perjantai 29. tammikuuta 2016

Kouriintuntuvaa!

Joskus on koettava itse ymmärtääkseen, mitä todellisuus oikeasti on.
Kävin apteekista hakemassa epilepsialääkkeet. Niissähän on 100 % kelakorvaus, kuten muutamissa muissakin lääkeryhmissä, mm. diabeteslääkkeissä, joita en itse onneksi tarvitse (vielä). Viime vuonna maksoin kahdesta paketista ( = 3 kk:n annos) Trileptalia 3 euroa. Kohtuuttomaksihan sitä jotkut ajattelevat. Kohtuuttomaksi sikäli, ettei ilmaisia lääkkeitä pitäisi olla. Joku ne maksaa kuitenkin. Ymmärrän tämän. Tiesin 50 euron omavastuusta, mutta silti riipaisi maksaa se lähes täyteen yhdestä paketista eli n. 1.5 kuukauden lääkkeistä.

Tämä on vain yksi esimerkki. Minä kuitenkin pystyin vielä ostamaan lääkkeeni. Tiedän monta, jotka eivät pystyneet. Voin vain kuvitella, miten pienillä eläkkeillään kituuttavat vanhukset selviävät, etenkään yksin asuvat.  Vastauksenkin tiedän. Eivät selviäkään, vaan jättävät osan lääkkeistään syömättä. Varsinkin kun maksavat ensin lääkärikäynnistä, taksimatkasta ja sitten kalliista lääkkeistä. Sekä terveyskeskus- että julkisen erikoissairaanhoidon käyntimaksut ovat nousseet. Kelan matkakorvaukset  pienentyneet.  Tämä on julmaa. Ymmärrän kyllä kaiken välttämättömyyden, mutta silti olen varma, ettei oikeasta elämästä vieraantuneilla insinööriaivoilla kyetä ymmärtämään, mitä muutokset tarkoittavat yksittäisen ihmisen arjessa. Tuskin kykenee edes kuvittelemaan tavallisen pienipalkkaisen tai eläkkeensaajan elämää. Sitäpaitsi, eivät rahat ole Suomesta loppuneet. Kyse on vain siitä, mihin ne kohdennetaan, miten käytetään, mitä asioita ja keitä ihmisiä arvostetaan. On asioita, joihin näyttää miljoonia riittävän hyvin runsaskätisesti. Vaikka aamukampaa antaumuksella harvennankin, on myös pakko myöntää, että pelottaa, koska tiedän suunnilleen tulevan elääkkeeni määrän.

Tekisi mieli tehdä selänteet ja ottaa kantaa, vaan taidanpa sittenkin vaieta. Kyllä. Olen hetkittäin katkera. Varsinkin silloin kun ajattelen vanhaa isääni. Ei hän lahjoittanut nuoruuttaan ja elämäänsä Suomelle ja taistellut vapaata isänmaata tätä varten.

Kyllä. Ottaa päähän.
  


Päivät pitenevät. Aurinko ärvöttää päiväsydännä kirkkaalta taivaalta. Enää ei pääse tarksvärkkiin pimeyden turvin. Aamulla vielä onnistuu, mutta illasta ei jaksa painaa niin pitkää päivää, että hämärissä hiipisi kotiin. Tämäkin vielä.

Ei. Ei tämä ole harkitsematon ja äkkipikainen aggressiivinen purkaus. Tämä on vain totta!


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Varsiharja ja muita iloja

Pakkanen päästi irti ja säätila on "säällinen" :)

Taas meni viikko touhottaen.  Siinä tuli taksvärkin lisäksi tehtyä tähdellistä ja vähemmän tähdellistä, miten sen kukakin ajattelee.

 
Jossain välissä puikkottelin pikaisesti
 kasaan parit sukat,
 joita tarvittiin heti nyt ja tässä.
 Ei ukoisi, että villasukanpuute pääsee
 yllättämään, mutta tässä tapauksessä näin
 vaan kävi. Mutta huoh - kriisi pelastettu.




                                                                                                                                                                                                                     Tämä kasan alku on vain uutisten, huutokauppakeisarin ja ääni ratkaisee-ohjelman oheistuotantoa.
Urakka on vasta alussa, mutta päämäärä selvä. Saa arvailla lopputulemaa.




Tammikuiseen tapaansa ohi vilahti vuosipäiväkin. Numeroina ei uskalla mokomaa enää edes ajatella. Tai ei vaisinkaan, numeroita, numeroita, mitäs noista.




                                           Kiitos rakkaitten lasteni perheineen! 


        
Posti toi  merkkipäivän kunniaksi  uniikit rannekorut. Pää-designerina Hilda 4 vee. Minulle kerrottiin värien ja niiden järjestyksen vaatineen paljon tuumailua, pohdiskelua ja monen monta huoliryppyä otsassa.  Hienot ovat!!                                                                                                                                                                                                                                                                                                                 Varsiharjailo tulee puolestaan siitä, että sain myös kauan ja hartaasi toivomani varrellisen selänpesuharjan. Passaa sitä nyt kuurata niskan alapuolista nahkaakin. Ahhh, että se tekikin kutaa heti ensi vetäisyllä!
           



 Kaikenlaisen kauniin tekeminen on helppoa, kun sen osaa. Esikoiseni vaimo osaa, sen tiesin jo vanhastaan. Vähättelemättä omatekemieni tai muidenkaan rakkaitteni taitoja, tämä kyllä vaatii sekä kekseliäisyyttä, luovuutta että sorminäppäryyttä. Ja on mahdottoman kaunis. Sain näin upean ikkunakoristeen.  Alla koko pituudessaan.




Viikonloppuna sitten hujautettiinkin  pikitien päähän juhlimaan pikkuisen herran 3-vuotissynttäreitä. Mies tosin väittää sitkeästi olevansa jo aikuinen. Aamupalapöytäkeskustelu oli hupaisa. Isosisko oli aikuisuudesta tiukasti eri mieltä, mutta pikkuveli vain intti. Lopulta isosisko keksi näyttöön peustuvaa faktaa oman väitteensä tueksi: " Sinä et voi olla aikuinen, koska sinullahan on lasten mukikin!"  Mitäpä siihen on sanomista.

 



3-vuotias pikkumies on kova Jokerifani, istunut monet lätkämatsit livekatsomossa fanipaidassaan vanhempiensa ja isosiskon kanssa ja silmä kovana seurannut pelin kulkua. Aivan vähäinen rooli ei pelissä tietenkään ole nakkimukeilla. Isosisko oli ensimmäisellä lätkämatsikeikallaan tehnyt oivalluksen ja keksinyt syyn, miksi pelissä on erätaukoja. No tottakai siksi, että voi hakea jotain syötävää!

Jokerifani tarvitsi Jokerikakun. Sehän ei ole mikään ongelma, kun lapsella on Tätirakas, joka taikoo kakkujen päälle aivan mitä ikinä keksitään pyytää. Tällä kertaa Jokeri.


Ja kaikesta elämisen touhukkuudesta johtuen eivät riettaat herrakutaleet Fibro ja Sjögren ole juurikaan näkösällä pilkistelleet. Hyvä niin. Ainoastaan viikolla vaahtoruiskutettua takajalkaa vähän juileksii, mutta se kuuluu asiaan.

Näillähän sitä taas jaksaa aloittaa uuden työviikon, arvatenkin aika asiapitoisen. Mutta samalla matka jatkuu ja aamukampa harvenee koko ajan. Tämän päivän saldo on 673!!







perjantai 15. tammikuuta 2016

"Kaikk on hiljaa mun ympärilläin........"



Takana kiireinen työviikko. Päivät venyivät pitkiksi. Aamun hämärissä kustannuspaikalle ja illan tummuttua kotiin.
Edellisellä viikolla loppiaisesta viikonloppuun puuhastelua isän luona, ne tutut 540 km maantietä rullalle ja pakkanenkin tarjoiltiin kolmikymmenasteisena. 

Tällä viikolla illat ovat menneet pienessä nirvanassa, mihinkään järjelliseen ei ole kannattanut ryhtyä. Mutta - eipä aivan ole mennyt "ite eistään". Joulukortteja olen askarrellut ainakin parin joulun tarpeiksi. Tai melkein. Aikaistako? Huihai. Toki minä voin tehdä tammikuun puolivälissä joulukortteja, jos jotkut avasivat ennen vuodenvaihdetta pikkujoulukauden 2016. Tietysti se riski tässä on, että saan tai luulen saavani jonkin kuningasidean vielä ennen ensi joulua ja joudun tekemään lisää kortteja, mutta väliäkö hällä. Se vain tuntui niin  mukavalta. 

Tätä viikkoa ei voi päättää muuten kuin ottamalla esille rakkailta ihmisiltäni jouluna saamani hellimistarvikkeet; jaloille ihana jalkakylpy, iholle sokerikuorinta, sitten lämmin suihku ja kasvoille elvyttävää ja niiiiiiiin hyvän tuntuista voidetta. Rasvattuihin jalkoihin villaiset sukat. Vielä siihen kupponen höyryävää juusto-parsakaalikeittoa ja etukäteisesti syntymäpäivälahjaksi saamani valkoinen marmorikynttilä palamaan.




                                                     

                        Mitäpä muuta tähän enää osaisi kaivata?