lauantai 9. huhtikuuta 2016

Aika

Aika on ihmeellinen käsite. Joskus sitä on paljon, joskus se aina loppuu kesken.
Juuri 93 vuotta täyteen saaneella Isälläni aikaa on taakse katsottuna mennyt hyvin kauan. Se on käsittämättömän kauan. Kohta 30 vuottaa nykyisellä asuinpaikkakunnallani asuneena sekin aika tuntuu iäisyydeltä, vaikka muutto oli oikeasti hetki sitten.

93 vuotta takana, edessä - kukaan ei tiedä, onko vuosia, kuukausia, viikkoja, päiviä vai hetkiä. 

Jos ajan määrää mitattaisi kelloilla, siinä kodissa sitä olisi paljon. Osa seisahtunutta, osa nilkuttaen ja hitaasti omia aikojaan etenevää, osa tiukasti ajassa pysyvää.







Nämä kaunokaiset keskittyvät pelkästään olemaan  koristeellisia. Ajan näyttämisen kanssa niillä ei ole enää mitään tekemistä.




  Hän valvoo unta ja huolehtii siitä, että petillä pötköttelevä tietää kahvi- ja ruoka-aikojen tulleen.




  Pieni ja pippurinen vekkari päivystää vakiopaikallaan sängyn vieressä, sitkeästi ja milloin mitäkin aika tarjoillen, vaikka ei vuosikymmeniin ole tarvinnut huolehtia vanhasta ja varsinaisesta tehtävästään, herättämisestä. 


 Talon nykyinen valtias nakuttaa kotoisesti keittiön seinällä, pysyttelee sitkeästi oikeassa ajassa ja moikaa olemisensa merkiksi tasa- ja puolitunnein raikkaasti ja heleästi. Se syrjäytti vanhan palvelijan, joka siirtyi eläkkeelle jo vuosikymmeniä sitten.



 Eläköityneen vanhuksen todellista ikää ei voi kuin arvailla. Isäni eno on ostanut sen aikoinaan 1896 lopetetusta Joensuun sairaalasta ja tuonut sisarelleen eli Isäni äidille joskus 1928-30 vuosien paikkeilla. 




 Mutta on silti vain yksi ja ainoa, johon isäni luottaa enemmän kuin mihinkään muuhun. Jopa ylen uutiset alkavat joskus "väärässä ajassa" ;)




 Elämä soljuu eteenpäin. Omat kipuni eivät ole täysin hävinneet, muuttuneet toki hyvinkin siedettäviksi. Ruokavalio on laitettu kokonaan uusiksi. Päivystyskeikkoja muutama ja yksi keskussairaalakeikka. Nyt takana hyvä viikko ilman yhtään kipulääkettä. Tutkimukset jatkuvat. Ehkä se tästä.

 



  Käsityörintamalla on kaikenlaista pientä häsellystä meneillään. Jo tovi sitten sain valmiiksi mummin koululaiselle kevättunikan. Kuva ei aivan tee oikeutta, mutta lapsen päällä olevana otettua kuvaa minulla ei ole lupaa julkaista.



 Olkapäätä koristaa rusetti. Selässä napit, kuten nyt kuuluu olla. Selkä ei kuitenkaan ole avattava, napit eivät toimita muuta kuin koristeen virkaa. Malli on omasta päästä, mutta tietysti ideoita on tarttunut varmasti useammastakin lehdestä. Lanka Novitan Niittyä. Ja saaja erittäin tyytyväinen.




Ajasta puheenollen  aamukampakin harvenee. Joskus tuskastuttavan hitaasti, välillä pelottavan nopeasti. Tämän aamun saldo 597.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti