perjantai 24. kesäkuuta 2016

Aattoaamua!



Utuiset pilvet peittävät taivaan. Lämpöasteet huitelevat kuitenkin tukahduttavissa lukemissa ja ilman kosteus luultavasti lähentelee sataa prosenttia. Tai melkein. Sää on siis toiseksi kamalin mahdollinen. Kamalinhan on, jos nuo pilvet tuosta häipyvät.

Tein pienen aamulenkin, mutta eihän siellä voi olla. Itikat hyökkäsivät kimppuun ennen kuin ehdin kunnolla sulkea ulko-oven. Jättivät jälkeensä koko kehoa polttelevan tuskan. Kiva.

Mietin tuossa kotiin kiiruhtaessani, miten ihmiset voivat vuosi toisensa jälkeen noudattaa vanhaa suomalaista tapaa, painua keskelle metsää, korpeen itikoiden, muurahaisten ja muiden öttiäisten syötäväksi, juomaan nokisesta pannusta likaiseen järviveteen keitettyä kahvia, syömään kärventyneitä makkaroita ja varomaan jokaisella suupalalla ja hörppäyksellä suuhun joutuvia ampiaisia.

Kateellisen panettelua? Ehkä. Pientä kokemusta mökkielämästä muinaisuudesta on, eikä siellä ole yhtään hyvää muistoa. Ei ensimmäistäkään.

Taka-aikoina, vanhoina hyvinä aikoina sain viettää yhden juhannuksen Espoossa; ei itikoita, ei ruuhkia, ei liikaa meteliä, ei liikaa ihmisiä! Siinä oli jotain!

Tokihan minä haaveilen mökkeilystä. Jos olisin rikas, minun mökkini olisi meren rannalla, sen verran korkealla kalliolla, ettei siellä tulisi täysin tuuletonta hetkeä. Ja ikkunasta avautuisi meri, jonka horisonttiin voisi tuijottaa niin kauan, ettei enää näkisi mitään muuta.

Miten lienee sisämaan ihmisellä tuollainen palikka päässä liikahtanut. Kyllä järvimaisema on kaunis, pienet lammet ja purot, niemet ja lahdekkeet ovat suomalaista maisemaa parhaimmillaan, mutta vain, jos sinne ei tarvitse mennä olemaan.




Yhden toiveen ajattelin säiden haltialle esittää. Saisiko yhden nasakan pakkasyön tähän pikimmiten. Sellaisen, joka tappaisi vain ihmistä raatelevat itikat, ei muita öttiäisiä, että riittää linnuilla ruokaa. Ja saisi se punkit jäädyttää.

Nauttikaa juhannuksestanne itse kukin omilla tahoillanne! Heinä ja elokuussa on sitten helteiden vuoro! Eli jos minusta ei kuulu, olen vetäytynyt punkkerin suojiin odottamaan syksyä! Otan mukaan riittävästi kutimia ja kynttilöitä. Ja vinon pinon lukemista.

P.S. jos tämä kuulostaa perusnegatiiviselta ja periaatteelliselta valivalilta, ei se ole sitä. Ei myöskään tietoista provosointia. Se on tunteiden purkua, pohdiskelua, tästä hetkestä pursuavaa ( konkreettisesti) hajatelmien virtaa. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti