sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Three, two, one, go........

32  31  30  29  28  27  26  25  24  23  22  21  20  19  18  17  16  15  14  13  12  11  10  9  8  7  6  5  4  3  2  1  0 !!!!!

Näin hupeni aamukampa yhdessä hujauksessa. Siinä ei paljoa ehtinyt ajatella. Vain lääkärin allekirjoitus. 

41 vuotta tätä uraa takana, melkein 41 ja puoli. 30 vuotta tätä paikkakuntaa palvelleena. Juurtumatta seutuun, juurtumatta ihmisiin. Vain kasvattaen lapset ja evästäen heidät maailmalle.

Helpotus on valtava. Vielä on vaikea käsittää, ettei aamulähtöjä enää ole. On vain omaa aikaa. Hetkittäin kävelen ja mietin, mitä sillä ajalla teen. Tiedän tämän kuuluvan luopumiseen. Joku saatta kysyä, mistä minun tarvitsee luopua, orpopiru vieraiden ihmisten joukossa. 30 vuotta katsellut samoja metsiä, samoja kyläteitä, rapistuvia ja tyhjeneviä tiloja. Eniten ehkä kuitenkin tuttu vattupensas metsäpolun päässä, porraspieleen levinneet ahomansikat.

Viimeisimmän sisäilmapakolaisuuden aikana toisessa rakennuksessa vietetyt kaksi vuotta ovat vierottaneet työyhteisön ydinporukasta. Ei yksin minua heistä, myös heitä minusta. Outoa. Ei näin pitäisi olla. Näin vaan on. Lähtö on näin helpompaa. En halua tietää mitä sairauslomieni aikana on kahvihuonekeskusteluina pohdittu.



 
  Nyt on aika katsoa eteenpäin. Suunnitelman mukaisesti kuukausi aikaa hoitaa asioita kuntoon. Siellä siintää kokonaan uusi elämä. Katsotaan miten blogin käy. Aamukampaahan meillä ei enää ole. Vaivoistani olette varmasti saaneet kylliltänne. Yhteiskuntaahan voisi aina ruotia. Tai terveydenhuoltoa nyt kun ei itse enää ole osana organisaatiota. Mitä ruotimista siinä, kysytte. Mitäköhän?
Mutta katsotaan, miten elämä tästä jatkuu. 




 Sen tiedän varmaksi, että minulla on paljon opeteltavia ja opittavia asioita. Eikä vain konkreettisessa arjessa, vaan myös itseni kanssa. Erityisesti siinä riittää työsarkaa. Eikähän sitä koskaan tiedä, josko innostuu vielä kokonaisen kirjan  yritykseen. Mene ja tiedä.



                                             

                                                     Ehkä tapaamme, ehkä emme.
                                                                Kiitos seurasta!
                                                                 Hyvää kesää!!



 

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Aaronpäivää!

Heinäkuu tulla tupsahti huomaamatta. Aamulenkki tehty, tosin tällä kertaa vain pidennetty versio kauppareissusta. Pakko tehdä nämä pakolliset jutut aamutuimaan ennen auringon pääsyä täyteen teräänsä paahteisena kuin paholainen. Eilen odottelin ennustettua myrskyä, mutta sekin meni sivu suun. Tyydytään siis tähän.

Aika on mennyt puuhastellessa. Vaivani yritän aktiivisesti unohtaa. Mutta: aloitetaan herra Fibrosta. En tiedä, onko hänen metkujaan vai mitä, mutta lonkka ja muut nivelet vonkuvat hetkittäin ikävästi. Rentoudu, sanon itselleni. Herra Sjögren voi olla myös ko. mukavuuksien takana. Herrat yksissä tuumin kiusaavat syntistä lihaa. Tai luutahan se oli. Ja jänteitä, kingerkoukkuja sanovat kylän ikäihmiset.

Kroonisesti ärtynyt suoleni muistuttaa tällä hetkellä herkimmin. Vähän päästä ja uudestaan on kaivettava esille paperit koskien fodmap-dieettiä ja katsottava, mikä menikään pieleen. Aina joku. Huoh. Koskahan sitä oppii. Rentoudu, sanon itselleni.

Epilepsia on ollut hiljaa. Uskon niin. Mutta kokonaisuus käsittäen ylävatsan, niskan, kaulan, pään ja kasvolihakset on mystinen kokonaisuus, jonka temppuilu hämmentää hyvistä selityksistä huolimatta edelleen. Hammaslääkäri, ensimmäinen nerokkaan tuntuinen tällä sektorilla, loihe lausumaan uusia ilmiöitä. Olen tiennyt jo kauan kasvojen, kaulan ja hartioiden lihasten olevan kireitä, betoniposki sanoi muuan lääkäri, mutta nyt kuulin ensimmäisen kerran purevani hampaita yhteen öisin. Ei tämä suloinen poikalääkäri toki katsomassa ole ollut, ettette hätäpäissänne niin luule, mutta tarkka silmä paljasti ongelman purukalustoni kunnosta.  Siinä oivan tuntuinen selitys aamuöisiin heräämisiin. Tolkuton takaraivopäänsärky herättäjänä. Rentoudu, sanon itselleni, nyt jo hieman mahtipontisemmin ja käskevästi.

Osaan melko hyvin hallita kyseistä paholaista. Hätäavuksi kaupan purentakisko yöksi. Paremmat suunnitteilla. Pienikin poikkipuolinen ajatus paukauttaa lihakset jäkkiin ja taas mennään. Yhdellä sanalla stressi. Älkää kysykö mikä se on. Rentoudu ihminen!

Tämä sarjassamme vaivojen tilityksiä.




 Näin upeita rhodoja löysin hautausmaan reunalta. Aurinkoa paetakseni retkeilin pakollisella asiointireissulla hautausmaan halki, ihailin ihmisten laittamia istutuksia, pohdiskelin kohtaloita ja nautiskelin vilvoittavasta tuulesta. Hieno pysähtymispaikka, levollinen ja hiljainen. Suosittelen, missä sitten kuljettekin.

 Ajatukset viipyvät yhä useammin uudessa kodissa ja muutossa. Jokunen viikko sitten kuormallinen askartelutarvikkeita sinikeltaisesta kalukaupasta ja rakkaat Tyttäreni ja Miniäni  rakensivat niistä muutaman kalusteen tulevaan pesäpaikkaan. Ei mitään turhia tyttöjä ollenkaan. Ideana on päästä mahdollisimman pienellä muuttokuormalla. Jonkinlainen malttamattomuus alkaa nousta pintaan. Tahtoo jo mennä, hammasharjojen ja viimeisten kalsonkien kanssa. Mutta maltetaan vielä mieli. Työvelvoitetta kestää elokuun lopulle.



Odotellaan mansikoita. Pitää ensin miettiä, miten niiden siirto pakastettuna mahtaisi onnistua!

Aamukammassa ei ole tapahtunut sitten viime näkemän mitään uutta. Katsotaan mitä ensi viikon lopulla oleva lääkärissä käynti tuo tullessaan.