perjantai 28. lokakuuta 2016

Selväjärkisempi horopää


 
Viimeinen sairauslomapäivä aukeni aamuksi. Ulkona ropistelee vesisade, on ihanan hämärää. Kysymys kuuluu voinko hyvin. Monelta osin kyllä, minä vastaan siihen. Pää kirkastui muutamassa päivässä. Nivelkivut rauhoittuivat nopeasti tasaantuen  perusjomotukseksi, eikä sitä enää erota arjessa tavallisuudesta. Järjetön yliväsymys on tipotiessään, eivätkä silmät enää verestä sepelin repiminä.

Selkä sen sijaan ei suostu yhteistyöhön kanssani. On päiviä, jolloin ei ole hyvä istua, ei seistä, ei maata. Teen sitten kaikkea vuorotellen. Ja sitten ruoskin itseäni. Kuntelen liikaa oireitani, keskityn liikaa seuraamaan oloani, teen jotain väärin. Ja en hemmetti tee. Minä kävelen, minä lenkkeilen ( en tosin uskalla enää hölkätä), minä jumppaan, minä kuntopyöräilen. Ja välillä pelkään, mikä liike tai askel on se, joka rikkoo selän lopullisesti. Mikäkö siellä on? En tiedä. Lääkäri tutki sen kertaalleen tämän kahden viikon aikana. Kummallisia oireita sinulla, sanoi. Katsoi röntgenkuvista, ei täällä mitään erityistä näy ja unohti, että kuvat olivat parin vuoden takaa ja oireet kestäneet muutaman viikon. Ensi viikolla on työfyssärin vastaanotto, panen toivoni häneen. Sen jälkeen alan VAATIA tarkempia tutkimuksia.

Olen sentään saanut jotain aikaiseksikin enkä vain täysipäiväisesti pohtinut vaivojani.





Neuloin pelkästä neulomisen ja antamisen ilosta villatakin. Aika riskaabeliahan on ryhtyä neulomaan pelkän noin ympärysmitan mukaan ilman varsinaista ohjetta. Toki palmikkokuvioon katsoin mallin, oma pää ei siihen sentään riitä.

           





Yllättävän hyvä ja istuva siitä sitten tulikin. Ja saajakin tuntui pitävän ihan oikeasti. Mikäpä sen parempi kiitos työstä. Ja mitäkö sanoi selkä? 





                                                                                                               



 En suostu uskomaan sen tästä mitään pahaa sanoneen. Rento ja hyvin tuettu asento selälle sopivassa nojatuolissa, kyynärtuet oikealla korkeudella ja jännittämättömät hartiat. Joskus olen neulonut jopa maaten, kun on ollut sellaista puuhaa menossa, ettei ole tarvinnut mallia eikä silmukoiden laskemista.





 Lanka on tavallistakin tavallisempaa Novitan seiskaveikkaa. Jälkeen päin ajatellen olisi ollut viisaampaa tehdä jostain, ehkä ei niin laadukkaasta, mutta pehmeämmästä langasta, jotta takkiin olisi saanut muhkeaa keveyttä yms. Mutta halusin pelata laadussa varman päälle.

 






 Joskus oli katse pysähtynyt nettiä selatessa pöllöpipoon. Se himoitti niin kovasti, etten päässyt yli enkä ohi kokeilematta. No eilen ehtoolla sitten sutturoin lankakorista löytyneestä Novitan Ainosta itselleni lenkkipipon.

 




Lopputulos ei nyt aivan vastannut mielikuvaani, mutta kuten sanoin, lenkkipipo. Bulevardeille ei ehkä kannata tämä tuotos päässä lähteä :)  Ja kiitos taas Enni-nukelle mannekiinina olosta.








Mutta, maanantaina sitten takaisin sorville. Kollegan viestailusta olen aavistellut, ettei pomo ole aivan parhaalla tuulella siellä ollut, tuntuu simputtaneen ainakin työpariani aivan turhanpäiväisistä asioista. Maanantaina vielä päivän päätteeksi tiimipalaveri. On vain kasattava itseni, etten mahdollista kettuilua kohdatessani ala parkua, vaan kykenisin nostamaan tarvittaessa pirullisen minäni pöydälle. Ei sekään ole mikään tavoittelemisen arvoinen asia, mutta olen vahvasti sitä mieltä, ettei minun näillä työvuosilla eikä jäljellä olevalla työajalla tarvitse kuunnella mitä tahansa. Ja voihan olla, että hänellä sattuisikin olemaan  harvakseltaan tuleva yliystävällinen päivä. 

Aamukampa ei nyt ole lyhentynyt, koska siinä juoksee enää edessä olevien työpäivien määrä eli ollaan edelleen luvussa 195. Ja viikon päästä on luvassa kovaa biletystä. Talven juhlaputki alkaa ja ensimmäisenä on vuorossa prinsessä 5 vuotta! Ja lahjatoive antoi pitkälle vapaat kädet. Ainoa sanoiksi puettu toive oli: jotain kimaltavaa :) <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti