lauantai 22. huhtikuuta 2017

Talvisydämen värkkäyksiä

Aika juoksee, vauhti kiihtyy. Kalenterin edessä seisoskelen ja ihmettelen. Jo huhtikuu lopuillaan....ja lasken kuukausia 1 2 3......jne. Ei enää monta. Jos siis muistetaan blogin alkuperäinen nimi ja tarkoitus. Muuten  toivottavasti vielä lukemattomia.

Aivot ovat olleet pahasti jäässä kirjoittamisen osalta. Vaivoin pakolliset viikkopakinat olen saanut väännetyksi. Toivottavasti on ohi menevä jumitus. Puikot ja koukku ovat viuhuneet sitäkin ahkerammin. Tai olisiko tuossa ahkeruudeksi asti, muutama paita.







Mummin pikkuihmisille paitoja. Parivaljakon pikkuveli sai keltaraitaisen hupparipaidan. Vähän isohan tuosta tuli tai enpä tiedä, nuori herra ei suostunut sovittamaan :)




Isosiskolle pinkkiä raitaa harmaan kanssa vuorotellen. Helmaan vähän naisellisempaa aaltopitsiä. Tämäkin näytti huisin isolta, mutta kun neiti uhmis väänsi paidan päälleen vastentahtoisesti ja kiemurrellen, ei koko sittenkään näyttänyt kauheasti heittävän.  Omasta mielestäni näistä tuli tosi nätit.

Ajatuksena näissä oli että kevään ja kesän viileisiin iltoihin vähän hunttanapaitaa. 


 Toisen sisarussarjan keskimmäinen, nuori herra tilasi hupullisen villatakin. Onneksi osasi itse esittää tarkat toiveet ja äiti antoi hyvät mitat, joten lopputulos on paitsi silmälle nätti, myös pojalle mieluinen ja oikean kokoinen.
Lankana tässä Novitan Niittyä, edellä olevissa Novitan Nallea.





Mummin vanhimmalle neitokaiselle tein virkkaamalla Lankamaailmasta tilaamastani langasta ( Cotton nr. 8 ) kevätpaidan. Malli eli kaiken aikaa päässä, enkä tiedä lopputuloksesta. Kokoakin jännitin siihen asti kunnes sain kuvan päälle puetusta paidasta ja tadaa - se oli kuin olikin sopiva. Olinhan ottanut mitat, mutta epäilin silti. Puuvillalanka kun ei paljoa jousta, virkattuna ei sitäkään vähää. Jotenkin kuitenkin päädyin ajatuksissani siihen, että ehkä sittenkin kannatta pitäytyä enemmän neulepuikoissa, ainakin vaatteita tehdessä.
 


Ja sitten kuuluu kysymys, mitä mahtaa olla tästä tulossa. Aika näyttää. Ajatushan tässäkin on taustalla, epäilemättä, mutta sitä ajatuksen kuviteltua lopputulemaa ei tässä vaiheessa kannata vielä paljoa kehuskella.

Lumet sulavat vauhdilla. Tosin tänäänkin pudotti taivaan täydeltä rakeita, mutta eipä tuo paljoa haittaa.  Uni maistuisi paremmin jos ulkona kohisisi kaatosade ja toisi mieleen lapsuuden heinäajat, jolloin viimeisen latoon ajetun kuivaheinäkuorman jälkeen taivaat aukenivat ja sade piiskasi maisemia päivätolkulla. Se oli nautinnollista kuultavaa.

Uni on muuttunut levollisemmaksi muutenkin :) ja paino hartioilta alkanut liukua kohti maata. Tähän palataan myöhemmin.


 

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Toinen tanssi ja pariutumisen tuskaa

"Pääsiäisaamuna aurinko tanssii" sanottiin lapsuudessani. Niin se teki eilenkin. Tänään toisena pääsiäispäivänä aurinko intoutui jo toiseen  aamutanssiinsa. Onneksi yöllä vieraillut pakkanen piti aamun sen verran kirpeän raikkaana, ettei aamulenkillä tarvinnut sään vuoksi hikoilla. Ja onneksi aurinko paistoi vielä sen verran alhaalta, ettei tarvinnut myöskään lymytä varjopaikkoja ja ehdin sisälle ennen kuin se kiipesi korkeammalle paahtamaan kasvoihin uusia ihosyövän alkuja. 




 Lenkin ohessa seurasin joutsenten aamukuhertelua. Joutsen on pariuskollinen lintu, mutta tähän seurueeseen oli eksynyt viidenneksi pyöräksi yksinäinen pörhentelijä.





 Lieneekö ollut leskipoloinen vai muuten ylijäämäksi jäänyt.  Kovasti se yritti päästä sotkemaan pariskuntien välejä, mutta huonolla menestyksellä.  Tai sitten oli vain leikkikaveria vailla.




 Ei ole joutsenenkaan hyvä olla yksin. Mutta ehkä kannattaisi sittenkin etsiskellä muita yksinäisiä eikä yrittää tiiviin ja mallikkaan uskollisen pariskunnan väliin.




Olen ollut nyt reilun viikon lomalla. Enpä muista koska olisin viimeksi voinut näin hyvin. Minkäänlaista neurologista oireilua, ei minkäänlaista vatsatuntemusta, eikä minkäänlaista niska-, kaula-, hartiajumia ole ollut. Jos tähän vielä joku tulee sanomaan, ettei työpaikan kaasukammiolla ole osuutta huonovointisuuteeni, saatan vastata ei niin viimeisen päälle kohteliaasti.




Vietimme viime viikolla Rakkaan Kantaisämme 94-vuotissyntymäpäivää. Ilokseni hän oli paremmassa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Pois lähtiessä jäi pitkästä aikaa hyvä mieli ja olo. Siitäkin huolimatta, ettei matkaaminen poikki Suomen julkisilla kulkuvälineillä ole yksinkertainen juttu. Menomatka sujui hyvin Omatekemän kyydillä. Julkisillakin se on kohtuullinen, "vain" 6 1/2 tuntia. Paluumatkaan meni 8 tuntia ja vartti. Henkilöautolla matka taittuu parhaimmillaan kolmessa tunnissa.

Mutta tämä asia ei protestoiden muuksi muutu. Nyt saan nauttia vielä viikon lomapäivistä, sen jälkeen lähtöaamuja on jäljellä 83!!

Yritän olla myös häiriintymättä  pihallani viihtyvistä mustarastaista ja pihatuomessa käväisseestä käestä. Ennustajaeukot älkööt vaivautuko!!