sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Syvästi ihastunut

Kyllä vain. Niin olen. Ihastukseni nimi on Jukka. Tarkemmin Pullojukka, aateliselta nimeltään  Beaucarnea recurvata, eikä nimestään huolimatta mitenkään pulloihin kallellaan, onneksi.

Olin jo kauan ihaillut häntä salaa kukkakaupan ikkunassa ja vihdoin päätin sijoittaa häneen ikkunaan ilmestyneen "kaikki viherkasvit -20%" lapun vuoksi.




 

Nyt olemme käyneet illan hiljaisina tunteina keskustelua käyttäytymisestä ja siitä, mitä hän odottaa minulta. Tällä hetkellä vakaa päätöksemme on, etten tule häntä hylkäämään niin kauan kuin vain itse pystyn siihen vaikuttamaan. Samaa toivon myös häneltä. Kovasti himoitsisin hankkia hänelle lajitoverin kaveriksi, mutta sitä en ole vielä raaskinut tehdä.
Ehkä jonain päivänä. Nyt opettelemme yhteiseloa.

¤   ¤   ¤   ¤   ¤   ¤   ¤   ¤
 
Samalla olen kuunnellut omaa kehoani. Kolme viikkoa kipu on ollut miltei poissa, enkä koko aikana ole tarvinnut ainoatakaan kipulääkettä ja hyvä niin. Jälkeen päin olen suorastaan kauhistellut lääkäreiden holtitonta lääkkeiden määräämistä. Pahimmillaan minua yllytettiin syömään maksimiannokset Parasetamolia, maksimiannokset Litalginia ja siihen vielä kirjoitettiin Tramalia. Huhhuh! Ja esimerkiksi Litalgin on ollut Ruotsissa myyntikiellossa jo vuosia. Että sillä tavalla meillä. Pahimpina kipukausina tietysti epätoivoissani tein mitä tahansa saadakseni kivun helpottaman.

Ja mitä olen nämä kolme viikkoa tehnyt? Syönyt pienesti ja ilman viljoja, ilman hiivaa sisältäviä tuotteita ja ilman sokeria. Vielä ei ole mistään tutkimuksista saatu kiinni syyllistä, eikä nimeä tuskille ole löytynyt. Energialevelitkin ovat jo kohdillaan. Aamuinen lenkki tänäänkin kulki vauhdilla, osa hölkäten ja kesti 50 minuuttia. No eihän se paljoa ole, mutta paremmin kuin ei mitään. 





Vielä on muutama vastaus tulematta ja pari tutkimusta edessä, mutta enää ei pelkokaan hallinnoi koko aikaa mieltäni. Kun vielä oppisin olemaan stressaamatta ja kuuntelematta tahallisia loukkauksia. Jospa!

                                  Aamukampa  582!


lauantai 9. huhtikuuta 2016

Aika

Aika on ihmeellinen käsite. Joskus sitä on paljon, joskus se aina loppuu kesken.
Juuri 93 vuotta täyteen saaneella Isälläni aikaa on taakse katsottuna mennyt hyvin kauan. Se on käsittämättömän kauan. Kohta 30 vuottaa nykyisellä asuinpaikkakunnallani asuneena sekin aika tuntuu iäisyydeltä, vaikka muutto oli oikeasti hetki sitten.

93 vuotta takana, edessä - kukaan ei tiedä, onko vuosia, kuukausia, viikkoja, päiviä vai hetkiä. 

Jos ajan määrää mitattaisi kelloilla, siinä kodissa sitä olisi paljon. Osa seisahtunutta, osa nilkuttaen ja hitaasti omia aikojaan etenevää, osa tiukasti ajassa pysyvää.







Nämä kaunokaiset keskittyvät pelkästään olemaan  koristeellisia. Ajan näyttämisen kanssa niillä ei ole enää mitään tekemistä.




  Hän valvoo unta ja huolehtii siitä, että petillä pötköttelevä tietää kahvi- ja ruoka-aikojen tulleen.




  Pieni ja pippurinen vekkari päivystää vakiopaikallaan sängyn vieressä, sitkeästi ja milloin mitäkin aika tarjoillen, vaikka ei vuosikymmeniin ole tarvinnut huolehtia vanhasta ja varsinaisesta tehtävästään, herättämisestä. 


 Talon nykyinen valtias nakuttaa kotoisesti keittiön seinällä, pysyttelee sitkeästi oikeassa ajassa ja moikaa olemisensa merkiksi tasa- ja puolitunnein raikkaasti ja heleästi. Se syrjäytti vanhan palvelijan, joka siirtyi eläkkeelle jo vuosikymmeniä sitten.



 Eläköityneen vanhuksen todellista ikää ei voi kuin arvailla. Isäni eno on ostanut sen aikoinaan 1896 lopetetusta Joensuun sairaalasta ja tuonut sisarelleen eli Isäni äidille joskus 1928-30 vuosien paikkeilla. 




 Mutta on silti vain yksi ja ainoa, johon isäni luottaa enemmän kuin mihinkään muuhun. Jopa ylen uutiset alkavat joskus "väärässä ajassa" ;)




 Elämä soljuu eteenpäin. Omat kipuni eivät ole täysin hävinneet, muuttuneet toki hyvinkin siedettäviksi. Ruokavalio on laitettu kokonaan uusiksi. Päivystyskeikkoja muutama ja yksi keskussairaalakeikka. Nyt takana hyvä viikko ilman yhtään kipulääkettä. Tutkimukset jatkuvat. Ehkä se tästä.

 



  Käsityörintamalla on kaikenlaista pientä häsellystä meneillään. Jo tovi sitten sain valmiiksi mummin koululaiselle kevättunikan. Kuva ei aivan tee oikeutta, mutta lapsen päällä olevana otettua kuvaa minulla ei ole lupaa julkaista.



 Olkapäätä koristaa rusetti. Selässä napit, kuten nyt kuuluu olla. Selkä ei kuitenkaan ole avattava, napit eivät toimita muuta kuin koristeen virkaa. Malli on omasta päästä, mutta tietysti ideoita on tarttunut varmasti useammastakin lehdestä. Lanka Novitan Niittyä. Ja saaja erittäin tyytyväinen.




Ajasta puheenollen  aamukampakin harvenee. Joskus tuskastuttavan hitaasti, välillä pelottavan nopeasti. Tämän aamun saldo 597.