lauantai 27. kesäkuuta 2015

Tunnelmia

Se on nyt edessä kolmen viikon jakso, jota kutsuvat lomaksi. Jeah! Eli ei mennä työpaikalle, eikä ajatella töitä, ei edes muisteta koko t:llä alkavaa sanaa. Eilinen ilta meni täysin pökerryksissä siitä ajatuksesta, ettei viikonlopun jälkeen todellakaan tarvitse kuontua taksvärkkiin.

Onneksi sen verran kuitenkin ehdin eilen työpöydän lomaputsauksen jälkeen, että kävin pikaisesti riipaisemassa kirjastosta lomalukemista ( sillä optimistisella ajatuksella, että malttaisin asettua lukemaan).


Joku neropatti oli keksinyt, en tiedä säästökö tavoitteena vai mikä, laittaa kirjaston kiinni ensi maanantaista alkaen elokuun alkuun. Sikäli omituista, kun minun käsitykseni on, että kesällä ihmiset kuitenkin lukevat paljon ja erityisesti, jos sää ei suosi aurinkoa hinkuavia tai muutenkaan kesäulkoilua. Muuta näin oli näemmä päätetty.




Sen verran pikaista se kirjastovierailu sitten oli, ettei syväluotaavampaa pohdintaa oman sielunelämän vaatimista kultturitarjonnoista ehtinyt tehdä, joten hyllystä lähti mukaan vanhojen luotettavien kirjoittajien opuksia. Kevyttä, tai no, ehkä sisällöltään ei aivan, mutta helppolukuista ja aivot narikkaan sallivaa.


Tämän päivän aloitin piipahtamalla kaupungissa "ostoksilla". Tai sanotaanko tekemässä valmistelevia asioita ;) Mutta - siitä ei sen enempää.





Torkkulikin sitten valmistui. Tällä kertaa kooksi muodostui n.
 160 x 125 cm , käsittäen 8 x 10 palaa. Sanokoot muut mitä tahtovat, mutta itse tykkään.

Nähtäväksi jää, kauanko tämä yksilö viipyy sohvani kulmalla:)





Ensi viikolla on luvassa lomalaisia, seuraavalla jotain muuta! Ja lankoja riittää, kaupassa näkyvät myyvän lisää. Ja kirjoja. Ja vaikka mitä! Kyllä loma on mukava keksintö!




sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Tahtoo kerrostaloon ja korkealle

                     

                       Siinä eilisen illan viimeinen ja tämän aamun ensimmäinen ajatus.



 Juhannukseksi nimitetty asia on takana. Mielestäni se on täysin yliarvostettu viikonloppu. Toki tavallista viikonloppua päivän pidempi. Viikkokaupalla etukäteen  kansa kohkaa ja ennustelee juhannussäätä. Mitä väliä?




 Vietin romanttista pitkää viikonloppua kahden herran seurassa. Toinen jo vähitellen tutuksi tullut herra Alzheimer ja toinen vieläkin tutumpi, herra 92 vee.

Päivien rutiinit eivät juuri arjesta poikenneet. Keskustelukin liikkui henkevästi aiheessa sataako nyt, tai tuleeko mistä päin mustaa pilveä. Toki sain seikkaperäisen oppitunnin perunasta ja sen sielunelämästä. Oikein kädet kourakupeiksi asetellen minulle neuvottiin, miksi perunat on laitettu maahan; "tarkoitus on että ne juurtuvat sinne ja sitten tekevät muka uusia perunamukuloita ja sitten kuulemma myöhään syksyllä on perunannostotalkoot".




 Perjantai-iltana yritin nukkua ja niin yritin eilenkin illalla ( kuten muinakin iltoina). Sisällä oli pakahduttavan kuuma. Takaovesta pelmahti rietas lauma äkäisiä itikoita, joten sitä kautta oli turha haikailla raitista ilmaa. Avoimesta ikkunasta kantautui ensin mopopoikien ( vai tyttöjä tai pappojako lienevät olleet) taukoamaton pärinä. Siihen sekoittui läheiseltä tanssilavalta kuuluva renkutus ja joikaaminen ja välillä hysteeristä kiljuntaa. Aamuyöllä alkoi veneilijöiden kilpavongutus, jota jatkui hermoja raastaen aamuun asti. Sitten vielä joku aloitti sirkkelisahauksen. Tai hammaslääkärileikit.

En tosin tiedä, olivatko äänten lähteet juuri kuvittelemiani, mutta hyvin vahvasti noilta ne kuulostivat. Niin ja kaiken aikaa söivät itikat. Ja oli liian kuuma.




No ei viikonloppu aivan kiville mennyt. Parikymmentä torkkulin palasta tuli valmiiksi.





Että tahtoo asumaan kerrostaloon ja niin korkealle, etteivät mopojen, veneiden, autojen yms.  äänet sinne kantaudu. Eikä rapa. Eivätkä itikat. Eikä lumi.

                         Tottahan siellä saattaa olla muita häiriötekijöitä. Mutta olkoon.





Toki kesässä jotain kaunista on; valkoiset sireenit, tuomet, pihlajat ja koiranputket. Niin ja sitten tietysti mansikat. Ja ne uudet perunat! Mutta mikä siitä juhannuksesta tekee kaiken sen yleisen vouhkaamisen arvoisen? 


                           Kuvat Liperin kotiseutumuseon pihapiiristä 20.6.2015

                                                     Aamukampa   879


 

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Virkaten värkkäystä ja uskon vahvistumista

Esittelin maaliskuussa ( 6.3.15 ) torkkupeiton, jonka olin talven mittaan ( lue muutamassa viikossa ;D ) virkkaillut isoäidin neliöistä. Peitolla ei ollut mitään kohdennettua saajaa tekovaiheessa ja ihailin sitä harmaan sohvani kulmalla pienen tovin. Sitten se yllättäen pääsi uuteen ja hyvään kotiin. Sellaiseen kotiin, jossa sitä rakastetaan varmasti täydestä sydämestä. Jos saajan ilo oli aito ja vilpitön, sitä oli myös antajan.

Ja kuinkas sitten kävikään?


No niinhän siinä kävi, että himo iski varoittamatta ja uusia lappusia alkoi syntyä. Tosin sillä erolla, että tein ensimmäiset kolme lappua tarkistamatta kokoa, joten niihin tulikin kuusi kerrosta viiden sijasta. No, nyt niissä on siis kuusi kerrosta. Ensimmäinen ajatus oli, ettei peitosta tule yhtä kaunista kuin ensimmäisestä, mutta sehän jää nähtäväksi. Tulevan torkkulin koosta en sano vielä mitään. Eihän sitä voi tietää. Perusvärinä on sama harmaa. Ja nyt valmiina olevat lappuset ovat sinivoittoisia pelkästään siitä syystä, että ostin uudet kerät seiskaveikkaa. Muitakin värejä on tarkoitus laittaa, eli tehdä iloinen sekameteli. Ja vielä siellä pikkuriikkisten jämäkerien boxissakin on tavaraa.

Olen tässä viime aikoina miettinyt, miksi herra Fibro on niin usein ollut aivan hipihiljaa. Jostain sielun uumenista on alkanut nousta varovainen usko siihen, mitä sairaudesta kertova kirjallisuus väittää. Eli että kuudenkymmenen ikävuoden jälkeen sairaus helpottuu tai muuttuu vähäoireisemmaksi. Seurattuani sisareni kitumista kipujen kanssa en luottanut siihen alkuunkaan, mutta ehkä nyt alan hieman hapuilla tuon uskon perään. Josko sittenkin - josko? Tai sitten on vain tyyntä myrskyn edellä.

Mutta mitäpä tuosta. Jos jättää minut, en aio perään itkeä.

Ulkona myrskyää ja vettä ripeksii. Ja nyt harmittaa minuakin. Metsät ovat violetin punaisia mustikankukista, joten lämmintä ja pörriäisiä nyt tarvittaisi. Mutta säiden haltija tarjoilee mitä haluaa.


                                               "Ollaan niin kuin pidetään."
                                                                - isäni -



keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Sää pään mukaan

Anteeksi kaikki kesäihmiset ja helteitä odottavat, mutta tänään oli kyllä huikean upea keli. Ainakin muuhun tunnelmaan sopiva. Kun oikein kovasti ottaa päähän, melkein hatuttaa toisella alkukirjaimella, jonka käytön sivistynyt kotikasvatus estää, ei ole parempaa säätä puskea töistä kotiin kuin myrskyssä ja sateen piiskatessa kasvoja. Kotiin päin palatessa ei julkisivun ränsistyminenkään enää haittaa.

Minä olen liian vanha kaikenlaisiin uudistuksiin. Ainakin minä olen vanha sellaisiin uudistuksiin, joilla toinen ammattiryhmä nokittelee toistuvasti, vieläpä julkisiin tiedostoihin mietteensä kirjaten. Olen vanha myös sellaisiin uudistuksiin, joiden otsikoista en ymmärrä ensimmäistäkään sanaa ja joiden sisältämien ohjeiden mukaan pitäisi toimia.

Ja sellaisiin uudistuksiin, joilla ei lopputuloksen kannalta ole mitään merkitystä, mutta joita joku oikeaa työtä karttava kehittelee pöytänsä takana kuulostaakseen pätevältä ja hienolta. Miksi toimepide ei voi olla toimenpide, miksi sen pitää olla polku tai prosessi tai tietyn määrän hukka-aikaa sisältävä ketju yksittäisiä toimia? Ähhhhhhhh. . . .  rghrghrgh. . . . . .!

Eipä sitten ihme, jos niveliä kolottaa ja refluksi tyrkkiin karvasta kalkkia yläviistoon saaden rintakehän liekehtimään. 





                                          Mutta äitienpäiväorvokit olivat uskollisesti
                                                        odottamassa porraspielessä, 
                                                         joten kyllä se siitä taas.

                                                  Aamukampa 897 kalenteripäivää!