sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulupäivä

Joulupäivän hämärä on laskeutunut lumisen tienoon ylle. Joulu tuli salaa, yhtä salaa se näyttää menevän ohi. Viikko aiemmin jouluteltiin pikkuihmisten kanssa ja samalla juhlittiin 9-vuotiasta mummin esikoista. Niin se aika vierii.

Paljon ajatuksia pyörii päässä. Asiat loksahtelevat paikoilleen. Ainakin siihen suuntaan. Isoja asioita on vielä hoidettavana. Niistä toiste.

 Huoli hiipii mieleen ja ajatukset seilaavat koto-Suomessa  vanhan isän luona. Monenlaisia mietteitä, syviä tunteita, pohdintoja. Kuka meistä tietää huomisesta? Kuka hetkeäkään tulevaa?






                                     Mukavaa joulun jatkoa!



sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Syrjäpoluilla

Toinen adventtisunnuntai. Ulkona reipas pakkanen kiristelee hampaitaan. Sisällä on lämminta ja luumusoppa porisee hellalla. Isälle sitä keittelen puurolle särpimeksi.

Takana hieman levoton yö. Kauan elänyt veteraanilähimmäinen vaelteli tutusti makuuhuoneen ja veeseen väliä rolla seiniin ja ovipieliin kolkaten ja kuuntelin toisella korvalla matkan onnistumista. Sängyn jälleen narahdettua viereisessä huoneessa osa aivoistani painui takaisin horrokseen havahtuakseen kohta yskänpuuskaan tai äänekkääseen unihoureiseen yksinpuheluun.

Aamukahville hiipi aamuyön sikeästi nukkunut harmaahapsi.

Olen syrjäpoluilla. En ollessani täällä, istuessani tutun pöydän ääressä vastapäätä taattoistani. Enkä katsellessani ikkunan takana tuttuja angervopensaita milloin kevääseen puhkeamassa, milloin valkoisiin kukkaröyhyihinsä koristautuneena tai kuten nyt, raskaan lumikuorman alla maan puoleen taipuneina.
Olen syrjäpoluilla tämän blogini kanssa. Aikoinaan lupasin seurata kroonisia sairauksiani ja niiden kanssa arjessa selviytymistä ja viimeisten työvuosien tuntemuksia. Onhan tässä niitäkin tullut. Välillä pelkään tilittäneeni liikaakin vali-vali. Tästä on tullut enemmänkin päiväkirjaa, tekemisteni kertomista. Mutta kun sille tielle on lähdetty, jatketaan :)


Taannoin tekemäni ja kuvata unohtamani joulukalenteripussukat viritettyinä toisen saajaperheen seinälle odottamaan avaamista.








 
Jonkinlainen näppitauti minua vaivaa, kun joulun alla on pakko tehdä jotain kahvikakkua, vaikka nuori polvi ei niistä välitä. Itse söisin, vaan kun en jaksa alkaa gluteenittomina  värkätä, eikä se sokerikaan kyllä järin tarpeellista ole.
Punajuurisuklaakakun tein isänpäivän seutuun ja se oli kuin olikin gluteeniton. Ja vielä niin pahuksen hyvää. Ehkä kerron siitä joskus lisää, jos innostun tekemään uudelleen.










Tällä kertaa kakku on kirjaimellisesti Kahvikakku. Mausta en mene takuuseen, mutta ehkä saajasisareni kertoo jahka on maistanut. Kahvin makua pitäisi tulla sekä vahvasta kahvista että kahvijugurtista, joita taikinaan tuli.











Vanhojen lasipurkkien uusiokäyttöä olen jo monta kertaa suunnitellut ja vasta nyt pääsin toteutusasteelle. Pienillä yksinkertaisilla jipoilla purkit muuttuvat lahjapakkauksiksi. Pikkupurkissa aina yhtä ihanaa Geishaa ja isommassa sitruunanmakuisia
muropipareita.












Aamukammassa jäljellä 170 työaamua. Ensi viikko ei kampaa harvenna kuin yhden aamun verran. Maanantaina on ylityövapaa, mutta loppuviikko vuosilomaa, joka on jo huomioitu aamujen määrässä.

Itsenäisyyspäivänä sytytämme taas kynttilät ja muistamme kiitollisina heitä, kenelle kiitos kuuluu.













Hienoa kasvatusta. Paikalliset koulut ovat askarrelleet kiitoskortteja ja -kirjeitä ja posti toimi kuriirina ja toimitti kaikille veteraaneille kiitokset itsenäisestä Suomesta.

Erittäin sympaattista- ja hienoa!!

















tiistai 29. marraskuuta 2016

Kirjailijamatinea

Ukrin kirjailijamatinea ylihuomenna torstaina 1.12. klo 18.00 Joensuun pääkirjaston Muikku-salissa, Koskikatu 25, Joensuu.


















 "Uusien kirjojen illassa" esittelyssä mm. Eila Pesosen Läskiromaani.















Tänä syksynä on uusia kirjoja ilmestynyt noin kolmeltakymmeneltä
pohjoiskarajalaiselta tai Pohjois-karjalasta syntyisin olevalta  kirjailijalta. 















Ylihuomisen matineassa on esittelyssä osa syksyn uutuuskirjoista.




















Kommentteja, kysymyksiä ja kirjatilauksia on mahdollisuus esittää suoraan kirjoittajalle 

eilakirja@gmail.com 


 Mukavia lukuhetkiä pienen tytön elämätarinan mukana. Tyttö kasvaa lapsuudesta lähtien huonoon itsetuntoon, hylkäämisen pelkoon ja hyväksymättömyyden tunteeseen. Elämä riepottaa ja lapsuuden kokemukset ja tuntemukset kasvavat tytön aikuistuessa ja johtavat lopulta syömishäiriöön ja ruokariippuvuuteen. Lopussa kuitenkin taivas selkiytyy.........







 

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Leipähimon tainnutus

Sain viimeksi kotiseudulla käydessäni siskoltani lahjaksi leipäpakkauksen. Sellaisen Lidlin valikoimiin kuuluvan laiskan tai kiireisen emännän ratkaisun.

Aluksi suhtauduin hieman varauksella, vaikka sainkin maistaa kuivakakkua, joka oli valmistettu samantyyppisestä valmispakkauksesta ja se oli hyvää. Silmissä vilisi pitkä lisäaineluettelo ja monensorttiset säilöntä- ym. ihmiskehoon kuulumattomat ainesosat.

Olin väärässä!

Tuotteen tarkempi tutkiskelu poisti epäluulot. Paitsi, että Lidlistä. No mutta. Laitoin talteen pahan päivän varalle. Joka sitten tuli pikemmin kuin arvasinkaan. Viime viikonloppuna iski nimittäin hillitön leipähimo. Kotoa ei (ei tietenkään) löytynyt minkäänlaista kätköä, ei edes näkkäripaketin murusia. Mutta- tadaa, kaapissa on kokonainen paketti aineksia, jotka vaativat lisukkeeksi ainoastaan vettä ja tilkan öljyä.
 




Taikina näytti hieman vaalealta,  joten rikastin sitä 
auringonkukansiemenillä, 
pähkinöillä ja rusinoilla. Eikä 
koostumus merkittävästi 
muuttunut.


 Taikina vaati melko 
 pitkän asettumisen/kohottamisen 
 lämpimässä paikassa ja myös 
 pitkän paistoajan.


 Eli ei kiireisen 
 hätähousun tuote kuitenkaan.














Kuoresta tuli rapea, kuitenkin 
hyvin leikkautuva, sisältä leipä oli kuohkeaa, hyvärakenteista ja  erittäin maukasta.






Eikä se muuta enää kaivannutkaan  kuin päälle Valion Oivariinia ja  herkullista Valion Polaria.


Se oli niii-iin hyvää. Siis liian 
hyvää.  Ja mikä parasta, vatsakin 
hyrisi tyytyväisenä. Leipä oli 
gluteenitonta. 

Kaapissa odottaa
paketti kakkutarvikkeita ja toinen
suklaaleivoksia. Gluteenittomia. 
  

Kiitos siskosein. Taidanpa jatkossa tulla pitämään aina jemmassa kyseistä tuotetta. Pahan päivän varalle.



 

lauantai 19. marraskuuta 2016

Pysähtyä - nautinto

Nyt voisi taas ihmetellä aikarosvon vierailua, mutta olkoon. Viikot vilistävät ohi, minkäs sille mahtaa.
Kolme viikkoa olen sairasloman jälkeen paarustanut jokaisena arkiaamuna kustannuspaikalle. Kaksi niistä ollut tukossa. Ei, ei ole flunssaa, influenssasta puhumattakaan, mutta nenä, poskipäät, otsa, silmät, keuhkot, kurkunpää .........tiedätte kyllä. Taannoin tehdyt puhallussessiot tai niiden tulokset on työterveyshuolto saanut lasketuksi ja niiden perusteella tuli komento työterveyslääkärin vastaanotolle. Veikkaan, tai enemmänkin pelkään tarjottavan antihistamiinia ja avaavia lääkkeitä. Adenaliini ryöppyää suonistossa jo valmiiksi. Toivon olevani väärässä. Lääkkeethän eivät ole ratkaisu perusongelmaan.  Aamukammassa työaamuja vielä 180.


Mutta ei hätää, ikkunaa on vara pitää auki, vaikka pakkanenkin paukahtelisi. Ranteita ainakaan ei heti palele. Saikulla aikaansaatuja.

Yhtä huiskettahan tämä aika on taas ollut. Pari viikonloppua meni juhlinnan merkeissä. Ensin vietimme pikitien päässä Mummin Prinsessan 5-vuotissynttäreitä Elsa Frozen-teemalla. Sain taas tavata kaikki neljä rakasta omatekemääni ja kaikki viisi rakasta pikkuihmistä samalla kertaa. Ja tietysti ainutlaatuiset omatekemieni valitut. Juhlakalun äiti oli urakoinut sen seitsemät sortit ja miltei kaikki gluteenittomina. Respectiä hänelle.



 Viikko sitten suuntasin toisaalle Isänpäivän merkeissä. Se oli  monin tavoin selkeästi raskaampi reissu, mutta päällimmäiseksi jäi kuitenkin hyvä ja rauhallinen olo. Toisaalta myös surullinen. Elämä on julmaa: se riistää ja riisuu pala palalta. Hyvä että menin ja olin. Tunnustan, ettei ajatus ollut paluumatkalla liukkaassa tiessä eikä liikenteessä, mutta selkäytimestä tuleva varovaisuus ja "liikennelukeminen" toivat turvallisesti kotiin. Ja eniten tietysti mukana kulkevat suojelusenkelit.


 
Osuin palaverireissulla naapurikaupungin lankakaupan loppuunmyyntiin ja alekorista ostin pilkkahintaan muutaman kerän aivan iiihahahanaaa lankaa. Ei ehkä aivan tämän päivän trendiä, mutta ihanaa silti. Kuva ei tee ( käsiteltynäkään ;)) oikeutta langalle. Vyötteessä lukee California Rocio. Kaulahuivi siis itselleni, ei nallelle vaikka se yrittää sitä tässä omiakin.

Aikaa sitten esittelin virkkaamiani pussukoita. Nehän valmistuivat ja toimitettu jo saajilleen. Niin kiireissäni senkin homman tein, etten muistanut ottaa kuvaa valmiista pussukoista. Mutta - niitä tuli 48 kappaletta, 24 molempiin pikkuihmisperheisiin. Kylkeen ompelin numerot 1-24 ja pussukan suuaukon reikäriviin pujotin silkkinauhaa. Osaan pussukoista piilotin pieniä tavaroita, osan jätin täytettäväksi perheelle ( siis aikuisille) itselleen. Elikkä, joulukalenterithan niistä tuli.

Yhdet luistinsukat on vielä tilauksessa. Ideoita on taas aivopöhöön asti, mutta onneksi tumpelouteen taipuva taitoni estää kaiken toteuttamisen. Mielikuvissa ne ovatkin paljon kauniimpia.

Sään suhteen olisi yksi toive: sulattaisi nyt kunnolla maat aivan paljaiksi tai sitten antaisi lunta ja pikkupakkasen, jotta ainoita ja siksi arvokkaita luitaan säästeleväkin uskaltaisi aamu-tai iltahämärissä ulkoilemaan.


Ai niin se pysähtyminen ja nautinto. Olin jo monta viikkoa haveillut siivoamisesta. Tänään pääsin vihdoin toteuttamaan haavettani. Pölyjen häätäminen on nautintoa parhaimmillaan, erityisesti se illalla suihkun jälkeen puhtaaseen ja raikkaaseen petiin kellahtaminen. 

Kuulemisiin taas! 
 


perjantai 28. lokakuuta 2016

Selväjärkisempi horopää


 
Viimeinen sairauslomapäivä aukeni aamuksi. Ulkona ropistelee vesisade, on ihanan hämärää. Kysymys kuuluu voinko hyvin. Monelta osin kyllä, minä vastaan siihen. Pää kirkastui muutamassa päivässä. Nivelkivut rauhoittuivat nopeasti tasaantuen  perusjomotukseksi, eikä sitä enää erota arjessa tavallisuudesta. Järjetön yliväsymys on tipotiessään, eivätkä silmät enää verestä sepelin repiminä.

Selkä sen sijaan ei suostu yhteistyöhön kanssani. On päiviä, jolloin ei ole hyvä istua, ei seistä, ei maata. Teen sitten kaikkea vuorotellen. Ja sitten ruoskin itseäni. Kuntelen liikaa oireitani, keskityn liikaa seuraamaan oloani, teen jotain väärin. Ja en hemmetti tee. Minä kävelen, minä lenkkeilen ( en tosin uskalla enää hölkätä), minä jumppaan, minä kuntopyöräilen. Ja välillä pelkään, mikä liike tai askel on se, joka rikkoo selän lopullisesti. Mikäkö siellä on? En tiedä. Lääkäri tutki sen kertaalleen tämän kahden viikon aikana. Kummallisia oireita sinulla, sanoi. Katsoi röntgenkuvista, ei täällä mitään erityistä näy ja unohti, että kuvat olivat parin vuoden takaa ja oireet kestäneet muutaman viikon. Ensi viikolla on työfyssärin vastaanotto, panen toivoni häneen. Sen jälkeen alan VAATIA tarkempia tutkimuksia.

Olen sentään saanut jotain aikaiseksikin enkä vain täysipäiväisesti pohtinut vaivojani.





Neuloin pelkästä neulomisen ja antamisen ilosta villatakin. Aika riskaabeliahan on ryhtyä neulomaan pelkän noin ympärysmitan mukaan ilman varsinaista ohjetta. Toki palmikkokuvioon katsoin mallin, oma pää ei siihen sentään riitä.

           





Yllättävän hyvä ja istuva siitä sitten tulikin. Ja saajakin tuntui pitävän ihan oikeasti. Mikäpä sen parempi kiitos työstä. Ja mitäkö sanoi selkä? 





                                                                                                               



 En suostu uskomaan sen tästä mitään pahaa sanoneen. Rento ja hyvin tuettu asento selälle sopivassa nojatuolissa, kyynärtuet oikealla korkeudella ja jännittämättömät hartiat. Joskus olen neulonut jopa maaten, kun on ollut sellaista puuhaa menossa, ettei ole tarvinnut mallia eikä silmukoiden laskemista.





 Lanka on tavallistakin tavallisempaa Novitan seiskaveikkaa. Jälkeen päin ajatellen olisi ollut viisaampaa tehdä jostain, ehkä ei niin laadukkaasta, mutta pehmeämmästä langasta, jotta takkiin olisi saanut muhkeaa keveyttä yms. Mutta halusin pelata laadussa varman päälle.

 






 Joskus oli katse pysähtynyt nettiä selatessa pöllöpipoon. Se himoitti niin kovasti, etten päässyt yli enkä ohi kokeilematta. No eilen ehtoolla sitten sutturoin lankakorista löytyneestä Novitan Ainosta itselleni lenkkipipon.

 




Lopputulos ei nyt aivan vastannut mielikuvaani, mutta kuten sanoin, lenkkipipo. Bulevardeille ei ehkä kannata tämä tuotos päässä lähteä :)  Ja kiitos taas Enni-nukelle mannekiinina olosta.








Mutta, maanantaina sitten takaisin sorville. Kollegan viestailusta olen aavistellut, ettei pomo ole aivan parhaalla tuulella siellä ollut, tuntuu simputtaneen ainakin työpariani aivan turhanpäiväisistä asioista. Maanantaina vielä päivän päätteeksi tiimipalaveri. On vain kasattava itseni, etten mahdollista kettuilua kohdatessani ala parkua, vaan kykenisin nostamaan tarvittaessa pirullisen minäni pöydälle. Ei sekään ole mikään tavoittelemisen arvoinen asia, mutta olen vahvasti sitä mieltä, ettei minun näillä työvuosilla eikä jäljellä olevalla työajalla tarvitse kuunnella mitä tahansa. Ja voihan olla, että hänellä sattuisikin olemaan  harvakseltaan tuleva yliystävällinen päivä. 

Aamukampa ei nyt ole lyhentynyt, koska siinä juoksee enää edessä olevien työpäivien määrä eli ollaan edelleen luvussa 195. Ja viikon päästä on luvassa kovaa biletystä. Talven juhlaputki alkaa ja ensimmäisenä on vuorossa prinsessä 5 vuotta! Ja lahjatoive antoi pitkälle vapaat kädet. Ainoa sanoiksi puettu toive oli: jotain kimaltavaa :) <3




lauantai 15. lokakuuta 2016

Särkyykö?

Haluan kirjoittaa, mutta en yhtään tiedä mitä kirjoittaisin. Eikö silloin pitäisi olla kokonaan kirjoittamatta? Vaan kun haluan.

Keskiviikosta alkaen saikulla. En muista mitä lääkäri laittoi syyksi, mitä väliä. Kela ei kuitenkaan hyväksyisi sisäilmamyrkytystä tai työpaikkakyvyttömyyttä. Onneksi esimieheni tiesi äänestäni soittaessaan minulle, ettei kaikki ole kunnossa ja velvoitti menemään lääkäriin heti. Käytävällä säikyin peilikuvaani, kuolleen lahnan silmät tuijottivat tyhjinä  harmaasta naamasta. Posket valuivat leukojen viereen rynnyksille. Hiukset harottivat pesemättöminä. Ensimmäiselle kohtaamalleni asiakkaalle teki mieli sanoa rumasti. Hyvin hyvin rumasti. En siis ollut työkuntoinen.

Kuunneltuani itseäni ajoin isieni maille lääkärin nimenomaisesta kiellosta huolimatta. Otin rennosti. Hölläsin kaasujalkaa hirvimerkkien kohdalla ja nautiskelin sumuisestä syyshämärästä päivästä. Perilläkin päätin ottaa rennosti, eihän minun tarvitse koko maailmasta huolehtia. Ei läheskään.

Ajellessa kuuntelin itseäni lisää. Tunsin oloni fyysisesti hyvällä tavalla oudoksi, kuin olisin noussut viikkojen mittaisesta korkeasta kuumehoureesta ja alkanut pikkuhiljaa toipua. Teki mieli silittää itseäni. Silitinkin ja sanoin, et sinä mene rikki, minä pidän sinusta huolta, mennään ihan hiljaa ja varovasti, kaikki on hyvin. Ja se uskoi. Muistan saman tunteen vuosien takaa mentyäni pitkältä työuupumussaikulta töihin. Minusta tuntui, että piti kävelläkin varovasti, hengittää pinnallisesti, puhua hiljaa kuin olisin kävellyt heikolla jäällä, joka ei ehkä kestä. Jää kesti. 

Kuollut lahna on mennyt peilistä pois. Raivoisat nivelsäryt ja paine rinnassa hävisivät lähes kokonaan kahdessa päivässä. Silmistä sepeli on  karissut  eikä päätä purista normaalia enempää. Tämä kaikki siitä huolimatta, että isohkoja asioita on taustalla vireillä. Jostain käsittämättömästä syystä en edes kunnolla stressaa. 

Pari kysymystä nousee mieleen: onko työpaikan ilma todella tällä hetkellä niin myrkyllistä, että se vie noin huonoksi vai onko työuupumus niin lähellä väijymässä, etten edes ymmärrä.  Edessä kaksi viikkoa pelkkää omaa aikaa. Katsellaan rauhassa elämää.


Tämä kuva ei ole omani, omatekemieni oma se on. Varsinaista lupaa  julkaisemiseen en ole kysynyt, mutta tunnustan kyllä syntini. Tässä kuvassa vain on jotain! Jokin käsittämätön harmonia, nuo värit, tuo meri. (Ja anteeksi ruma asettelu, pienempänä sitä ei vaan voinut tarjoilla, ei kertakaikkisesti voinut.)

Aamukammasta pudotetaan nyt reilummin päiviä pois. Tällä hetkellä työpäivien lukumäärä on 195!!  Työolosuhteet huomioiden siinä on tasan yhtä monta liikaa.


                      "Mummi, sulla on hyttysiä nenässä."
                                        - Matti 3 v - 
 

perjantai 30. syyskuuta 2016

Lehtisadetta ja kommentteja

 
Huikean hienoa lehtisadetta koko päivän, tuulen tuiverrusta, auringon pilkahtaessa vaahterat syttyvät liekkeihin, keltaiset koivut mustansinistä taivasta vasten. Välillä sateen raivokasta ryöppyä. Ihanaa!!

Taas yksi työviikko on taputeltu. Muutama parempi päivä, muutama kivulias, tuskallinen, päänsärkyinen. Ensi viikolla alkaa puhalluskoejakso: hereillä ollessa 2 tunnin välein puhallustestit 4 viikon ajan, 3 viikkoa työympäristössä ja neljäs saikulla. Neljännen viikon alussa AVI:n (aluehallintovirasto) tarkastajan tekemä työpaikkakäynti. Kahdet oirekyselyt täytettävänä. Kyselylomakkeet jo valmiiksi asenteelliset. Niissä kysytään vain hengitystieoireita, nuhaa, yskää, liman eritystä, silmien oireita yms., niille muille eli kollegojeni ja minun neurologisille oireille on vain yksi pieni sarake. Mutta sanoohan sen jo käypähoitosuositus: mitä ei voida tutkimuksilla todentaa, sitä ei ole!!Katsotaan, mitä tulee. Uskon vahvasti, että työpäivän jälkeen ja jo iltapäivisin tuleva raskas tunne rintakehälle ja kotiin päin kävellessä nopea hengästyminen ovat epäpuhtaan sisäilman syytä. Ei sepelvaltimotautia. Muutenhan oire tulisi myös viikonlopun hikilenkeillä. Ja vanhat tutut: päänsärky, huimaus, ajatuskatkot, muistiongelmat, keskittymishäiriöt, järjetön ja kaiken alleen peittävä väsymys iltaisin....ei se ole normaalin ihmisen elämää.



  Läskiromaanista kuultuja kommentteja:

" Luin ja itkin, luin ja nauroin ja itkin taas. Miten joku osaa kirjoittaa minun elämääni auki?"
" Noita tuntemuksia ei pysty kukana muu ymmärtämään kuin sellainen, joka on itse niitä todeksi elänyt."
" Voi miten tuttua tuo itsetunnon lyttääminen ja ihmisarvon polkeminen onkaan." 
 " Kirja avasi silmiäni, tuo on minunkin ongelmani nimi, ei se että olisi jotenkin huono ihminen." 

Kirjaa edelleen saatavissa eilakirja@gmail.com


 

                                 Aamukampa       215!!


lauantai 24. syyskuuta 2016

Kuuntele!



                                                                    220


 

torstai 15. syyskuuta 2016

Hieno aamu

Utuinen hieno aamu. Kostean yön jäljiltä helppo hengittää. Takana kohtuullisen hyvin nukuttu yö ilman särkyjä. Vielä muutamat kymmenet metrit ja taistelu sairasta ilmaa vastaan alkaa.




Kaksi päivää sitten viime näkemän taisteltu. Jäljellä enää 226. Miksipä eivät nekin menisi. Kollegat ympärillä oireilevat. Myös harvemmin tiloissa päivän piipahtavat ihmettelevät omituista päänsärkyään ja pahaa oloaan. 

Kysytään tth-lääkäriltä.  Hänkin kysyy:" No kuule, mitenkäs sinulla kotona menee?" "Oletkos malttanut levätä lomallasi?" "Onko kotona ollut riitoja?" Tai nuoremmalta kollegalta: "Onko sinulla parisuhdetta?" Tai: " Onko sinulla kotona eläimiä?" Tai "Onko sinulla stressiä?"  Tai " Miten sinun raha-asiasi ovat?" "Oletko valvonut liikaa?" "Onko teillä kotona siivottu riittävän usein?" "Kuule, etkö sinä viihdy työssäsi?" "Pitäisiköhän sinun sitten vaihtaa johonkin muuhun työhön?"  Jnejnejnejne........

Ei sitä tule ajatelleeksikaan, mitkä kaikki asiat voivat vaikuttaa siihen, onko työtilasi sisäilma tervettä. :) 


Läskit ovat yhäkin kansan huulilla. Siispä Läskiromaania edelleen saatavana

hintaan 25 euroa, sis. postituskulut. Tilaukset ja muut yht.otot
                             eilakirja@gmail.com 
 

tiistai 13. syyskuuta 2016

Valoa tunnelissa

Tunnelin päässä kajastaa pieni valo, eikä se  toivottavasti ole vastaan tulevan junan etulyhty. Epätoivoinen tiistai, päänsärkyä, oksettavaa oloa, nivelsärkyjä, huimausta, suussa maistuvaa ratakiskoa ja hapettunutta sähkökaapelia...............antaa olla. 

           Mutta tähän päivään mahtui pieni toivonpilkahduskin.




Otetaan aamukammassa aimo harppaus  eteenpäin. Unohdetaan kalenteri ja siirrytään arkisiin päiviin eli todellisten jäljellä olevien työpäivien lukumäärä tänään on 228!!!!!!!! Jeah!

Yksi kerrallaan ne on kuitenkin nujerrettavissa. Täytyy toivoa, että työpaikan olosuhteet saadaan jotenkin vielä siedettävään kuntoon ja kykenen kunnialla saattamaan lähes 42-vuotisen urani loppuun. Vaikuttaa ainakin, että jotkut tahot alkavat herätä todellisuuteen. Vanha inhottava sanonta tosin väittää, että hitaita ovat herrojen kiireet. Onneksi kunnan teknisen toimen henkilöstöä enempää kuin ilmastoinnin ammattilaisiakaan en kykene suin surminkaan laskemaan herrakööriin.! 



 
 

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Hiljaisuus on väritön

Kävin pienen kävelylenkin kylän keskustassa. Yhtäkkiä tuli tuulispää, puisteli irti koivujen kellastuneita lehtiä ja heitti ne viuhkana editseni tien yli. Minulle räätälöity näytös, jonka äärelle hiljennyin ihastuksesta. Edes puhelinta en ehtinyt kaivaa esiin kuvatakseni tuon uskomattoman kauniin näytelmän. Minä vain katsoin. Siinä oli jo paljon syksyn värejä.


                           Aamulenkillä on hiljaista. Väritkin ovat vielä yöpiiloissaan.


                              Kunnes lenkin loppupuolella aamun kajo alkaa hehkua
                                                punervana puitten latvoissa.


 Viime viikolla pussillinen lapasia suuntasi mummin Rakkaille eteläiseen Suomeen. Koululaiselle kahdet erilaiset pöllölapaset, toiselle pikku-ukoista toiveen mukaisesti pöllöä ja toinen halusi lapasiin Suomen lipun.


Samaan kyytiin vielä jokaiselle sukkapari samoista sävyistä. Koululaiselle kahdet ja toiset toiveen mukaisina polvimittaiset ja ehdottomasti napit varren koristeeksi. Kaikki muut langat ovat Novitan Nallea, mutta lippulapasten sävyä ei Nallessa löytynyt, joten ne ovat  Novitan seiskaveikkaa.


Kyllä ne syysvärit löytyvät, vaikka vaahteroiden ja koivujen lehdet saavat vielä
                                    juhlallisinta syysasuaan odottaakin.


                                                       Aamukampa      442! 



 

lauantai 3. syyskuuta 2016

Joulu tuli!

No ehkei aivan sentään vielä, mutta hetken jo tuntui siltä. Tilasin itselleni joululahjakirjat. Ihan totta. Eteen tullutta tarjousta en vain voinut ohittaa.

 

Maarit Tyrkön uudempi Kekkoskirja oli pakko saada. Siinä samalla kylkiäisenä sijoitin muutaman euron Heidi Köngäksen pokkariin "Hertta", joka on kertomus Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon liitosta sodan vuosina. Vielä ei ole ollut aikaa syventyä lukemaan, mutta varmasti ihan kohta. Mihin hemmettiin kaikki aika oikein valuu? Kyl mää niin kauhiast ihmettele niitä ihmisiä, joilla ei ole tekemistä. Minulla aika ei tule koskaan riittämään siihen kaikkeen mitä haluaisin tehdä. Auta armias, jos joku reissukuume vielä iskisi tähän. Hohhoijaa.


Ja kun joulutunnelmaan on päästy, marssitetaan nyt esiin ensimmäiset tontut, jotka lomallani jokunen ehtoo väsäsin kasaan. Siis korkkitonttuja.
 Huonolla pullotuntemuksella on paha mennä sanomaan, mistä sorttimenteistä tarkemmin ovat peräisin, mutta paksummat ja lyhyemmät ovat mulperopäisiä ja laihemmat suoria korkkeja. Idea on muuten peräisin täältä. Eiköhän näille jotain käyttöä löydy.


Ja koska on syksy, trallallaa-laalaa....on syyyksyyyyyy yyyystääääävääääät -lallallaaa.......niin yksi omenapiirakkakokeilu on pakko esitellä.
Resepti näytti helpolta ja maukkaalta. No helppo se kyllä oli, mutta jotain osasin silti tehdä väärin. Maku on hyvä, mutta koostumus ei. Mikähän lienee.

 Jostain vain ohimennen riipaisin ohjeen mukaan. Valmis voitaikina ( gluteeniton), esipaisto, päälle kinuskikastike ja omenalohkot ja takaisin uuniin. Niiiiii-iiiiin yksinkertainen, mutta...Huoh! Kylkeen kanelilla ja tomusokerilla maustettu Bulgarian jugurtti makeutta tasoittamaan. Ja ei, omena ei sovi vatsalleni, mutta eihän sitä syömättäkään voi jättää :)


Kolme viikkoa on töitä takana loman jälkeen. Ja täytyy myöntää, hieman on hankaluuksia saada otetta. Syytkin tiedän, mutta osan pidän itselläni. Sisäilmaongelmat eivät jätä rauhaan. Nyt ne oikein syöksyivät kimppuun. Oireet ovat ilmiselvät, myös muiden havainnoimat. Kaikki eivät uskalla sanoa ääneen. Minä sanoin ja sanon. Teen parhaillaan työteveyshuoltoa varten oirepäiväkirjaa. Mutta - tuleva ei lupaa hyvää. Työterveyslääkärillä sattui taas huono päivä. Olisiko työmotivaatio ollut hukassa, kamala kateus päällänsä, yleishatutus vai jokinlainen kesäkauden päättäjäisten jalkijäristys, mutta tulinpahan taas loukatuksi. Veemäinen virne naamalla kuunteli asiaani ja alkoi tentata, muistinko lomallani levätä, vai mitä oikein tein ja olinko oikeasti virkistynyt palatessani töihin. Ikään kuin sillä, mitä lomallani tein, olisi jotain vaikutusta siihen, onko työtilani sisätilma terve vai ei.  Tätähän se on.


Melkein kiukuttaa yhtä paljon kuin näitä seinävieren orvokkeja.

Mutta, aamukampa kumartaa tälle aamulle numerot 450 kalenteripäivää. Siitä kun miinustaa viikonloput, arkipyhät ja melkein kahden vuoden vuosiloman, pääsee aika lähelle todellista lähtöjen määrää.







perjantai 26. elokuuta 2016

LÄSKIROMAANI!

"Terttu-Onerva onnistuu oikaisemaan suhteensa ruokaan

— Ylipainoisten ihmisten kohteluun liittyy suoranaista rasismia. Annetaan ymmärtää, että lihava on laiska tai tyhmä, kun ei ymmärrä omaa parastaan ja onnistu laihduttamisessa.
Läskiromaanin Terttu-Onerva on jo pienenä pullukka. Häntä rakastetaan, mutta niukasti, kiittämättä ja kehumatta, kuten sodanjälkeisen ajan henkeen kuuluu.
Vaikka tavaroiden säännöstely on jäänyt taakse, hellien ja myönteisten tunteiden ilmaisussa eletään edelleen korttiaikaa.
Terttu-Onervan itsetuntoon iskeytyy iso särö, kun perheen odotettu poikalapsi kuolee ja isä piiskaa tyttärensä paljastamatta rangaistuksen syytä. Terttu-Onervalle jää tunne, että veljen kuolema on hänen syynsä.
Aikuisuudessa Terttu-Onervan elämään mahtuu onnen hetkiä, mutta myös oma-arvontuntoa nakertavia pettymyksiä ja loukkaavia sanoja. Yksi pahimmista on miesystävän kummaste-
lu siitä, miten Terttu-Onerva on päästänyt itsensä lihomaan. Suoran, ulkonäköön kohdistuvan moitteen antaa mies, jolla on itselläänkin kaksoisleuka ja omenavartalo.
Terttu-Onerva huomaa, että lievitystä pahaan oloon löytyy jääkaapista. Ruoasta saa paremman mielen. Hetkeksi. Vaatekoko kasvaa, ja peili ja ihmisten katseet paljastavat, miten syöminen muuttaa kehoa.

Takana tunne-elämän solmuja

Eila Pesonen on varma, että ylipainon takaa löytyy usein tunne-elämän käsittelemättä jääneitä solmuja.
— Ajattelen, että on hyvin vähän sellaista ylipainoa, jonka syynä on puhtaasti tietämättömyys. Kyse on enemmän tai vähemmän vääränlaisesta suhteesta ruokaan ja siitä, että syömistä ei hallita.
— Sitä ei vain terveydenhuollossa tunnisteta. Ja jos tunnistetaan, niin ei haluta nähdä. On paljon helpompi sanoa, että rasvat ja sokerit pois ja kevyt sitä ja kevyt tätä, Eila Pesonen toteaa.
Kun ihminen hakee apua painonsa hallintaan, häntä pitäisi hoitaa kokonaisuutena.
— Alkuvaiheen kaavamaisen natkuttamisen ja kaloritaulukoiden jakamisen sijasta pitäisi istua alas ja etsiä keskustelemalla syitä siihen, miksi syömisestä on tullut hallitsematonta. Tässä ei tarvita painon-vartijoita tai tehodieettejä, vaan kunnon terapeutteja, joiden avulla mietitään, miten suhde ruokaan saadaan kuntoon."
...........................
"Läskiromaani on selviytymistarina. Terttu-Onervalla riittää voimia selvittää pahan olon taustoja, käsitellä niitä, hyväksyä itsensä ja löytää elämään sisältöä muualtakin kuin ruokalautaselta."


Lainaukset ovat suoria Kotiseudun Sanomat-nimisestä paikallislehdestä  24.8.2016 toimittaja Heikki Jämsénin taituroimana. 


Läskiromaania saatavana:
-kirjakaupoista
-suoraan kirjoittajalta, tilaukset ym. yhteydenotot eilakirja@gmail.com tai eila.p@hotmail.com
- kustantajalta leila.tuure@sunkirja.com



perjantai 12. elokuuta 2016

Viimeinen!




Nyt tuntuu haikealta. Vuosiloma on tältä kesältä taputeltu. Maanantaina on edessä paluu töihin. Jos asiat menevät kuten niiden toivoo menevän, on tämä viimeinen  varsinaiselta vuosilomalta töihin palaaminen. Seuraavalta kesälomalta en toivottavasti tarvitse palata. Huikeaa! Samalla tavallaan pelottavaakin. Pieniä talven mittaan pidettäviä loman pätkiä ei tässä lasketa :)

Jonkinlainen pelko yrittää valloilleen. Toisaalta manantai tietyllä tavalla jännittää. Päässä välähtelee äkisti yksittäisiä asioita, osaanko enää, muistanko enää, pääsenkö enää työkoneelleni, ovatko salasanat siirtyneet lopulliseen unhon yöhön? Auts. 

Toisaalta tuleva pidemmälläkin tähtäimellä jännittää. Ja pelottaa.  Joskin odotan kovasti lopullista työelämän palveluksesta vapautumista. Ja nautin ajatuksesta. Tottakai minä siitä nautin. Nautintoa himmentää hieman sen jälkeisen elämän levällään olevat suunnitelmat. Luonnoltani olen sillä tavalla kieroutunut, että asioiden pitäisi olla etukäteen tiedossa ja järjestyksessä ja minun pitäisi tietää, miten asiat sitten menevät. Hassua. Hölmöä. Eiväthän asiat kuitenkaan mene niinkuin niiden kuvittelee menevän tai toivoo. Ja siinä koko jutun juju piileekin.



 
 Viimeisen lomapäivän kunniaksi lähdin ämpärin kanssa metsäretkelle. Mukavan navakka tuuli piti kaikenlaiset öttiäiset loitolla ja sään sopivan viileänä. Suunnistin vanhalle puolukkapaikalleni. Äkkiseltään katsottuna marjat näyttivätkin herkullisen kypsiltä, mutta lähempi tarkastelu paljasti hyvin valkoisia kääntöpuolia. Joten kypsykööt nyt rauhassa vielä tovin. Paikka on mukavasti kahden lenkkipolun välisessä maastossa, mutta jostain syystä se saa yleensä olla rauhassa. Ehkä täkäläiset eivät ymmärrä puolukan herkullisuutta.  
 

 Maisemassa on jo hienosti aavistus syksyn kypsyyttä. Valkoisten pilvien ja sinisen taivaan alla puut ottavat ensimmäisiä haparoivia askeleitaan syksyn väreihin. Kaikki näyttää tulleen valmiiksi. On hiljaista. Vain toisilleen kuulumisia raakkuvat varikset korahtelevat laiskasti vainioiden yllä. Tuuli tuo lupauksen syksystä ja heittää äkisti muutaman vesipisaran pienestä poutapilven tummuneesta reunasta. Eikä näitä hetkiä halua vaihtaa pois.


                                     Aamukampa 472







maanantai 8. elokuuta 2016

Läskiromaani on ilmestynyt!


Taannoin mainitsin tulossa olevasta kirjasta, Läskiromaani. Se on nyt ilmestynyt. Kirjoittaja Eila Pesonen, kustantaja Sunkirja, kovakantinen, sivuja 237.





"Läski, laiska, tyhmä vai sittenkin ruokariippuvainen? Syyllinen vai syyllistetty? Vääränlaisen valistuksen vai vääränlaisten ihmissuhteiden uhri? Vai itse vääränlainen? Lapsuuden vai aikuisuuden vanki?

Terttu-Onerva teki tutkimusmatkaa menneisyyteensä ja itseensä, mutta löysikö hän etsimäänsä? Monta vastausta ja selkeää selitystä löytyi, solmuja avautui. Menneisyyden kautta avautui myös tulevaisuus. Mutta jäikö jotain löytymättä?
Kaiken ohessa Terttu-Onerva oppi ymmärtämään vajavaisuutensa hoitajana ja työyhteisönsä väärät menetelmät, ja häpesi itse sekä tunsi syvää myötähäpeää.

Läskiromaani on Eila Pesosen kirjoittama erilainen, uudesta näkövinkkelistä kirjoitettu kirja lihavuudesta ja laihduttamisesta. Kirja ei ole omaelämänkerta, vaan faktoilla ryyditetty fiktiivinen tarina Terttu-Onervasta ja hänen elämästään, tervehdyttävästä ja kipeästä itsetutkiskelusta ja työstään."
   -esittelyteksti: takakansi + Sunkirjan nettisivu.

 Kirjaa on saatavana kirjakaupoista ja  kustantajan nettisivulta täältä 
 sekä suoraan kirjoittajalta.

Tilaukset ja muut yhteydenotot eilakirja@gmail.com. Kirjan hinta kirjoittajalta tilattuna 25.50 euroa, sisältää postituskulut.






Saman kirjoittajan aiempia teoksia myös saatavana:

Minä ja herra Fibro, Mediapinta 2010, pehmeäkantinen, sivuja 70.    
Saatavana kirjakaupoista ja kustantajan nettisivulta täältä.

Noitaenkeli, omakustanne, painopaikka Gummerus Kirjapaino Oy Saarijärvi 2004, kovakantinen, sivuja 177.

Noitaenkeli on tarina Marjatasta ja hänen tyttärestään Jatasta, jotka kipeän avioeron jälkeen muuttavat vieraalle paikkakunnalle ja yrittävät etsiä itselleen uutta elämää.

Noitaenkeliä on jäljellä 2 kpl, hinta 25 euroa, sisältää postituskulut.

Herra Fibro suoraan kirjoittajalta tilattuna 8 euroa sisältäen postituskulut.

Noitaenkelin ja herra Fibron tilaukset ja lisätiedot sähköpostitse
eilakirja@gmail.com 

 

perjantai 5. elokuuta 2016

Liian nätti verkkokassi


Kulunut viikko ja viime viikonloppu hujahtivat nopeasti. Viikonlopuksi sain yhden omatekemän perheen kylään ja vauhtia riitti. Koskaan ei ole postimerkkipiha ollut niin hyvin parturoitu kuin nyt. Kaksi pientä innokasta herrahenkilöä ja yksi neiti koululainen hurjastelivat kilpaa vanhalla kelaleikkurilla. Hienoa jälkeä.






 Olin nähnyt jossain idean vinosti kerrostetusta jälkiruuasta. Yritin matkia, mutta eihän siitä samanveroinen tullut, vähän sinnepäin. Maistui kuitenkin. Valkosuklaalla hyydytettyä vanilja- ja mustikkarahkaa. Massan olisi pitänyt olla selkeästi löysempää, silloin idea olisi onnistunut paremmin. Noh, syödyksi tuli.





 Muun perheen lähtiessä kotimatkalle seurakseni jäi vanhin neitokainen ja maanantaina saimme vieraaksi TätiRakkaan. Tottakai häntäkin piti hemmotella samalla herkulla.







  Leipurimestari TätiRakas leipoi vielä yhtä innokkaan pikkuleipojan kanssa mustikkamuffinsseja, joihin kyytipojaksi tarvittiin, vähän :), hmmm, ihan vähän
 kermavahtoa ja mansikoita. Nekin maistuivat ja niitä riitti tai paremminkin tarkoituksella jemmattiin pakkasen kautta kotiin viemisiksi pikkuveljille, ilman päällysteitä tosin.







 Pian kolmannen luokan aloittava neitokainen on innokas käsityöharrastaja, heppailija ja paljon muuta. Nyt tarvittiin heppaleikkeihin heinien kantamista varten verkkokassi. 




Ilman ohjetta pähkäilin mallia omasta päästäni ja vuorokerroksin sitä yhdessä virkattiin. Lopputulos - auttamatta liian nätti tarkoitukseensa.





Seuraavaksi tähtäsimme oikein rumaan ja heinänkantoon sopivaan kassiin, mutta tuota tuota......









.......ei me siitäkään nyt kamalan rumaa osattu tehdä.
Huoh. Ongelma se on tämäkin.






Parit sipsutinsukkaset olin siinä jossain vaiheessa tekaissut ja nekin löysivät tiensä sopiviin jalkoihin kuin huomaamatta.

Ehkä opin jossain vaiheessa tekemään pohjaosasta riittävän matalan, jolloin lopputulos olisi nätimpi.


 
Äiti ja tytär keekoilevat nyt samanmoisissa kesätöppösissä.





Eilen palautin mummin Rakkaan kotimatkalle, ensin EnoRakkaan luokse ja siitä he jatkoivat sitten pikitien päähän. Koti olikin taas tyhjä ja hiljainen.

Edessä on vielä yksi lomaviikko. Lisää pöllölapasia on ainakin tilauksessa ja katsotaan mitä muuta. Ehkä on hyvä ladata akkuja omissa oloissaan, antaa ajatusten liihotella vuorotellen kunkin omatekemän ja heidän rakkaidensa luona ja pohdiskella elämää. Vain tuo aiemmin esille tuotu erityisherkkyys riivattu piinaa liikaa, jotta ajatuksista pystyisi ainoastaan nauttimaan. Se yrittää tökkiä turhia huolia kummittelemaan mukaan. Mutta elämä on laiffii, sanoi Nykäsen Matti.



        Aamukampa näyttää tänä aamuna lukemaa 479, kalenteripäivää!!