torstai 31. joulukuuta 2015

Toivekirja ja kirjapettymykset


 Vuoden viimeinen päivä lähestyy loppuaan. Vuosi on hyvä päättää muutamaan tarinaan kirjoista. Ensimmäisenä tietysti haluan esitellä toivomani joululahjakirjan.
Raija Oranen: Hirmuinen mies (Kustannusosakeyhtiö Teos, Helsinkin 2015)


Raija Oranen ei petä. Suomen Tasavallan seitsemäs presidentti Juho Kusti Paasikivi, hieman juro ja lapsilleen etäiseksi jäänyt toiminnan mies, rakastuu neiti Valveeseen, pian Alli Paasikivenä tunnettuun naiseen. Orasen kuvaus on voimakasta ja kiehtovaa, syvälle Paasikiven elämään johdattavaa. Kirjassa on 750 sivua ja olen vasta puolivälissä teosta, mutta jo nyt voin vakuuttaa, etten kadu lahjatoivettani. Ja onhan se erinomainen täydennys presidenteistä kertovien kirjojen kokoelmaani. Kiitos esikoiseni.

Kirjarintamalla koin loppusyksyn aikana myös toisenlaisia kokemuksia. Työkaverin kehoittamana lankesin fibromyalgiasta kertovaan kirjaan Vihollinen ruumiissani. Mervi Basunga, Pohjois-Irlannissa asuva vapaa kirjoittaja kertoo kirjassa omaa fibrotarinaansa. Onneksi kirja ei ollut monenkaan euron arvoinen ostettaessa, lukiessa ei sitäkään. Mitään uutta se ei tarjoa ja kielellisesti se on, noh, rohkenen sanoa vähintäänkin tökerö. En tiedä arvosteluni oikeutusta, mutta pettymys oli ainakin suuri.






Anja Snellmanin kirjan Antautuminen ostin lehtiartikkelin perusteella. Ollessani isäni luona vanhasta Apu-lehdestä osui silmiin Anja Snellmanista kertova juttu, jossa käsiteltiin erityisherkkyyttä ja erityisherkkiä ihmisiä. Snellman tunnisti itsessään oireet ja kirjoittu kokemuksistaan kirjan.

Erityisherkkyys, HSP ( highly sensitive person) tai sensomotorinen herkkyys on synnynnäinen neurologinen ominaisuus. Se ei ole sairaus, ei diagnoosi eikä mielenterveysongelma. Ei itse hankittu, ei omaa syytä, eikä ominaisuuden uhriksi joutunut pysty auttamaan itseään.
Tyypillisesti erityisherkkä ihminen kuormittuu ihmissuhteista, väsyy, vatvoo, loukkaantuu herkästi, ylireagoi ympärillään oleviin asioihin, pelkää ja huolestuu. 

 "Kun HSP-ihminen tulee uuteen tilaan, hän on kaikin aistein läsnä. Synapsit vain aivoissa paukkuvat, kun valot, hajut, tunnelma, värit, äänet ja ihmiset lähettävät ärsykkeitä." 
"HSP-ihminen myös rekisteröi koko ajan ihmisten mikroilmeitä, äänen sävyjä, uumoilee ja keskittyy helposti omaan intuitioonsa. Ja koska ihminen elää koko ajan kiihkeässä vireessä, se aiheuttaa myös helvetillistä kuormittumista: väsyy nopeammin, jumittuu, turhautuu, lopulta mahdollisesti uupuu."

(Lainaukset Apu-lehden artikkelista. Valitettavasti irroitin vain lehden sivut, joten en pysty sanomaan mikä numero oli kyseessä, ehkä joku marraskuun 2015 lehdistä).
Lukiessani lehden artikkelia silmäni valuivat vuolaasti. Miten joku voi kirjoittaa minusta, minun painajaisestani, minun arjestani. En epäillyt hetkeäkään, ettenkö kantaisi mukanani kyseistä neurologista ominaisuutta. Toisaalta tieto oli valtava helpotus. 

Sana erityisherkkyys herättää taatusti pahaa verta. Miettikää jokainen tykönänne. Ja lukekaan Snellmanin kirja. Joskin olin hieman pettynyt tähänkin teokseen. Odotin enemmän ja konkreettisempaa. Nyt Kirjassa kuvataan kirjoittajan arkea, erityisherkkyyden valossa tosin.

Näillä ajatuksin uuteen vuoteen. Kiitos kaikille tästä vuodesta ja onnekkaita päiviä ensi vuodelle!

                     Aamukampa vuoden vaihtuessa 697! 




perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulurauhaa!

Joulupäivä on laskeutumassa iltaan. Ulkona lotisee vesisade, aatonaattona tullut lumipeite on tiessään.

Joulun liikenteestä pääsin suojelusenkeleiden silmälläpidon alla turvallisesti kotiin. Sain viettää aikaa isojen ja pienten Rakkaiden ja mummin vanhimman Murmeloisen syntymäpäivän merkeissä.

Nyt on aika sytyttää kynttilät, oikaista kuuntelemaan ulkona tuivertavaa tuulta, ikkunaan piiskaavaa sadetta ja ajatella ikiomia pieniä ajatuksia.  Edessä on vielä kaksi kokonaista vapaapäivää. 

Ainakin nyt hetken saavat lankakerät ja puikotkin hengähtää. Ennen joulua ne kilkattivatkin ahkerammin kuin pitkiin aikoihin.



                Pipoja ja kaulahuiveja......





   ....sukkia, säärystimiä ja paitoja. Yksi vaatekappale sujahti pakettiin ja pukinkonttiin niin nopeasti,  etten ehtinyt edes ottaa valokuvaa, mutta haittaako tuokaan mitään.  Sukkien tarve ei suinkaan tähän loppunut, mutta ajattelin pitää silti pikkuriikkisen tauon ja vaikka siivota kodin ja paneutua kirjalliseen projektiin, joka on seisonut nyt luvattoman kauan.





Leipomisen osalta päästin itseni äärimmäisen vähällä; taatelikakku vanhalle isälleni, karjalanpiirakoita ja  taatelimuffinsseja  toisaalle viemisiksi. Muuta ideaahan näissä muffinsseissa ei ole kuin se, että halusin pelata varman päälle.  Gluteenittomina pelkäsin kakun sopivaa sisäkypsymistä.  Kuorrutteena tavallinen sokerivesikuorrutus ja sokerinen kirsikka kruunuksi. Ja niistä pidettiin - kovasti.

Mutta vielä tänään ei minun tarvitse tehdä yhtään mitään. Katselen vain kynttilöitä, napostelen lahjapussista löytyneitä pikkuherkkuja ja elän ajatuksissani hetkiä taaksepäin. 

 " Näin sydämeeni joulun teen......."


 
 

lauantai 19. joulukuuta 2015

Rakkaudella muistoissa...








Tämä 20-vuotias kaunotar, merkittävä suurnainen olisi tänään viettänyt 90-vuotissyntymäpäiväänsä! 

          " Kirjoitan
          ja kun viimeinen varjo väistyy huoneestani
          hautaan katseen käsieni syliin väsyneenä muistoihin
          jotka pitävät lähellä
          eivätkä silti suostu tuomaan Sinua takaisin".

                            -   Eija Jaakola-Partanen  - 


             Kiitos Äiti!

 

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Joulusatu

                                                                           

          Näin  joulusta unta.  Hiljainen maalaistalo odotti ihmisiä luokseen. Minäkin odotin. Olin hiipinyt pirttiin edellisenä iltana ja leiponut pienen taikinan joulutorttuja.  Jouluruokien tarvikkeet olivat suuressa kellarissa, muu tarvittava kasseihin ja laatikoihin pakattuna kamarin lattialla.
          Sitten he tulivat nyytteineen ja nyssäköineen. Äkisti koko suuri tupa oli täynnä iloisia silmiä ja nauravia suita. Kaikki suurimmasta pienimpään olivat paikalla; omatekemäni, mummin pienet tiiperot, miniät ja vävyt. Joimme tulokahvit tuoreiden joulutorttujen kanssa. Pikkuihmisille tarjosin omien pensaiden mustaherukkamehua. Meidän joulumme oli alkanut.
          Tulijat purkivat kamareihin tavaransa. Malttamattomimmat kirmasivat talliin tervehtimaan vanhaa pollea, joka rouskutti kauroja pilttuussaan. Me aikuiset teimme suunnitelman tuleville päiville. Jouluaattoon oli vielä hetki aikaa. Paljon oli tehtävää, mutta kaikki sujuisi yhdessä nopeasti ja olisi osa meidän yhteistä jouluamme.
          Naisväki puuhasimme keittiössä. Miehet valmistelivat rakovalkeita, kantoivat puita pirttiin suuren uunin tarpeiksi, lapioivat polun pihan poikki saunalle, asettelivat lintujen lyhteet ja täyttivät siemenkaukalot. Lapset telmivät lumessa, puikahtivat välillä sisälle katsomaan valmistelujamme ja nappaamaan maistiaisia, raportoivat samalla, mitä miehet kulloinkin touhuavat. Kuusta hakemaan pääsivät kaikki halukkaat. Osa naisväestäkin halusi kokea oikean joulumetsän tunnelman ja saada puista ravisteltavat lumet niskaansa.
          Illan hämärtyessä miehet ja lapset palasivat tuvan lämpimään ja kaikki kokoonnuimme pitkän pöydän ääreen askartelemaan himmeleitä, joulutähtiä, kransseja ja valmistelemaan asetelmia havuista, jäkälistä, tulppaaneista ja valkoisista hyasinteista. Jouluvalmistelut olivat loppusuoralla.  Uunissa kypsyvän kinkun tuoksu levisi kamareihinkin, joissa pikkuväki nukkui päivästä uupuneina, posket raittiista ilmasta ja unesta punoittaen. Aikuiset jäimme vielä istahtamaan iltakahvin ja pipareiden kanssa.  Miehet kävivät tarkastamassa tallin ja katsomassa, että kaikki oli muutenkin ulkona hyvin. Pakkaslumi narahteli heidän saappaidensa alla.
          Jouluaattoaamuun heräsi malttamaton joukko. Jännitys kihelmöi vatsassa. Pikkuihmiset tuijottivat haltioituneina kymmeniä kynttilöitä, tähtiä ja maistelivat joulun tunnelmaa. Katseet pysähtyivät enkelikelloon. Taustalla soivat kauneimmat joululaulut. Riisipuuron ja luumusopan jälkeen koristelimme yhdessä kuusen ja peuhasimme ulkona koko joukolla. Hämärän laskeutuessa miehet sytyttivät rakovalkeat, me laitoimme lasten kanssa kynttilät palamaan jäälyhtyihin ja ulkotuliin. Polle sai ylimääräisen kaura-annoksensa.
          Se oli unenomainen joulu. Kaikilla oli hyvä ja lämmin olla. Sen pituinen se.


   

Aamukampa    715!