tiistai 23. toukokuuta 2017

Kun ei voi tietää

Aamukamman piikkejä rusahti poikki kerralla pieni nippu.Nyt kirjoitetun sairausloman jälkeen aamuja on ( tai olisi-kun ei voi koskaan tietää) 54! Kaikki riippuu siitä, mitä löytyy pään tutkimuksissa. Ja siitä, saavatko mitään tolkkua työpaikan sisäilmaan. Ja siitä, mikä on kaikkinensa fyysinen vointini.

Neljä viimeistä viikkoa kaiken aikaa pahentuen on ollut yhtä helvettiä. No niin, sanot Sinä, taas se valitus alkaa. En valita, vain totean. Eiliset 4 tuntia "Ausvitsin" kaasukammiossa oli viimeinen sinetti.

Katsotaan mitä tapahtuu. Ja yritetään olla pelkäämättä. Yritetään.


 Valkovuokot nostavat päätään viileästä keväästä huolimatta.



Erilleen muista joutunut sinivuokkokin avasi urheasti kukkansa - hei, minäkin olen täällä.

 
 

 Ja taannoin esittelemäni isoäidinneliöt saivat muotonsa eli muutaman viikon urakkana tein itselleni villatakin.Idean sain alunperin Pinterestistä, mutta näyttää tätä ja samantyyppisiä olevan paljon facen virkkausryhmissäkin. Lopputulos kuitenkin osin omaa suunnittelua.

Katsotaan, mitä elämä tarjoilee. Tulevana viikonloppuna kuitenkin omatekemiä ja heidän rakkaitaan. Pari pikkuihmistäkin! <3

 

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

14.5.2017

                             Mikä ihana tekosyy!

 









                          Herkutella!

                          Äitienpäivä!

                          Kiitos Rakkaat!



                      Aamukampa  70!!!




maanantai 8. toukokuuta 2017

Kaardemummakanaa ja rehurakkautta

Mitä ihmeen kaardemummakanaa? No ei sen kummoisempaa kuin broilerin suikaleita maustettuna suolalla ja kaardemummalla. Eikä makuelämys ollut huono. Että miksikö kaardemumma. No siksi, kun lehdessä luki sen kiihdyttävän aineenvaihduntaa :D :D En huomannu. Ainakaan heti. Kuten en silloinkaan, kun maustoin jauhelihan kanelilla, samasta syystä. Se versio jäi muuten sikäli päälle, että olen käyttänyt kyseistä maustetta useinkin, ainakin kun paistan itselleni pelkkää jauhelihaa vihannesten lisukkeeksi. Uskokaa tai älkää, ei hassumpi makuelämys. Ai niin, se aineenvaihdunta. Ei kiihdy, ei. Vaikka lehdessä luki :) ;)

Rehurakkautta on taas ilmassa. Olen niin syvästi rakastunut Pullojukkaani,



 että oli ihan pakko ostaa sille pikkuinen kaveri. Pikkujukka suorastaan tuijotti minut pyörryksiin paikallisen marketin viherhyllyssä. En voinut vastustaa.


Otetaan tuo ruumiinkoi-osio esille parin mielenkiintoisen kokemuksen verran.
Ongelmaverikokeeni eli suola ja verihiutaleet olivat hyvin hyvin matalat jokunen viikko sitten, melkein jo oikeasti huolestuttavan matalat. Sen jälkeen olivat nuo pääsiäisen seudun kaksi vuosilomaviikkoa, joiden jälkeen maanantaiaamuna kävin toisen poliklinikan pyytämissä kontrollikokeissa. Kyseiset veriarvot olivat nousseet, suola lähes normaalitasolle, verihiutaleetkin loikanneet lähestyen 50, normaalihan on vähintään 150. Mitään muuta muutosta ei ollut tapahtunut kuin että olin nuo kaksi viikkoa poissa hellittelynimen " ausvitsi" saaneesta kaasukammiosta.

Viime perjantain olin sairauslomalla olon mennessä tosi kehnoksi. Mitä siitä seurasi? Tadaa, perjantain toivuin ja olin lauantain ja sunnuntain kuin normaalit ihmiset ja voin hyvin. Kokonaisen työviikon jälkeen vain sunnuntai on hyvävointinen päivä. Mitäkö tästä voi päätellä? Nooo vaikka että olenpas minä työtä vieroksuva luonne!




Ja tässä etukäteinen "äitienpäiväruusu". Toiseen työpaikkaan lähtevä kollega, pikku-Lissu, oli viimeisen työpäivänsä lomani aikana eli emme silloin enää nähneet. Koko vuoden olen jotenkin kokenut äidillisiä tunteita häntä kohtaan. Ehkä tunne on ollut molemminpuolinen, koska eräänä päivänä hän porhalsi työhuoneeseeni ruusu kainalossaan: "Mää toin sulle tämmösen". Niin suloinen tyttö.