekemistä, myös vastuuta ja yrityksen pyörittämistä. Ja tietysti siitä saa tuiki tärkeää kesätyötä ja omaa rahaa.  Erittäin hieno keksintö!



Ja mikäs maistuu paremmalta kuin omilla kolikoilla tehty pullaostos oman valinnan mukaan ja sen nauttiminen koivun vilpoisessa varjossa.

Itikat eivät sitten olleetkaan kovin mukava juttu. Mummin takapiha on erityisen itikkapuuroista vyöhykettä. Joten odotettu grillaussessiokin meinasi jäädä pahaksi pettymykseksi, kun vapaaehtoisia itikansyöttejä ei löytynyt. Kunnes pikku Murmeleiden Rakas Setämies päättikin tulla pelastavaksi grillimestariksi ja kaikki saivat vatsansa täyteen lihaa, makkaraa, parsaa ( jota sitten jo löytyikin kaupasta :) ) ja herkullista salaattia. Setämiestä sitten rakastettiinkin lujasti loppuilta. ( Niin ja tulihan siinä samalla kaupungista mummille uusi ajopeli. Taas on huoletonta ajella muutama vuosi. Entinen olikin jo melko likainen :D :D )

Ja aivan oikeasti, itikat tekivät hetkessä pienemmässä mummin Rakkaassa pahaa jälkeä. Se, jo ehkä sekin perinteeksi muodostunut pikaretki läheiseen lupiinimetsään poimimaan kukkia, kesti tuskin kymmentä minuuttia, mutta jo sinä aikana itikat kuppasivat pienen miehen turpoaville, punaisille, kutiaville ja leviäville paukamille. Kesäapteekin arsenaali toi kuitenkin avun ja seuraavanakin yönä löytyi uni, vaikka pientä jalkapöydästä pulleroksi turvonnutta jalkaa pitikin vatkata kesken parhaimpia unia. Seuraavana aamuna jättipateista oli onneksi enää hailakka muisto lasten ÄitiRakkaan hyvän hoidon ansiosta.

On helppo olla, kun on helppo olla. Minua silloin tällöin kiusaavat herrahenkilötkin ( muistattehan ne kutaleet, Sjögrenin ja Fibron) olivat vieraskoreita ja pysyttelivät - missä lienevätkään.  Ja niinhän ne tekevätkin, kun ei tarvitse stressata, saa jaksaa jos jaksaa ja olla jaksamatta jos ei jaksa. Ruokaa tekee se, joka ehtii ja jaksaa tai yhdessä. Kun oikein kuuntelen nyt itseäni ja tyhjäksi humahtaneen kodin hiljaisuutta, huomaan, miten nautittavaa voi huiske ja hälinäkin olla, kun tietää, ettei tarvitse jaksaa yhtään enempää kuin jaksaa, saa olla oma itsensä ja kaikilla on hyvä olla.

        
                  Ja heti kun he lähtevät, on jo uusi ikävä. 
         Mutta niinhän se on, että voidakseen palata, on ensin lähdettävä !

Ja lopuksi yhäkin nauruksi kupliva tahaton sanaleikki: Minua pyydettiin lukemaan noin miljoonatta kertaa samaa muumikirjaa. Aloin lukea ja sanoin, että nyt pötkötän tässä omalla tyynylläni, kun tehän jo muistatte varmaan ulkoa tämän kirjan, ettei välttämättä tarvitse enää nähdä näitä kuvia. Siihen neiti 3.5 vee tomerasti: " No, kyllä me muistetaankin ulkoa, mutta ei siitä sisältä".


Ps. Kuvat julkaistu lasten vanhempien luvalla, kioskikuviin sain luvan myyjätyttöseltä.



 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti