sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Mystinen pää

Istun tummuvassa illassa. Viereisestä huoneesta kuuluu vanhan Miehen uninen itsekseenpuhelu. Minä ajattelen. 

Minä ajattelen ihmisen päätä. Kuvittelen, miten se syntymähetkellä on tyhjä ja puhdas. Heti ensimmäisestä hetkestä siihen alkaa kertyä tietoja ja taitoja. Niiden määrä lisääntyy vuosi vuodelta, kunnes jossain vaiheessa useiden vuosikymmenten päästä ne alkavat vähitellen haalistua ja ehkä hävitäkin lopulta. Niin se kai käy.

Sitten voi tulla myös jokin mystinen tauti, esimekiksi herra Alzheimeriksi tituleerattu. Se alkaa armottomasti ja mielivaltaisesti deletoida tietoja ja taitoja jättäen jälkeensä vain tyhjiä mustia aukkoja. Pois pyyhkiytyvien osasten välissä saattaa pilkahtaa pieninä välähdyksinä hyvin selkeitä ja kirkkaita hetkiä, jolloin asiat näyttäytyvät terävämpinä kuin koskaan. Lapsuuden kodin viereinen urheilukenttä avautuu silmien eteen uutena ja kutsuvana. Tänään sen peittävät metsäksi kasvaneet puut, mutta miehen silmissä se on juuri raivattu, omalla hiellä kostutettu ja pientä ylpeyttä rinnassa kutitteleva; melkein kokonaan itse tehty. Tai kentän vieressä oleva seurojentalo, pirunkirkoksi mummonsa ristimä. Sekin aikaa sitten purettu ja pois raivattu, mutta mies näkee sen uutena ja ensimmäisiin avajaistansseihin valmistautuvana, omaa puvustonhoitajan pestiä jännittäen.

Iäkäs Isämies istuu keittiön pöydän ääressä vakiopaikallaan. Painaa pään käsiinsä ja hieroskelee otsaansa. Silmiin hiipii väsymys. Sanat putoilevat verkalleen.

    

        ”Siellä on nyt lauantai-ilta. Sauna siinä ihan pihan reunassa. Mie mänen
     halakoliiterrii ja vien sylyksen puita saunnaa. Sitte mie kannan veit.
     Panen  pessään tulet. Mie istun siinä ja katon sitä tulta.
     Sauna lämpivvää.   
     Sitte se on kylypykunnossa. Sitte mie kylyven. Sitte mie.....sitte......"


Mies hätkähtää. Katsoo minua hetken kuin vierasta. Toteaa: " Missäs minä oon? Enkös mie sielä ollukkaa."

                                            Sitten minulta loppuvat sanat. 

 

torstai 17. syyskuuta 2015

Kanarialinnut

Minähän olen henkeen ja vereen syksyihminen. Kevät ei ole minua varten, eikä sitä ole kesä. Mutta syksy on ja talvikin, jos ei ole lunta kuin nimeksi, eikä pakkasta kuin muutama aste. Mutta se siitä.

Olin usein kuvitellut, etteivät säät juurikaan hetkauta minun suhdettani herra Fibroon. Eikä se ole sitä aiemmin tehnytkään. Nyt  muutamana päivänä olen havahtunut julmaan todellisuuteen. Aluksi luulin, että jalkojeni oireilut ovat takakaikuja Peurungan kuntoiluviikonlopusta. Silloinhan ei mikään paikka pahemmin valittanut.

Mutta jo tiistainen sauvalenkki työpäivän jälkeen oli tuskaa. Heti kun vauhdin siivitti riittävän reippaaksi, hyökkäsi tolkuton kipu jalkoihin. Ensin polte alkoi penikoista ( säären etuosista), sitten se levisi koko sääriin ja lopulta alkoi kiivetä pitkin reisiä. Pikainen diagnoosi; pitkälle edennyt valtimotauti ja katkokävely, joka alkoi akuutisti muutamassa päivässä. No justiinsa. Ja höpö höpö.

Tänään jalat suostuivat tuomaan minut töistä kotiin ilman että olisin tarvinnut irvistellä pahasti. Mutta vatsa tai paremminkin suolisto ilmoitti itsestään. Ensin yksi kivulias kramppi ja sitten toinen ja kolmatta ei ollut vara jäädä kuuntelemaan, suunta oli selvä. Lisäksi rinta kipuilee. Sattuu, puristaa, polttaa ja tuikkiin. Pikainen diagnoosi; pitkälle edennyt keuhkosyöpä tai akuutti laaja-alainen keuhko- tai sydäninfarkti. No justiinsa.

Samat diagnoosit itsessään tehnyt kollega huokaili myötätuntoisesti. Ja yhdessä lisättiin siihen vielä matalapaineen edellään työntämät huonontuneet yöunet ja saatiin selitys sillekin, miksi jokainen ihrakilo tarraa kiinni kylkiin kynsin ja hampain, eikä anna periksi.

Eli se siitä iän myötä helpottavasta fibro-oireilusta. Muuttaa pirulainen vain muotoaan ja alkaa minullakin kiukutella säiden mukaan. Mokoma.  Kun joku keksisi fibromylgiaan sen lopullisen ratkaisun, olisi taatusti Nobelinsa ansainnut.


Miksi nimi Kanarialinnut? Se on nimi elokuvalle, joka kertoo homealtistuksen vuoksi sairastuneista ihmisistä. Elokuva esitetään televisiossa maanantaina 12. lokakuuta. Vielä en tiedä tarkemmin kanavaa, mutta selvinnee aikanaan.
Ei, en ole mukana elokuvassa, mutta minulle tuttuja henkilöitä on.

Ja mitkä kanarialinnut? Sisäilmasairastuneet ovat kuin kanarialintuja, joita ennen muinoin vietiin kaivoksiin. Kun lintu kuoli tai ainakin voi huonosti, tiedettiin ilman olevan niin myrkyllistä, että ihmisten oli aika poistua.


                                            Aamukampa tarkistuslaskennan jälkeen 803! :)

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kroppa vonkuu ja nauttii...

Toinen jakso, pitkä viikonloppu,  toukokuussa alkaneesta virkistyslomasta on takana. Upeaa. Mahtavaa. Nautinnollista.

Laukaan Peurunka tarjosi jälleen parastaan. Eikä sääkään kiukutellut. Aurinkoa oli tarjolla pilvettömältä taivaalta niille, jotka sitä halajavat. Tällä kertaa täytyy sanoa, ettei se niskan ja käsivarsien tuskallisia urtikariapaukamia lukuun ottamatta tuntunut lainkaan pahalta.


Ehdin nautiskella sumuisista varhaisista aamuista rauhassa ennen päivän pyörähtämistä käyntiin. Loman ohjelmajousto oli uskomattoman hienoa. Tämä toinen viikonloppu meni melkein kokonaan uusiksi verrattuna saamaamme painettuun ohjelmaan. Siitä tuli meidän ryhmän näköinen. Toki pakollinen testi vedettiin läpi jo perjantai-iltana suunnitelmien mukaan. Pakollinen sikäli, että Nasy  edellyttää ohjelmaan jotain testauksia. Tai ehkä määräys tulee taustatukijalta eli Ray:ltä.



 Perjantai-iltana tehdyn UKK-kävelytestin tulos oli mieluinen yllätys. Kaikesta liikkumisen yrittämisestä ja hienoisesta toteuttamisesta huolimatta kuvittelin olevani romuttamotavaraa. Mutta ei. Jo "maalissa" vetäjä totesi vauhdin ja sykkeen olleen (yllättävän ;)) hyviä. Enempäähän en tässä niitä erittele. Mutta kuntoluokka oli kahdesta läskikilosta ( eli yhdestä pisteestä) kiinni, että olisi ollut keskimääräinen. Ja se on kuulemma jo todella hyvä. Niin siellä väitettiin. Väitettiin myös, että tavallisesta ns. maallikkoryhmästä harvoin löytyy keskimääräistä korkeampaa kuntoluokkaa saavuttavia. Jeah!



Lauantaina sumun hälvettyä päivä aukeni pilvettömänä. Pieni tuulenvire kävi Peurunkajärvellä ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Pääsin elämäni ensimmäistä kertaa soutamaan kirkkoveneellä. Ja se oli mukavaa. Kun samaan veneeseen istutetaan 14 naista, joista vain yksi on soutanut kirkkovenettä aiemmin, saattoi odottaa vähintäänkin kaaosta. Vaan eipäs. Pientä alkukalisteluahan siinä oli, mutta yllättävän nopeasti kaikki saivat ideasta kiinni ja pääsivät rytmiin ja 9 kilometria soutaa kytkyteltiin yhtä pientä maisemanihailupaussia lukuunottamatta. Ja veneestä nousi rannassa joukko räiskyvän ylpeitä tyttösiä. Että me oltiin hyviä.

Siihen mukaan pari pientä tietoiskunomaista luentoa, runsaasti venyttelyä ja saunajoogaa saunaan kykeneville, hyvää ruokaa ja hyvää unta, mitä muuta se olisi kaivannut. Ei yhtään mitään. Edes Pertti Kurikan nimipäivät lauantai-iltana ei houkuttanut.

Kiitos lomasta esikoispojalleni ja hänen vaimolleen.
Kiitos Nasy.
Kiitos Ray.

Suosittelen hakemaan lomaa, jos vain yhtään tuntuu siltä, että olisi mahdollisuus. Nasy tarjoaa monenlaisia lomia. Itseäni kiehtoisi suunnattomasti lapsi/isovanhempi loma. Yksi mummin Raikkaista olisikin jo sen ikäinen, että voisi lähteä, mutta sitten jäin pohtimaan, että kylpyläosastolle meneminen olisi ehdoton edellytys sille, että lapsikin saisi lomasta kaiken irti, joten taitaa jäädä haaveasteelle. Pitää silti miettiä.

Kyllähän sitä taas jaksaa. Kehossa tosin tuntuu olevan kymmeniä lihaksia  enemmän kuin oli perjantaina lähtiessä, mutta hyvää teki kaivella niitä välillä esille. Jihaa!




torstai 3. syyskuuta 2015

Raikas aamu

Ihana huomata, että syksy on oikeasti täällä. Aamulla voi pukea takin päälle, kietoa huivin kaulaan ja käsineet käteen. Mieli reipastuu lyhyemmässäkin työmatkapyrähdyksessä ja posket saavat punaisen värin.
Tämänaamuinen kävely auttoi aamun alkuun. Loppupäivästä sain  maksaa viimeöisiä velkojani. Ei taida kannattaa herätä klo 1.30 pohtimaan kaikkia maailman asioita. Aamuunkaan mennessä niistä ei tullut valmista :)

Syynä olivat ehkä eilisen ja toissapäivän vuosilomapäivät. Kaksi pitkää päivää, fyysesti ja henkisesti koettelevia, 530 km autoilua ja välissä hyvin pyöriskelty yö isäni sohvalla.

Mutta kaikesta huolimatta olo on hyvä. Kun tekee, mitä sydän sanoo, jää hyvä ja tasapainoinen olo.
Näin on hyvä.



Aamukammasta en sanokaan nyt mitään. Veikkaan, että se kaipaa hieman tarkistuslaskentaa. Tuskin kuvitelmissani kovin suurta heittoa todellisuuteen on, mutta silti. Palataan asiaan tuonnempana.