sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Syvästi ihastunut

Kyllä vain. Niin olen. Ihastukseni nimi on Jukka. Tarkemmin Pullojukka, aateliselta nimeltään  Beaucarnea recurvata, eikä nimestään huolimatta mitenkään pulloihin kallellaan, onneksi.

Olin jo kauan ihaillut häntä salaa kukkakaupan ikkunassa ja vihdoin päätin sijoittaa häneen ikkunaan ilmestyneen "kaikki viherkasvit -20%" lapun vuoksi.




 

Nyt olemme käyneet illan hiljaisina tunteina keskustelua käyttäytymisestä ja siitä, mitä hän odottaa minulta. Tällä hetkellä vakaa päätöksemme on, etten tule häntä hylkäämään niin kauan kuin vain itse pystyn siihen vaikuttamaan. Samaa toivon myös häneltä. Kovasti himoitsisin hankkia hänelle lajitoverin kaveriksi, mutta sitä en ole vielä raaskinut tehdä.
Ehkä jonain päivänä. Nyt opettelemme yhteiseloa.

¤   ¤   ¤   ¤   ¤   ¤   ¤   ¤
 
Samalla olen kuunnellut omaa kehoani. Kolme viikkoa kipu on ollut miltei poissa, enkä koko aikana ole tarvinnut ainoatakaan kipulääkettä ja hyvä niin. Jälkeen päin olen suorastaan kauhistellut lääkäreiden holtitonta lääkkeiden määräämistä. Pahimmillaan minua yllytettiin syömään maksimiannokset Parasetamolia, maksimiannokset Litalginia ja siihen vielä kirjoitettiin Tramalia. Huhhuh! Ja esimerkiksi Litalgin on ollut Ruotsissa myyntikiellossa jo vuosia. Että sillä tavalla meillä. Pahimpina kipukausina tietysti epätoivoissani tein mitä tahansa saadakseni kivun helpottaman.

Ja mitä olen nämä kolme viikkoa tehnyt? Syönyt pienesti ja ilman viljoja, ilman hiivaa sisältäviä tuotteita ja ilman sokeria. Vielä ei ole mistään tutkimuksista saatu kiinni syyllistä, eikä nimeä tuskille ole löytynyt. Energialevelitkin ovat jo kohdillaan. Aamuinen lenkki tänäänkin kulki vauhdilla, osa hölkäten ja kesti 50 minuuttia. No eihän se paljoa ole, mutta paremmin kuin ei mitään. 





Vielä on muutama vastaus tulematta ja pari tutkimusta edessä, mutta enää ei pelkokaan hallinnoi koko aikaa mieltäni. Kun vielä oppisin olemaan stressaamatta ja kuuntelematta tahallisia loukkauksia. Jospa!

                                  Aamukampa  582!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti