perjantai 28. elokuuta 2015

Hengissä selvittiin

Elokuun helle piinasi melkoisen kotvasen, eikä minkäänlaista ajatustoimintaa työn ulkopuolella ollut. Tosin ei vaivaksi asti sielläkään. Nyt taas jonkinlainen tuskahoure on helpottanut ja pystyy hengittämään.

Ja aika jatkaa kulkemistaan kiihtyvällä vauhdilla. Viimeiset viikon ovat menneet sillä tutulla maanantain jälkeen on jo perjantai-systeemillä. Jossain vaiheessa oikein hikisen päivän jälkeen ei oikein tiennyt pystyykö vastaamaan työpäivän päättyessä enää edes itsestään. Onneksi saan asua itsekseni. Kukaan, toistan kukaan ei olisi kestänyt tai jaksanut katsella minua työpäivien jälkeen.

Muuan päivä lukitsin itseni ulos työpaikalta. Tämänhän ei tietysti pitäisi harmittaa lainkaan, mutta harmitti se silti. Kun siinä kävi näes sillä tavalla, että olin jäänyt viimeiseksi lähtijäksi ja tehnyt jo kierroksen lukiten kaikki avaimella lukittavat ovet ja nykäissyt siinä ohikulkiessa pukuhuoneenkin oven lukkoon. Seuraavaksi keräsin kiiruusti tavarani työhuoneesta, laukku on, avaimet on. Ovi kiinni släm ja naks. Auts. Kädessäni oli avaimet, kyllä, mutta vain auton avain. Onneksi kuitenkin se. Ulkona satoi vettä. Jalassa vain sisälipokkaat ja päällä lyhythihainen paita. Ne ulkokengät ja takki olivat siellä lukitussa pukkarissa.

Ensimmäinen ajatus oli tietyti paniikki, kunnes tajusin, että henkilökunnan ovesta pääsee ulos ilman avainta. Ja onneksi auton avaimen kanssa on kodin avain. Lopulta ei siinä käynyt kuinkaan, mutta harmittihan se hemmetin paljon. Oli perjantai. Onneksi kollegani kävi lauantain kauppareissullaan päästämässä minut hakemaan avaimiani, ettei koko viikonloppu mennyt harmitellessa.



Ja kuin tilauksesta posti toi iloisen yllätyksen. Mummin pienet Murmelit olivat halunneet askarrella mummille avaimenperät. Miten aavistivatkin, että mummi tarvitsee kunnolliset rensselit auttamaan avainten pysymistä tallessa. Neitokainen 3,5 v on askarrellut pinkkivihreän ja pikkumies 2,5 v mustapinkin. Ja luonnollisesti se päätyi auton avaimiin. Das Auto ansaitsee kunnon avaimenperän.

Herroista Fibro ja Sjögren ovat antaneet olla kutakuinkin rauhassa mutta herra Alzheimerin kanssa on painittu sitäkin enemmän. Kesän mittaan olen taittanut liki kolmensadan kilometrin taivalta edestakaisin ja syyskuukin vaatii kaksi reissua vähintään. Jossain vaiheessa on pakko pysähtyä lepäämään. Vaikka huono omatunto kuinkakin raatelisi sisuskaluja, on pakko joku loman pätkä tai viikonloppu ottaa itsellenikin. 

Lähitulevaisuudessa onkin luvassa toukokuussa aloitetun rentoutusviikonlopun toinen jakso.

Nyt pussittamaan äsken saamiani mustaherukoita. Sitten illan hämärtyessä tuikkuja palamaan ja nauttimaan sateen ropinasta.

Aamukampa 811!!


lauantai 15. elokuuta 2015

Lämmintä syksyksi ja pupujussi

Elokuu revittelee jo puolta väliä. Ja aurinko tillottaa täydeltä taivaalta. Olkaa hyvä ja vassokuu. Heinäkuun sadetta kuunnellessa sain muutaman neulomuksenkin taas valmiiksi. Jouten istuminen ei vieläkään luonnistu oikein kunnolla. Opettelussa on.




Vaikka pikitien päässä ei se talvi yleensä kovin kovakouraisesti ketään kohtelekaan, kyllä niitä sukkia ja lapasia kuitenkin tarvitaan. Tässä mummin tokaluokkalaiselle neitoselle setti.




                             Toiselle mummin pikku-ukkeleista ruskeasävyinen
                                                               setti...




                                                   ...ja toiselle sinisävyinen.




 Kouluneitoselle vielä toisetkin lapaset. Nämä oli aivan pakko tehdä vain siksi, että pääsin kokeilemaan saamaani uutta mallia.





Ja sitten mummin pienemmälle prinsessalle, myös pikitien päähän, unipupu. Entinen oli halunnut jäädä lomareissulla Ville Viikingin kainaloon laivalle. Toivottavasti tämä saa yhtä hyvät halit kuin edeltäjänsäkin. Tottakai saa.

Työpaikalta terveisiä sen verran, että tuuletellaan ahkerasti.On jopa päiviä, jolloin ei päänsärky iske heti aamusta, joskus ei ollenkaan. Kuten varmasti muistatte, olemme siis sisäilmapakolaisina uusissa tiloissa. Heti alkuun vaadimme ikkunoihin hyttysverkot ja niiden turvin on vielä pärjätty. Tulevasta en sanokaan mitään.

                    Aamukampa    824!

 

maanantai 10. elokuuta 2015

Petolliset kelit ja vattumatoja

Minä niin valmistauduin syksyyn, niin eikös tämä halvatun elokuu sitten pilannut hyvät syyskelit. No, suotakoon  ne heille, ketkä näitä kaipasivat. Ainakin mummin pikkuihmiset saavat nauttia lämpimistä keleistä. Harmittavasti koululaiset joutuvat palaamaan pilttuisiinsa juuri nyt kun keli alkoi suosia heitä ja heidän lomailuaan. Tai siis sää, jos ollaan tarkkoja. Keli on enemmän maanteiden juttuja.

Mutta enpä valita, eihän aina voi olla minunkaan mieleisiä kelejä :)

Töissä on hujahtanut jo muutama viikko loman jälkeen ja siis kirjaimellisesti hujahtanut. Maanantain jälkeen tuntuu aina olevan perjantai. Päivät venyvät ylipitkiksikin, mutta toisaalta on hyvä tunne, kun tietää saaneensa päivän haluamaansa pakettiin ennen kotiin lähtemistä. Ja kyllähän se kohta helpottaa, kun kollega palaa ensi viikolla lomaltaan.

Mansikoita on vähän ostettu ja pakastettu talven varalle. Meni kauppahommiksi, kun pitkäaikainen vakitoimittajaviljelijä löi tiskiin sellaisen hinnan, että lupasin palata myöhemmin asiaan. Palaamatta jäi. Onneksi lähikauppa välitti naapuripitäjän marjoja sillä hinnalla, jonka olin asettanut itselleni kipurajaksi.

Mustikkametsässä olen käynyt kerran. Se ainoa paikka johon osaan mennä, oli kävelty kyllä tarkkaan ja haravoitu. Muutama litranen sieltä kuopuksen kanssa saatiin ahkeralla haahuilulla. Onneksi lapsi tuli seurakseni, muuten olisi jäänyt sekin keikka tekemättä alueella liikkuneen karhun vuoksi. Kyllä hän niillä muutamat treenien jälkeiset rahkat maustaa.

Vattuja en edes yritä etsiä. Vaikka ne kuinka tarkkaan puhdistaisi, tuntuu aina talvella syödessä, että niissä on matoja. Ja onhan niissä. Olkoot.

Fibromyalgia ei ole pysynyt nyt työtahdissa ollenkaan mukana. Sjögrenkin lymyilee omissa piiloissaan. Että sikäli tilanne on hyvä. 

Mennä jollotellaan kohti syksyä ja joulukin tulee aivan kohta.